Tiistaina menimme Osakan Tempozan satamakaupunkiin, vapaa-ajanviettoalueelle, jossa oli monenmoista aktiviteettia: yksi maailman suurimmista akvaarioista, valtava maailmanpyörä, ostos-ja ravintolakeskus, mahdollisuus tutustua satama-alueeseen "historiallisella" laivalla ja uudemmilla lautoilla, entinen Suntory-museo ja Merimuseo.
Kotiasemalla Namban Midosuji-linjan asemalla metrokarttaa katsellessamme ystävällinen asemamies (heitä täällä on paljon) tuli kysymään, voiko auttaa. Juhanin selitettyä määränpäämme (taaskaan en ehtinyt avata suutani) saimme tietää, että on mahdollista ostaa päivälippu, johon sisältyy sisäänpääsy akvaarioon ja oikeus ajaa päivän ajan metrolla niin paljon kuin haluaa. Samalla lipulla olisi saanut myös 50 % alennuksen Osakan linnaan, mutta siellä me olemme jo käyneet. Asemamiehen kansion koosta päätellen (sisälsi esitteitä lipputyypeistä) tällaisia pakettilippuja saisi muuallekin. No, aina oppii. Olisiko pitänyt alunperin käydä jossain Osaka-infossa?
Suntory-museo, Tadao Ando
Tempozanissa meitä oli ensimmäisenä vastassa maailmanpyörä. Ajattelimme mennä sinne päivän päätteeksi, mutta lopulta olimmeniin väsähtäneitä, että jätimme ajelun sikseen. Olemmehan jo muuten nähneet kaupungin kattojen alle. Vähän ihmetyttää, miten yhden päivän aikana olisi voinut hoidella sekä tämän viihdekeskuksen että Osakan linnan.
Akvaario, Paul Andreau
Akvaario ja Santory-museo muodostivat mielenkiintoisen kaupunkikuvallisen ja arkkitehtonisen kokonaisuuden. Täällähän rakentaminen on kokonaisuutena kerrassaan sekalaista, eikä aina ollenkaan kaunista. Huippukohteiden viereen on voitu rakentaa mitä kummallisempia taloja, eikä niitä aina onnistu rajaamaan pois kuvista. Santory-museo oli tyhjillään (korjauksen alla tai odottamassa uutta käyttöä, toivottavasti ei purkua sentään?), mutta sen terasseilta oli hieno näkymä satama-alueelle.
Akvaario oli selvästi lasten paikka: useita koululaisryhmiä istui piha-alueella odottamassa sisäänpääsyä. Akvaarion altaat olivat valtaisan suuria, oli komean näköistä, kun vastaan liihotteli keinuen valtava rausku tai valoissa sädehtivä, pyörähtelevä sardiiniparvi. Suloisia tanssijoita olivat myös erikokoiset meduusat omissa altaissaan. Hieman ahdistunut olo tuli katsellessa pingviinejä (vaikka niille olikin tehty lunta ja jäätä) tai delfiinejä, joiden tilat olivat paljon vähäisemmät kuin Särkänniemessä.
Akvaarion jälkeen kävelimme rantabulevardilla helle huomioon ottaen pitkähkön matkan merimuseolle, joka kylläkin oli tällä kertaa juuri tiistaina kiinni. Talo vedestä nousevine kupoleineen oli vaikuttava, ehkäpä juuri häikäisevästä auringonpaisteesta johtuen. Museon jälkeen pysähdyimme rantapuiden alle piirtelemään ja maalaamaan merta, satamaa, siltoja ja taustalla kohoavia pilvenpiirtäjiä. Minun kuvaani osui myös mänty piikkeineen, niitä on hauska piirtää. Kumpikaan meistä ei vanginnut kuvaansa sataman toisella puolella saarella sijaitsevaa Hundertwasserin koristelemaa jätteenpolttoasemaa. Olisin halunnut mennä katsomaan sitä lähemmin, mutta kyseiselle saarelle ei mennyt junaa tai metroa. Laivoista emme ottaneet selvää.
Rannassa ihailimme myös meressä hyppiviä kaloja, joiden Juhani arveli olevan lohia. Yhtäkaikki, kaloja lahdella varmasti oli, siitä todistivat myös monet kalastajat.
Koska meillä oli nyt junalippu ja käytännössä ilmaiset matkat täksi päiväksi, poikkesimme paluumatkalla katsomassa Tanimachi-9-Chome -aseman lähellä sijaitsevaa, Philippe Starkin 1990 suunnittelemaa Baron Vert -toimistorakennusta. Löysimmekin katukuvassa hyvin erottuvan talon vaivattomasti. Talon kohtalo vaikutti kuitenkin surulliselta: se oli nuhjaantunut, ikkunoita peitetty ja sisäänkäynti muutettu, eikä sen läpi enää näkynyt takana olevaa hautausmaata, kuten vielä Juhanin edellisellä Osakan matkalla. Talon sivuovesta kuitenkin meni nuoria sisään ja lukuisista polkupyöristä päätellen talo on ainakin jossakin käytössä.
Onnistuimme kiertämään viereisten kerrostalojen ympäri ja pujahtamaan temppelin pihan läpi hautausmaalle, joka toki oli edelleen olemassa. Sieltä saikin hauskoja kuvia rakennuksesta, myös yläviistot ikkunaviillot olivat auringon suunnan ansiosta nyt havaittavissa.
Illalla kävimme syömässä Namba Parkissa. Paikka näytti näin illalta erilaiselta, kipusimme kattoterasseja pitkin seitsemännen kerroksen shabu-shabu しやぶしやぶ -ravintolaan. Terassien istutukset näyttivät pimeässä runsaimmilta ja valaistuksen ansiosta salaperäisemmiltä kuin päivällä. Ei ihme, että sinne tänne rakennettujen, romanttisten pikku aukioiden penkeillä oli pariskuntia tunnelmoimassa.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti