Lomailua, kaikesta huolimatta - なつやすみ

Juhani Katainen: Ukkosta pilvissä (2011)

Viikonloppuna piti tuulettaa muutamaakin asiaa: loman alkamista, iPadin korkkaamista, tuhannetta vierailua blogissani. Jäi tekemättä, moinen turhamaisuus. Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille!

Tänä iltana, leppeässä kesäillassa, 24 astetta vielä yhdeksältä, ei hyttysiä, ei ukkosta, ei tuulta, on taas hyvä elää, olla kiitollinen jokaisesta hetkestä.

Mökkialueemme on melkoisen urbaani. 20-50-luvuilla rakennettuja mökkejä on monessa rivissä, pienillä tonteilla, noin 2000 neliötä kukin. Yhteisrannoilla käykin tällaisina iltoina kova kuhina. On jotenkin sympaattista seurata, kuinka naapurit lämmittävät saunaansa, uivat, grillaavat. En todellakaan kaipaa erämaamökille, ainakaan nyt.

Liekö kyse urbanismista vai modernista maaseutubisneksestä, kun rantaamme kurvasi Kala-auto. Tutustuimme bisnesideaan: autosta myytiin pakastettuja jättikatkaravunpyrstöjä, tonnikalalajitelmia, kalavartaita kaukomaiden kaloista, siikaa ja kuhaa ties mistä. Muikun mäti taisi olla listan ainoa kotimainen tuote. Omavaraiskalastajina emme innostuneet ostamaan, mutta yllytimme naapurimökeille: niissä olisi nuorempaa porukkaa, ja sukulaisia vieraisilla. Ehkäpä grillaajat olisivat kiinnostuneet? Jotenkin idea kuitenkin tuntui meistä mukavalta, mutta olisivatko grillimakkara, jäätelö ja grillivalmiit kananuggetit olleet varmempi valinta? Saapa nähdä, näemmekö autoa täällä enää koskaan. Toivottavasti.

Japanin 2. peruskurssi on alkanut. Nyt on pakko alkaa opetella myös sanoja, kun ykköskurssilla pärjäili enimmäkseen kieliopilla ja fraaseilla. Toivon, että syksyn Tokion matkalla pystyn ainakin esittäytymään miehen tuttaville, olemaan kohtelias, ostamaan pääsylippuja ja tilaamaan ravintolassa ruokaa. Kurssi kestää viisi viikkoa (puolitoista takana) ja 12 tuntia opetusta ja samanverran itseopiskelua viikossa. Kyllä siinä lomaa pitää ollakin. Hiraganat ja kataganat ovat nyt hallussa, mutta kanjeissa on vielä määrättömästi opiskelua.

Kanjien opiskelun elävöittämiseksi tein ensimmäisen Apple Store ostokseni, Kanjibox pelin (toimii myös online facebookin kautta). Harjoittelin jonkun vartin ensimmäisen sadan kanjin tunnistamista, pääsin 40%:n osumatarkkuuteen. (Vasta!) Sitten loppui akku, unohdin mokoma laturin kotiin. Pelin muihin ominaisuuksiin tutustuminen jää tuonnemmaksi. Tunnistamisessa kuten muissakin tehtävissä on viisi vaativuustasoa sekä opettajataso. Vielä en keksinyt, voiko Boxia käyttää sanakirjamaisesti eli voiko siihen kirjoittaa merkkejä ja kysyä, mitä ne tarkoittavat. Ehkä joku osaa kertoa? Entä mikä olisi hyvä elektroninen sanakirja? Sellainen alkaa tuntua yhä välttämättömämmältä.

Kätevä sanakirja nopeuttaisi ehkä tehtävien tekemistä ja jättäisi aikaa niinkin tärkeään toimintaan kuin blogin päivittämiseen. Eli jos minusta ei kuulu, niin kieltenopiskelu on vienyt mukanaan.

Kuhaa à la Chef

Lauantain päivällinen varmistui aamulla, kun verkosta ilmaantui kunnollisen kokoinen kuha. Toinen samanmoinen oli tarttunut kalamiehen uistimeen jo alkuviikosta ja päätynyt odottamaan vieraita pakastimeen.

Kalamies on kehitellyt mökin terassille varsinaisen kalankäsittelypisteen: suolaa sisuksiin, voipaperiin vuorokaudeksi sekä sanomalehti ja muovipussi ympärille, jotta suolavesi ei valuisi ympäriinsä. Yön yli paketissaan vetäytynyt kala on seuraavana päivänä mukavan tasaisesti suolautunut ja valmis pannulle tai useimmiten uuniin. Kokemus on opettanut, että pakastetut kalat kannattaa suolata vasta sulatuksen jälkeen. Noin muuten kalan käsittely on meillä minimoitu: ei suomustusta eikä nyljentää paitsi mateelle. Kalan nahka, suomuisenakin, suojaa sopivasti kalaa paistettaessa ja keittoon siitä tulee lisämakua. Emme myöskään fileroi (paitsi lohet Tenolla), jottei hyvää kalaa menisi hukkaan. Sitäpaitsi ehjät ruodot on helpompi irrottaa kypsästä kalasta kuin epäonnistuneen fileroinnin pilkkomat ruodonkappaleet.

Kuva: Pentti Katainen

Peruskalapäivällisemme - johon ainakaan itse emme ole kyllästyneet - on varsin yksinkertainen. Ensin laitetaan uuni lämpiämään 220 asteeseen. Uunin lämmetessä otetaan esiin vuoka, johon kalat asetellaan sen jälkeen kun ne on suolauksen jäljiltä pyyhitty kuivaksi. Kalojen sisälle laitetaan voita, sipulia (voi olla tavallista tai ruohosipulia) ja tilliä, jos sitä sattuu olemaan. Vuoan päälle alumiinifolio, jotta kala säilyisi mehukkaana ja höyrystäisi itseään kypsäksi. Paistopussikin käy. Kalan kypsentäminen uunissa kestää 20-30 minuuttia kalan koosta riippuen. Samaan aikaa ehtii hyvin keittää uudet perunat suolatussa tillivedessä. Kalan ja perunoiden lisäksi ei tarvita muuta kuin mieleistä leipää, voita ja raikasta salaattia. Etikat ja öljyt erikseen. Jälkiruoka sesongin mukaan, tällä kertaa tuoreita mansikoita. Kalan kanssa sopii erityisesti Alsacen alueen valkoviini, mutta raikas vesi tai sitruunaan vivahtava kivennäisvesikin käy.

Talviversiossa, kun perunat eivät enää ole yhtä mehukkaita ja makeita, teen lisäksi maitokastiketta, johon laitan sipulia ja pilkotun keitetyn kananmunan. Näillä eväillä tyttäretkin ovat oppineet jo pienenä pitämään kalaruuista ja perkaamaan ruodot lautasellaan.

Mattolaiturilta Linnunlauluun

Viikonloppu kului kävellen ja muuten nautiskellen Helsinginniemellä. Maalaistytön on myönnettävä että Helsinki on kaunis eikä cityelämä vaihteeksi pöllömpää.

Lauantai 9.7.
Lauantaina lähdin hyvien ystävieni kanssa tutkimaan Helsingin rantoja. Tällaisia retkiä olemme tehneet aika-ajoin opiskeluajoista lähtien.

Määränpäänämme oli Merisatama, tällä kertaa kuljimme sinne Fredrikinkatua pitkin. Tarkoituksena oli piipahtaa putiikkeihin ex-tempore-osoksille, mutta harmiksemme monet pikkuliikkeistä olivat näin kesälauantaisin kiinni. Hattukauppaan pääsimme, mutta hatut olivat enemmän kuninkaallista häätyyliä kuin meille sopivia.

Pysähdyimme virvokkeille Merisataman Mattolaiturille, sieltä kuulemma saisi samppanjaa viidelläkympillä pullo. Tyydyimme kuitenkin lasillisiin. Kirkkaassa auringonpaisteessa välimerihenkinen kattoterassi oli oikein edukseen valkoisine päivänvarjoineen ja sohvineen. Jos meri olisi ollut turkoosi, olisi voinut luulla olevansa vaikka Kreetalla. Melkein yhtä lämmintäkin oli.

Meristamasta kuljimme Kaivopuiston ympäri merestä ja lämmöstä nauttien. Olympiaterminaalin kohdalta kiipesimme Tähtitorninmäelle ja lepuuttelimme puistossa jalkojamme.

Laskeuduimme keskustaan Fabianinkadun kautta ja päädyimme lounaalle Pregoon, joka sijaitsee Fabbarilla Espan ja Aleksin välisellä osuudella. Hyvät puolet: ystävällinen henkilökunta ja mielikuvituksekas kokki, joka onnistui loihtimaan vaativan allergia-aterian. Huono puoli: menin valitsemaan salaatin, joka lillui etikkaisessa salaattikastikkeessa. Minun pitäisi muistaa pyytää kastike aina erikseen, etikka kun ei kuulu lempiherkkuihini.

Illan vietinkin sitten kotona dekkareita katsellen ja juustonäkkäreitä mutustellen. Siinä sivussa näin myös palan Tangomarkkinoita: Eppu Normaalin Pimeyden tango lavatangosovituksena oli kauheaa kuunneltavaa, sovitus oli kamala eikä laulaja kuulemma yhtään tykännyt biisistä. (Sen kyllä huomasi.)

Sunnuntai 10.7.
Aloitin sunnuntaipäivän reippaasti juoksulenkillä Töölönlahdelta Uimastadikan ja Eltsun kentän kautta Alppipuistoon ja takaisin. Alppipuistossa oli käynnissä edellisiltaisen konsertin jälkien purku. Roskat oli ehditty täältä korjata pois toisin kuin Hesperianpuistosta, jossa lauantai-illan ilottelun jäljet näkyivät vielä liikaakin. Miksi ruokaa on niin helppoa kuljettaa puistoon mutta niin vaikea korjata jätteitä pois?

Suihkun jälkeen vihdoin viimein aamiainen Tintin Tangossa, vastahan tätä on suunniteltu tuollaiset, mitä, kymmenen-viisitoista vuotta vuotta? Iltaisin toki olemme istuneet täällä lukuisia kertoja, viiniä ja joskus kansallista city-kahvilaruokaa eli savulohi- tms. piirakkaa syömässä. Valitsin aamiaistarjonnasta Tangon: kahvia, tuoremehua, croissant, sämpylä, leikkeleitä, muna, jugurttia (9,60 e). Tuli syötyä lounas samalla. Pienempiäkin annoksia olisi saanut, mutta niissä ei ollut jugurttia ja juuri sitähän minä halusin. Ehdotukseni aamupalaksi: kahvi/tee, tuoremehu, jugurtti, croissant.

Päivällä pyrähdys Hyvinkäällä Honkanummella menneitä sukupolvia muistelemassa. Hautausmaalla oli rauhoittavaa ja harjumetsä tuoksui hyvälle, vaikka järvestä tai merestä ei ole tietoakaan.

Kotimatkalla kuuntelimme tyttären kanssa Irwinin protestilauluja, pikkutyttöaikojeni hurjaa lempimusiikkia. Sitten syömään Eteläisen Hesperiankadun Jing Cheng -kiinalaiseen, joka on muutama vuosi sitten mainittu Nyt-liitteessä poikkeavaksi kiinalaisravintolaksi
(http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Jing+Cheng+on+poikkeava+kiinalaisravintola/1135242941563). Meillä on siellä selvät suosikit: Porsasta kantonilaiseen tapaan, kanaa ja ananasta, paistettua riisiä ja kanaa, kevätkääryleitä. Tänään söimme porsasta, takuuvarmasti hyvää. Kuten artikkelissakin mainitaan, annokset ovat isoja ja kahdelle riittää hyvin yksi annos puolitettavaski, varsinkin kun ottaa alkuruuaksi kevätkääryleen.

Hercule Poirotin jälkeen lähdin saattamaan tytärtä, häntä joka onnekseni ja autuudekseni on lähelläni, Töölönlahden toiselle puolelle Kallioon. Matkalla poikkesimme Linnunlaulun Siniseen kahvilaan. Mikä ihana iltapaikka! Tämänkin ohi juoksen useita kertoja viikossa, mutta koskaan en ole - sen paremmin kuin tytärkään - aikaisemmin pysähtynyt tähän kahville. Kahvin lisäksi söimme rahkapiirakkaa, tytär nautti suosikkilimsaansa, Laitilan virvoitusjuomatehtaan veriappelsiinilimonadia. Kaunista, kerrankin kahvila Helsingissä jonne EI kuule eikä näe autoja!

Hustvedtin Mian Kesä ilman miehiä päättyi. Niin pättyi minunkin kesäleskiviikonloppuni. Näin lopuksi maailmanmatkaajatyttärelle omistettu siteeraus kirjasta (elokuuta odotellessa):

"Ja sitten minun Daisyni lennähti kaupunkiin. Tuo kulunut ilmaus kaikkine villin lännen viittauksineen sopii kaikesta huolimatta kuvaamaan rakasta jälkeläistäni. Kumma juttu miten Boris ja minä olemme voineet saada hänet aikaan, mutta geneettinen arpapeli tuottaa yllättäviä tuloksia, Kumpikaan meistä ei ole ruma, ja äitini, kuten tiedätte, pitää minua edelleen kauniina, mutta Daisy on oikea kaunotar ja kun hän on paikalla, hänestä on vaikea pitää silmiään erossa. Lisäksi hän on helläluontoinen, on aina ollut, hän halaa ja suukottelee ja hieroo nenäänsä vasten toisen nenää ja paijaa, ja kun me syleilimme toisiamme siinä kynnyksellä, me halasimme, suukottelimme, hieroimme neniämme ja paijasimme toisiamme muutaman minuutin ennen kuin rauhoituimme. Ja kuten joskus käy, vasta silloin minä tajusin miten kovasti olin kaivannut häntä, miten olin ikävöinyt tytärtäni, mutta iloksenne voin ilmoittaa, etten silti purskahtanut itkuun. Silmäkulmissani saattoi esiintyä kosteutta, ei sen enempää."

Herkuttelua ja kulttuurihistoriaa

Aamukahvi kaupungilla -kokemuksiani ovat kartuttaneet Espan kioskit ja Café Java Lasipalatsissa, molemmat mukavasti työmatkan varrella.

Keskiviikkoaamuna valitsin aammukahvipaikakseni ns. Runeberginesplanadilla, Pohjois-Espan ja Mikonkadun kulmassa olevan, kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin vuonna 1928 suunnitteleman "lankarullakioskin". Sen takana on pöytiä, jotka ovat yllättävän suojassa liikenteeltä, vaikka etäisyyttä ei ole juuri nimeksikään. Niin suuri vaikutus on pensasaidalla. Ja sillä, että katujen liikenne on tuossa kohdassa varsin hidasta. Bonusta on luonnollisesti se, että kahvia siemaillessaan voi katsella katsella Espan vehreyttä ja jo aamusta puistoon kertyviä, auringosta nauttivia ihmisiä. Hienoa, että kaikki Espan neljä historiallista kioskia ovat ahkerassa käytössä. Kesä-Helsinki voi kyllä olla todella ylpeä niistä!

Tietoa kioskien historiasta löytyy oheisesta Helsingin kaupunginmuseon lehdestä http://www.hel.fi/static/hkm/sofialehdet/Sofia2001_2.pdf.  Anne Mäkisen tutkimus "Kioski, kipari, kiska, snagari - Helsingin kioskeja 1800-1900 -luvulla" on julkaistu Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja -sarjassa vuonna 2003.

