Perjantaina menimme sittenkin katsomaan muutama päivä sitten väliin jäänyttä merimuseota (Paul Andreau, 2000). Kannatti kyllä, sillä Osaka on ollut historiansa aikana Japanin tärkein logistiikkakeskus: tätä kautta vaikutteet ovat tulleet meriteitse niin Koreasta, Kiinasta kuin Euroopastakin. Toisaalta tänne on tuotu tavaraa eri puolilta Japania ja laivattu edelleen muualle maailmaan. Edo-kaudella Osakaa kutsuttiin "Japanin keittiöksi" sen suuren jakelutehtävän vuoksi.
Merimuseon varsinaiseen näyttelysiipeen eli merestä nousevaan lasikupoliin mentiin merenalaista tunnelia pitkin. Tunnelissa kuului taustalla meren kohinaa, ja kattoikkunoiden läpi näki kaloja uimassa. Lasin päälle kertynyt hiekka tosin heikensi näkyvyyttä.
Kupoli oli rakennettu keskelle sijoitetun varhaisen Naniwa-waru -kauppalaiva-rekonstruktion (higakikaisen) ympärille, sitä kierrettiin neljässä kerroksessa. Laiva edustaa sengokusen (large junk) -tyyppiä Edo-kaudelta. Siihen olisi päässyt myös sisälle, mutta jätimme sen huvin koululaisille. Kerroksissa esiteltiin: meriaiheisia elokuvia ja animaatioita, eri ikäisiä laivoja pienoismallein, kuvin ja videoin, Osakan sataman eri vaiheita, jälleen pienoismallein, valokuvin, videoin ja esineiden avulla sekä merenkulun globaalia ulottuvuutta "Seaways Bringing the World Together".
Osallistuimme hauskaan virtuaaliristeilyyn Chrystal Serenity -risteilijällä - Osakasta Le Havreen. Valtameriristeilijät ovat paitsi suuria ja teknisesti vaativia, myös ylellisiä hotelleja ja viihdekeskuksia. Ajatella, että Suomessakin rakennetaan niitä. Pitäisikö tehdä joskus moinen risteily? Jos ymmärsin japaninkielisen puheen oikein, risteily Japanista Eurooppaan kestää kolme viikkoa. Vanhan ajan merenkulkuun nähden toki nopeasti (lentokoneista ja internetistä puhumattakaan).
Museovierailuamme elävöittivät koululaisryhmät, joita olikin MONTA. Iloinen pulina kaikui, kun ryhmät säntäilivät sinne tänne. Oli hauska seurata, mistä lapset kiinnostuivat: kaikenlaisesta interaktiivisesta aineistosta, paineltavista nappuloista, animaatioista, rakentelutehtävistä.
Ulkona selvisi, että emme mitenkään ole voineet. Nähdä täältä Koben kerrostaloja - niiden takana siintävät Rokko-vuoret kylläkin.
Iltapäivän vietimme Namballa. Juhani kiipesi maalaamaan Namba Parksin ylimmälle terassille, minä tutustuin Japanin tai ainakin Osakan suurimman ja kauneimman tavaratalon, Takeshimayan valikoimiin. Lopulta löysin Issey Miyake-osaston, ja ostin Me-kokoelmaan kuuluvan puseron ja jakun.
Illalla menimme syömään ranskalaistyyliseen Epouvantail-ravintolaan. Sen avara sali ja ruokalajien määrä toi mieleen Etelärannan Sundsmannin - hinnat vain olivat ehkä noin neljäsosan. Selvisi, että hovimestarin/omistajan vaimo on arkkitehti. Toivotimme tervetulleeksi Suomeen.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti