フィンランドの四季 - Finnish Seasons

Autumn's trip to Tokyo is coming soon. Before reports from there please enjoy again a tiny example of my ten weeks excursion to Japanese language. It is a short story of the seasons in southern Finland. The idea of this story was to excercise the expression: "when summer comes, the weather becomes warm". The pictures beside the story are taken in Helsinki and our summer paradise by Lohja lake.



Töölö Bay in Helsinki during misty September morning

 
フィンランドできれいな四季がある。

秋、夜はすずしいし、暗いし、もみじになる。木は赤くて黄色くなる。たくさんの写真を撮る。

Lonely ski-track on Lohja lake.
Fisherman as a tiny spot in the horizon

冬になるといつか雪がふる。

そのとき海のこうりの上にスキーをしに行く。










Springtime flowers on the site of Lohja
cottage in the end of May



春、自然があきて、緑になる。

鳥はフィンランドにかえって来てきれいに歌う。











夏になると暖かくなる。おおぜいの人は公園にピク二ックに行く。明るいから、遅くねる。



Midsummer Fair in Lohja: Strawberry cake and refreshments.



Aamubussilla Otaniemeen - Alvar Aalto at Aalto University

Tiistaina ajoin pitkästä aikaa aamubussilla Otaniemeen. Jonot pysäkillä olivat samanlaiset kuin kolmekymmentä vuotta sitten, mutta odottaminen paljon miellyttävämpää. Silloin ennen oli seistävä ulkona tuiskussa ja viimassa, ainoat palvelut hampurilaiskioski ja kesällä jäätelökiska. Bussejakin tuntuu nyt menevän paljon enemmän.

Puoli kahdeksan bussi oli täpösen täynnä, suomalaisessa mittakaavassa. Kiotossa tämä ei olisi vielä ollut mitään. Ruuhakassa käyttäytyminenkin oli matkustajilta hieman hukassa. Kuljettaja joutui komentamaan kansaa peremmälle ja ahtaudesta huolimatta jotkut kehtasivat istua väliovien tuntumassa olevilla kääntöpenkeillä. Japanissa tämä ei olisi tullut kuuloonkaan. Sitten kun Länsi-Metro valmistuu Otaniemeen, matkustuskokemus muuttuu jälleen, ennen kaikkea nopeammaksi. Ehkäpä henkilauto ei enää sen jälkeen ole teekkareille niin itsestäänselvä ratkaisu.

Otaniemen Aalto-kampus näytti samalta kuin ennenkin. Puut vain olivat kasvaneet ja sorsalammikko täytetty. Olen toki käynyt Otaniemessä tässä välillä useasti, mutta joka kerta, nurmikolla päärakennusta lähestyessäni, mieleeni tulevat muistot 80-luvulta. Aurinkoisimmat muistot liittyvät pääsykokeisiin: oli hienoa syödä eväitä nurmikolla toisten kokelaiden kanssa ja unelmoida hienosta ammatista. Ajatella, jospa minäkin suunnittelisin joskus jotain näin hienoa!

Arkktitehtiosaston aulakin näytti samalta. Yhtä tyhjältä, vaikka tällä kertaa käytävää elävöittämään oli asetettu pöytiä. Muutama vaihto-opiskelija jopa istuskeli niiden ääressä.

Aulan kattoon ripustetut kyltit sen sijaan huvittivat minua, niihin oli kirjattu arkkitehtikillan aktiviteetteja eri vuosikymmeniltä. 1980-luvulla vannottiin Itsenäisen Arkkitehtiosaston nimeen. Muistan minäkin keränneeni adressiin nimiä vastustamaan liittämistä rakennus- ja maanmittausosastoihin. Nyt ei taideta nousta barrikadeille vastustamaan taidekouluun liittymistä.

Energiakaava-hankkeen ohjausryhmän kokous pidettiin vanhassa arvostelusalissa. Samassa, jossa meitä kaikkia on opetettu kestämään kritiikkiä. Vieläkin värisyttää. Luentosaliin, jossa aina tuli päänsärkyä, en tällä kertaa kurkistanut.

Yhtä vapauttavalta kuin silloin ennen, tuntui seistä bussipysäkillä ja palata kaupunkiin. Tällä kertaa ei ollut tungosta.

Hämeenlinna - Tallinna: Asiaa ja humputtelua





Keskiaikainen Hämeenlinna ...



Ensin seitsemänkymmentä kilometriä pohjoiseen ja sitten saman verran etelään: Hämeenlinna ja Tallinna mahtavat olla suurin piirtein yhtä kaukana Helsingistä. Viikonloppuun mahtui niin asiaa kuin humputteluakin.

Yhdyskuntasuunnittelun seuran Hämeenlinnan retken teemana oli kuntaliitosten merkitys kaupunkiseudun kehityksessä. Ei olisi voinut olla ajankohtaisempi teema: Kuntaministeri ilmoitti samana päivänä laittavansa koko kuntakentän remonttiin, jolloin myös maakuntaliittojen asema tulisi punnittavaksi. Oli mielenkiintoista kuulla asianosaisten mielipiteitä tästä, verekseltään.