Tänään piipahdin Lasipalatsissa Cafe Javan yläkerrassa. Sehän on valittu City-lehden äänestyksessä Helsingin parhaaksi kahvilaksi vuonna 2010 ja kerran aikaisemminkin: http://www.city.fi/artikkeli/Ravintola%E4%E4nestys+2010/3336/ . No, niitä ääniä on tuskin annettu aamiaisen perusteella: kahvi, mehu, croissant tai sämpylä (6,50/7,50 e) ei tuntunut ainakaan minusta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Niinpä ostin vain latten ja croissantin - ja onnistuin maksamaan siitä 8,50. Yritin vaihtaa takaisin aamiaiseen, mutta eihän se onnistunut kun latte ei kuulunut aamiaiskahvirepertuaariin.  Hieman kärmeissäni marisin että surkeaa, eihän teillä ole edes jugurttia. Myyjä mutisi jotain irtopakkauksista, mutta en kuunnellut.

Mietin tovin, minne asettautuisin. Ulkona olisi aurinkoa ja vielä aamulla mukavan viileää, mutta Mannerheimintien liikenne tuntui ärsyttävältä. Sisällä alakerrassa puolestaan tuntui turkasen kuumalta, siis ylös. Portaiden yläpäässä tunsin ilmastoinnin viileän henkäyksen. Hyvä edes tämä. Pöydänkin pääsin valitsemaan vapaasti, kun tilassa ei ollut vielä ketään muuta. Heh, juuri tätähän minä olen kadulla katsonut: olisipa joskus aikaa piipahtaa tuolla aamukahvilla. Ole siis tyytyväinen! Lasipalatsi suomalaisen modernin liiketaloarkkitehtuuri merkkitehoksena ks. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4666, tarkempi kuvaus Hilkka Högström (toim.). Lasipalatsi. Lasipalatsin mediakeskus (2009), makupaloja: http://lasipalatsi.com/historia/index_fi.html

Hustvedtin Mia jatkaa tutustumista naapureihinsa ja runokerhon teinityttöihin. Jotain salaisuuksia tuntuu olevan ilmassa, tytöt supisevat kummia ja naapurin perhe riitelee. Mikä Alicea vavaa? Ja miksi pikku-Flora on niin riippuvainen peruukistaan? Lisäksi Mia saa outoja mutta kiehtovia kirjeitä tuntemattomalta Mr Nobodyltä. Mahtaakohan se olla hänen ex-miehensä, joka haluaa keskustella hänen kanssaan näin salaperäisesti, kun ei livenä pystynyt? Vai mielipuoli tuttava sairaalasta, jossa Mia toipui miehen lähdön aiheuttamasta järkytyksestä?


Taru ja Totuus tammikuussa 2010


Illalla kävin ystävättären kanssa syömässä Ateljé Finnessä Arkadiankadulla. Paikka ei ole halpa eikä ruokalista kovin pitkä. Ruoka sen sijaan on kertakaikkiaan hyvää, ja interiööri tyylikäs, onhan kyseessä kuvanveistäjä Gunnar Finnén ateljee 1920-luvulta. Gunnar Finné (1886-1952) oli opiskellut myös arkkitehtuuria, ja teki paljon yhteistyötä eri arkkitehtien kanssa. Hänen tunnetuin teoksensa on Topeliuksen muistomerkki Taru ja Totuus Teatteriesplanadilla, reliefejä hän on tehnyt muun muassa Mannerheimintie 7:ssä sijaitsevaan Vakuutusyhtiö Kalevan taloon (ns. Kilpiveistos) ja Tampereen Kalevankankaan hautausmaan porttiin. Turussa Finnen tuotantoa edustaa G.A. Petreliuksen leijonasuihkukaivo.

