Mistä loimet ja mistä kuteet?

Kangaspuiden saavuttua oli aika pohtia: Mistä hankkisin loimet ja mistä kuteet, miten virittäisin laitteen? Olen toki Työväenopiston kursseilla nähnyt ja itse kokeillutkin niin loimien luomista kuin loimien rakentamista. Mutta siitä on jo niin monta vuotta! Ja ensin pitäisi tietää, mitä haluan kutoa. Verhot ja pöytäliina kiehtoivat, mutta ohuen kankaan tekeminen vaatii taitoa mallin valinnasta tai suunnittelusta puhumattakaan. Siispä otin lusikan kauniiseen käteen ja päätin aloittaa matoista. Monikossa, sillä lointa ei kannata laittaa kymmentä metriä vähempää.
Keittiön lattia on onneksi kaivannut uusia mattoja jo pitkään. Isoja mattoja, jotka suojaavat lattiaa naarmuilta eivätkä mene ruttuun tuolin alla. Koko lattian peittämiseen tarvittaisiin yhteensä kolme 2,4 metrin pituista ja 110 cm leveää mattoa. Kolmeen päädyin, kun leveämpien kutominen olisi työlästä ja matoistakin tulisi kovin painavia. Samankokiset puolestaan olisivat käteviä, kun likaantuneen voisi aina siirtää vähiten näkyvään paikkaan.

Alustava suunnitelma oli siis tehty, mutta mistä hankinnat ja kuka auttaisi alkuun? Aivan sattumalta uuden työpaikan joululounaalla tulin puheeksi, että Hyvinkäällähän on rautatieaseman vieressä Taito Uusimaa kudontakeskus. Se paljastui täyden palvelun taloksi: sain tilattua loimet, idean maton mallista, sidontaohjeet ja kuteet. Loimen laittoapuakin olisi ollut mahdollista saada, mutta ohjaajan raahaaminen Hyvinkäältä Helsinkiin saakka olisi sentään ollut liikaa.

Maton mallin valitsin käsityökeskuksen lattialta, palttinaripsisidos vaikutti tukevalta käytössä ja olisi kohtuullisen helppo kutoa, mutta kiinnostavampi kuin tavanomainen palttinaräsymatto. Kuteeksi valitsin keskuksessa myytävänä olevaa ontelotrikookudetta, vaalempaa ja tummempaa harmaata ja vähän punaista raitoihin. Myöhemmin paljastui, että kuteen toimittaja oli juuri siirtänyt kuteenleikkukoneensa Viroon. Vaaleaa harmaata ja punaista oli varastossa, tummemman harmaan joutuisin joko vaihtamaan hieman ohuemmaksi ja vielä tummemmaksi harmaaksi tai sitten saisin odottaa tuntemattoman määrän viikkoja.

Päädyin edelliseen ratkaisuun, mikä osoittautui muutenkin hyväksi valinnaksi. Tummempi kude olisi hieman eri materiaalia - kiiltävämpää ja sileämpää - kuin muut kuteet, jolloin maton pinnasta tulisi kiinnostavampi ja elävämpi.

Nyt olisi vielä ratkaistava loimen rakentamisen ongelma. Hakisinko apua kodin naapurissa olevan Arbiksen kudonnanopettajalta? Kudontasanasto tuskin voisi olla ruotsiksi paljon vaikeampaa. Kysyisinkö Helskystä? vai ottaisinko riskin ja kaivaisin esiin vanhat monisteet?

Kotikutomo kuntoon!

Keväällä kaksi vuotta sitten sain kuulla, että ystävän äiti oli myymässä kangaspuistaan, kunhan saa tekeillä olevat työt valmiiksi. Tuumin, että jospa ostaisin ne meille kotiin, onhan meillä tilaa. Kesti kauan vakuuttaa mies idean loistokkuudesta. Sinullahan on kangaspuut! Niin, mutta mökillä, en minä ole siellä joka ilta kutomassa. Sitäpaitsi isoäidin kangaspuilla voi kutoa vain kapeita töitä. Minä haluan tehdä leveitä mattoja! Ryijyjä! Verhoja! Pöytäliinoja!

Suunnittelin puoliääneen kangaspuiden sijoittamista milloin mihinkin huoneeseen. Tuosta voisi raivata piirustuspöydät tai tuosta. Tuohon pieneen huoneeseen ne juuri ja juuri mahtuisivat. Mies ei ollut kuulevinaan tai sitten polki pikkuisen jalkaa: mihin tuo tavara muka mahtuu. Ei kyllä! Sitäpaitsi ethän sinä kudo mökilläkään, vaikka loimet ovat valmiina. (No siellä on kylmä. Voi tehdä vain viikonloppuisin ja kesäisin eikä kukaan tarvitse loputtomasti kapeaa mattoa ja niin edelleen ja niin edelleen.)

Syksy tuli ja ystävän äiti soitti: nyt olen saanut työni valmiiksi, koska tulet hakemaan puut. Olin kertonut ostavani puut kyllä (vaikka taivuttelutyö olikin kesken), mutta täytyy selvittää, kuinka saan kuljetettua puut Itä-Suomesta Helsinkiin. Mikään kuljetuspalvelu ei tuntunut sopivan hintaiselta eikä kätevältä, parempi olisi vuokrata pakettiauto. Soiteltiin edestakaisin, mieskin kuuli puhelut ja jupisi: tänne ei kyllä edelleenkään mitään kangaspuita. Oli pakko ottaa kovat käyttöön: Ja mitä minä sitten iltaisin teen? En halua katsoa telkkaria tai olla möllöttää. Alanko ollat illat ties missä mattokutomossa? Jossain yhdistyksessä keskustelemassa mielenkiintoisista asioista? Häh?

Tuli talvi ja lumisateet. Ei niillä keleillä voinut lähteä ajamaan viittäsataa kilometriä. Matkojakin oli ja kiirettä töissä. Vuodenvaihteessa sain päähäni avata blogin, tämän näin. Kun puut tulevat alan pitää kudontablogia, tuumin. Sitä ennen nimi saa luvan viitata elämän loimiin ja kuteisiin. Profiilikuvassa viimeistelen viimeistä mökillä kutomaani mattoa. Veljentyttö louskutti loimet loppuun viime kesänä.

Huhtikuinen syntymäpäivämatka Japaniin oli käännekohta, luulisin. Kiotossa, silkinkutojien kaupungissa, kävimme käsityökeskuksessa ja tekstiilimuseossa ja perinteisessä kudontakeskuksessa. Mitä kaikkea kangaspuilla voikaan tehdä. Mieskin ihaili kimonoiden ja obivöiden kudontaan viritettyjä kangaspuita, melkoisia koneita ne olivatkin. Kultalankojen kimalluksessa meille valkeni, että Japanissa kudonta oli perinteisesti miesten töitä. Kudontanäytöksessä kerroin meitä opastavalle miehelle kutovani itsekin. Työksikö, opas kysyi. Ei toki, vain harrastukseksi. Silti olin tehnyt vaikutuksen. Ehkä tuolloin mies päätti, että kangaspuut saavat tulla meille. Joka tapauksessa kotiin tultuamme hän osoitti: tuohon ne tulevat, ja raivasi tilan.

Kuin ajatustenlukija ystävän äiti soitti kotiin palattuamme: Olen tulossa Helsinkiin parin viikon päästä, saan lainaksi naapurin trailerin. Pitäähän sinun päästä kutomaan. Niin puut tulivat ja saatiin kasatuksi samantein, asiantuntevalla avustuksella. Kiitos paljon!

Melkein yhdeksän kuukautta meni, ennenkuin löin ensimmäisen kuteen loimiin. Mutta se on toinen tarina se.

Loimia ja kuteita uudistuu: Kokeilenpa Blogsya

Tämän piti olla paras saatavilla oleva bloggaussovellus iPadille. Joku Matt Elliot sitä suositteli. No, osasin hakea sovelluksen applestoresta ja ladata iTunesin kautta tähän kivaan näpeltimeen. Nyt kun vielä oppisi laittamaan kuvan...

No onnistuihan se tuommoisen puolen tunnin äheltämisen jälkeen. Ohjeitakin oli pakko lukea ihan pikkaisen.

Tämä loistokas kuva on otettu iPadilla tietokoneen näytöltä ja sitten siirretty kameran rullasta google-tilin kautta tähän tekstiin. Kunhan olin ensin sallinut blogsyn tunnistaa sijaintini asetuksista - siis iPadin asetuksista ( ei blogsyn asetuksista, mikä sekin kesti älytä jotain kymmenen no viisi minuuttia).

Enpä olisi uskonut, viime toukokuussa, kun päätin hankkia iPadin bloggausta helpottaakseni, mihin nörtteilyyn se minut johtaakaan. Ja näin kauan kesti, ennenkuin EHKÄ mobiilibloggaus vihdoin onnistuu. Kunhan vielä otan jonkun pilvikuvapalvelun käyttöön, ettei tarvitse ottaa kuvia tällä läpyskällä.

Huomenna ehkä sitten varsinaiseen asiaan - loimiin ja kuteisiin, kirjaimellisesti. Puolitoista kuukautta on siitä kun päivitin blogia viimeksi, ilahduttavaa oli huomata, että siitä huolimatta lukijoita oli ollut mukavasti.

Huomiseen!