Oli paikalla toki nuorempiakin, kuten tyttäreni, joka EI ollut keikalla vain äidin seurana, vaan koska on kuunnellut Ismoa kaksivuotiaasta saakka. Ja valitsi trumpetin soittimekseen koska se Suomi putos puusta-levyllä kuullosti ihan "norsun ääneltä".
Ismo tai siis Hassisen kone iski tietoisuuteni heti pärjättyään rockin Suomen mestaruuskisoissa. Olin itsekin aiemmin hengaillut ko. kisoissa erään tutun bändin huoltojoukoissa. Kaverini eivät menestyneet, mutta hauskaa oli.
Kesällä 80 sain sitten kuulla Ismoa ja Hassisen konetta livenä Oulun Kuusrokissa. Oikeastaan menimme sinne kuuntelemaan AC/DCtä, mutta minuun, festarinoviisiin, kolahti Hassisen Kone ja Eppu Normaali. Seuraavat viisi vuotta sitten menivätkin Suomi-rockin merkeissä, festareilla ja keikoilla. Mitä niitä nyt oli muita, Ruisrock, Tuomiorock, Rymyrock, Saapasjalkarock. Ja kävihän niitä bändejä myös Hyvinkäällä, pesäpallokentällä, kauppaopistolla, Rantasipissä. Helsingissäkin käytiin, Tavastialla ja Bottalla.
Jonkinlainen huipentuma oli Saimaa-ilmiö Tampereen Kino-Palatsissa. Matka suomirockin mekkaan oli muutenkin ikimuistoinen. Sonckin Tuomiokirkko tuli nähtyä, kun se sijaitsi sopivasti Epe'sin lähellä. Ja Hämeenpuistossa oleva veden voimasta pyörivä kivikuula, joka kovasti nauratti hilpeää ekskursioporukkaamme.
Palatkaamme Pakkahuoneelle. On pakko tunnustaa, että nuoruusvuosilta muistan parhaiten Hassisen Koneen. Siekkarit jäivät jo lasten jalkoihin - kunnes tytär keräsi koko tuotannon.
Ennen keikkaa mietimme, mitä haluamme kuulla: Kanoottilaulu minulle ja Karjalan kunnaat Minnalle. Niitä kuunnellessa muu yleisö unohtui ja oli vain hypnoottinen musiikki. Ikä tuli mieleen vasta yöllä, kun jalkoja särki kaikki se hyppiminen. Oi niitä aikoja!