1960-luvulta lähtien ateljeen tilassa on toiminut ravintola, jonka ilmapiiri henkii edelleen taiteilija-tunnelmaa. Mittakaava on miellyttävän intiimi, mutta mahtuu sinne vaikkapa karonkkaporukka. Muistan käyneeni Ateljeessa jo opiskeluaikana, silloin ja myöhemminkin suositun paikan ongelmana oli sankkaakin sankempi tupakansavu. Hienoa, ettei siitä enää tarvitse kärsiä.

Tänään nautin kesäkeitosta ja muikuista. Kesäkeitto maistui siltä miltä kesäkeiton pitääkin, virkistävää oli että vihannekset ja juurekset oli jätetty keittoon kokonaisiksi ja mukavan napakoiksi. Muikut oli paistettu rapeiksi voissa, seuralaisena pikkuruisia perunoita ja kukkakaalia kermaisessa kastikkeessa, kerrassaan suussasulavaa! Jälkiruoka oli kertakaikkiaan pakko jättää väliin. Ei se ollut niin tarpeenkaan, kun töissä iltapäivällä olimme herkutelleet jäätelöä mansikoiden ja mustikoiden kera.

Aamukahvia ja pelmeneitä Etu-Töölössä

Työmatkalorvailuni jatkuu: Poikkesin aamukahville Museokadulle. Kahvila Marocco tarjoaa erilaisia kahveja ja monipuolisesti aamupurtavaa, kuten sämpylöitä, voileipiä, croissantteja, suolaisia piirakoita ja pullia. Tässä korttelikahvilassa pöydät ovat puhtaita, ihmisiä tulee ja menee, istuu eri huoneissa (etuhuone, takahuone) ja terassilla, ottaa kahvia mukaan mennessään, seurustelee. Toki tänne poikkeaa myös turisteja ja matkustavaisia, onhan lähellä monenmoista nähtävyyttä Kansallismuseosta alkaen. Nytkin paikalla on lapsiperhe, matkalla jonnekin. Latte on hyvää, myös ilman sokeria (jostain syystä kesällä kuntoilu tahtoo jäädä vähemmälle).

Jatkan Hustvedtin parissa. Mia käy läpi lapsuuskokemuksiaan, haluaa siten päästä irti miehestään, jonka varassa ja jota hän on elänyt. Vasta nyt, kun mies "pitää paussia" avioliitosta, Mialla on mahdollisuus rakentaa omaa elämää. Tarinassa yhdistyvät eri sukupolvet: Äiti ja tämän ystävät vanhusten palvelutalossa, naapurin yksinhuoltajaäiti pikkulapsineen, teinitytöt, joille Mia pitää runokurssia. Miehet ovat vain muistoissa, petollinen Boris pikkuveljineen, edesmennyt isä, poissaoleva naapurin mies, epämääräiset poikaystävät muistoissa.

Töissä yritän lukea energiatehokkuusdirektiiviä. Melkein nukahdan.

Kotimatkalla tarkoituksenani oli poiketa Ristorante Benjam´siin Dagmarinkadulle, mutta se on kiinni koko heinäkuun. Harmi, sillä työpaikkaruokalan ankean jauhelihakastikkeen jälkeen Benjamin herkullinen pasta olisi maistunut. Muutoinkin Benjamin ruoka on oikein hyvää, viinivalikoima kohdallaan ja ilmapiiri mukava. Suosittelen lämpimästi.

No, onneksi minulla oli varasuunnitelma: Museokadun tuttu Kuukuu. Sen ruokalista ei ole pituudella pilattu, mutta ruuat yksinkertaisia ja minun makuuni oikein sopivia. Tänään valitsin pelmenit, niitä en ole syönyt täällä aiemmin. Hyviä, joskin hieman rasvaisia. Lisukkeena olevat kaali ja suolakurkku näyttivät epäilyttäviltä (inhoan etikkaa), mutta olivat kaikkea muuta: suloisen kirpeitä, suolaisia ja makeita, kaikkea yhtäaikaa eikä etikasta tietoakaan. Jälkiruuaksi kunnon espresso ja mieli oli oikein hyvä.