Retken muu ohjelma oli kevyempää, käyskentelyä Aulangon puistossa, illallinen valoisassa ja avarassa funkishotellissa, kiertoajelu muuttuvassa kaupungissa. Sokerina pohjalla mielenkiintoiset esitykset vanhan mielisairaalan muodonmuutoksesta ammattikorkeakouluksi ja tekstiilitehtaan uudistamisesta kulttuurikeitaaksi.

90-luvulla pääradan varrella haettiin elinvoimaa ja strategista puhtia lanseeraamalla Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle ulottuva Suomen kehityksen veturi, HHT-vyöhyke. Viikonlopun sovellukseni jatkaa vyöhykettä piirun verran etelämmäksi. Laivaväki ja Helsingin työmaat todistavat THHT:n olemassaolosta.

Aasinsillan kautta varsinaiseen aiheeseen, äiti-tytär humputtelumatkaan Suomenlahden tuolle puolen.

Valitsimme ekstempore-matkalle laiva-hotellipaketin, majoituspaikaksi Tallink Spa Hotellin, koska kumpikaan meistä ei ollut aiemmin yöpynyt siellä. Spa jäi kokematta: uimapuvut jäivät kotiin, emmekä viitsineet ostaa mitä-sattuu-pukuja (20 euroa/kpl) vain sen takia, että pääsisimme lojumaan altaaseen kaiken kansan pällisteltäväksi. Uimapukuja ei voinut vuokrata, niinkuin meikäläisissä kylpylähotelleissa.

Satama-altaan länsipuolella sijaitsevan hotellin paras puoli oli se, että Maija pääsi tutustumaan neuvostoaikaiseen Linnahall-kolossiin. Ylhäälle oli rakennettu väliaikaisen näköiset näköalasillat, kuin hyppyrit, terassien ylle. Vettäkin rakennuksessa näkyi olevan - tässäpä olisi persoonallisempi kylpylä extremisteille.

Meillä oli matkalle kaksi tulostavoitetta: syöminen ja shoppailu. Kylvyn sijaan päädyimme vanhankaupungin luoteiskolkassa sijaitsevaan Africankitchen -ravintolaan (http://www.africankitchen.ee/). Ruoka oli hyvää, täyttävää mutta kevyttä ja mukavasti makeaan vivahtavaa. Hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan, annokset sai alle kahdeksalla eurolla. Minun kana-annokseeni (Mruzia) kuului tomaatti ja pähkinäkastike, Maijan naudanliha-annokseen (Kabkaboo) tomaatti-kookoskastike. Pinaatti rikasti kumpaakin annosta.

Jälkiruuaksi valitsimme runsaasta coctail-valikoimasta raikkaan Egyptin (melonilikööriä sekä lime-, ananas- ja kirsikkajuissia) ja täyteläisen Zimbabwen (Kahlua-likööriä, Creme de Bananaa, Irish Creamia ja valkoista rommia). Suosittelen!

Shoppailumme rajoittui tuttuihin ostoskeskuksiin. Maija osti Solariksen kirjakaupasta levyjä ja minä katselin käsityökirjoja, joita en kuitenkaan ostanut. Tämäkin paikka oli Maijalle uusi, kappas kun pystyin tarjoamaan elämyksiä kokeneelle Tallinnankävijälle. Kaubamajasta löysimme Maijalle eestiläistä designia olevat keltakirjavat kumisaappaat ja Virukeskuksesta minulle iPadin kuljettamiseen sopivan käsilaukku-repun. Vaatepuoli jäi niukaksi: Maija hankki Australiassa esiteltäväksi etnohenkiset villasukat ja kaulaliinan. Ei tule kesän vesisateissa kylmä. Lopuksi ostimme tuliaiseksi muinaisjäännökseltä vaikuttavan otuksen, jonka arkeologit ristivät hiirveksi, hirven ja hiiren esimuodoksi.

Sunnuntaina söimme lounaan Olde Hansassa, jonka metsäsienikeittoon Maija on mielistynyt. Minä söin lihaisaa salaattia (grillattuja lihakuutioita, pekonia, kinkkua). Valitsin isomman annoksen, mistä olisi riittänyt puluillekin. Keskiaikaista ruuissa taisivat olla lähinnä metsäsienet ja kinkku (vaikka rasvat puuttuivatkin). Auringonpaisteessa terassilla oli kuitenkin mukava olla. Lounaan jälkeen oli pakko mennä kahville Maiasmokkiin, niinkuin aina Tallinnassa. En väsy istumaan koristeellisessa peilisalissa.

 Leivosten syöminen kävi työstä, joten päätimme tehdä vielä pikapyrähdyksen Toompealle. Pikavauhtia ylös, pikakuvat täpötäydeltä näköalaterassilta ja kipinkapin satamaan. Saatiin sentään joku kalori kulutettua!



... ja keskiaikainen Tallinna