Hustvedtin Miallakin oli mukavaa: Hän ryhtyi juttuun naapurin rouvan kanssa ja päätyi nukuttamaan unta vastaan taistelevia lapsia. Minkä jälkeen toisilleen tuntemattomat naiset viettivät rattoisan illan viiniä nautiskellen ja miesten kataluutta taivastellen.

Kesäleskenä Helsingissä

Juhani lähti viikoksi Bukarestiin ja päätin leikkiä kesäleskeä: tehdä mitä päähän pälkähtää ja ihan milloin huvittaa. Mikähän sitä sitten huvittaisi?

Vanhalta pohjalta ajattelin mennä ensin ruokakauppaan ja sitten kotiin syömään lenkkimakkaraa, ainaista saan-olla-yksin-ja-päättää-mitä-syön -sapuskaani. Mutta ei sittenkään! Enkös minä melkein jokainen aamu unelmoi, että voisinpas mennä aamukahville tuohonkin kahvilaan (mutta kun ei ole aikaa) ja iltaisin, että olisipas kiva hengailla töiden jälkeen kaupungilla (mutta kun on kotonakin ruokaa).

Akateemisen kirjakaupan kohdalla sain valaistuksen ja ostin ikkunassa esillä olleen Siri Hustvedtin kirjan "Kesä ilman miehiä", kun sillä oli niin osuva nimi. Voisin sitten vertailla Sirin kesää ja omaa viikkoani. Lähtökohta tosin paljastui sikäli erilaiseksi, että Sirin päähenkilö, Mia, toisin kuin minä, ei tiedä tuleeko mies takaisin. http://www.otava.fi/kirjat/suomennettu/2011/fi_FI/kesa_ilman_miehia/

Menin lukemaan kirjaa Café Lasipalatsiin, kun se on kätevästi matkan varrella. Sieltä saa pientä ruokaa ja siellä on helppo olla yksin. Valitsin lohipiirakan ja mangopirtelön, selvisin alle kympillä ja olin tyytyväinen kun ruoka melko varmasti olisi a) terveellisempää ja b) vähemmän tukevaa kuin lenkkimakkara. Vaihtoehtoisesti olisin voinut ostaa iltasalaatin, mutta se ei juuri nyt innostanut.

Paikka on muuten mukava, valoisa ja avara, mutta hieman epäsiisti: pöytiä ei ole pyyhitty, vaikka astiat on kerätty pois. Pieni, mutta kiusallinen asia. Etenkin siksi, että se olisi niin helppo korjata. Sitäkö tuo kärpänen tuossa pörrää?

Lopulta istuin Lasipalatsissa vajaan tunnin. Sinä aikana porukka ehti lähes vaihtua, vain pari yksin istuvaa henkilöä, mies ja nainen, jäivät pidemmäksi aikaa. Mies luki lehtiä, nainen näpräsi puhelintaan tai sormitietokonettaan, en nähnyt niin tarkkaan. Ja yksi töitä tai muita suunnitelmia tekevä tyttöporukka muistikirjoineen pysyi myös paikoillaan.

Mihin menisin huomenna? Johonkin on pakko, sillä päätin, että luen kirjaa vain kaupungilla.

Kotimatkalla aloin jo katua moista pöhköä päätöstä, mutta onneksi kotona on muita kirjoja luettavana. Vaikkapa Yasunari Kawabatan Kioto vuodelta 1962. Sisällysluettelon mukaan tarina etenee kevätkukista talvikukkiin, välillä piipahdetaan Käsityöläiskorttelissa (jee!) ja Gion-juhlassa sekä nautitaan syysväreistä. Wikipedian artikkeli http://en.wikipedia.org/wiki/The_Old_Capital paljastaa, että kyseessä on Nobel-kirjailija, kaikenlaista sitä kotoa löytyykin, sattumalta.