Puutarhaunelmia

Uimarantaan tulee kivilyhty

Viikko on kulunut Kiotosta paluusta toipumisessa. Jet lag ei ollut voimakas, mutta tuntui silti lievästi puuduttavana väsymyksenä iltapäivisin. Illalla puolestaan ei olisi malttanut mennä nukkumaan, kun piti lajitella valokuvia, unelmoida japanilaisista puutarhoista ja sulatella kokemaansa. 

Paluulento viikko sitten lauantaina oli menomatkaa miellyttävämpi, niin ajan kuin tilankin puolesta. Katsoin "henkilökohtaisesta viihdejärjestelmästäni" kaksi elokuvaa. Japanilainen "The Last Ronin" oli ihan kiinnostava ja romanttinenkin, mutta miksi itämaisissa elokuvissa sankarin pitää aina kuolla? Kotimainen, Dome Karukosken "Napapiirin sankari" puolestaan oli erinomainen lentokone-elokuva: pähkähullu, hyvät tyypit ja onnellinen loppu.

Lentokenttäbussista ulos astuessa erilainen mittakaava, väljyys ja tila hämmästyttivät. Miksi nämä kadut ovat niin leveitä ja talot kaukana toisistaan? Hyvältä tuntui se, ettei tarvinnut pelätä takaa päälle ajavia pyöriä. Vaikka kiotolaiset pyöräilivät hitaasti, tuntui siltä kuin aina olisimme olleet väärässä paikassa. Kahden viikon aikana ei ehtinyt tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen.


Polku esiin!

Tulimme pääsiäiseksi pitkästä aikaa mökille, nauttimaan ja kunnostamaan paikkoja. Saunan jälkeen terassilla istuminen on ollut juuri niin ihanaa kuin Kurama Onsenin kuumavesialtaassa muistelin. Pihan haravoiminen ja lehtikasojen kompostiin kärrääminen on sujunut kuin siivillä: tuohon uusi kiveys, tuosta polku ja tuolta heinikot pois sammalta kiusaamasta.

Uimarannalle on ihan välttämättä saatava kivilyhty. Kai niitä joku tekee Suomessakin?

Japanilaiseen puutarhaan kuuluu olennaisena osana polkuverkosto. Mielessäni näen jo polut tontillamme, itse asiassa kuljenkin niitä aina mökille tullessani. Mitkähän kasvit ovat nyt nousseet esiin ja miten ne ovatkaan kehittyneet sitten viime näkemän?

Polku kulkee huvilan järvenpuoleiselta terassilta puuvajan ohitse uimarannalle, sieltä grillipaikan ohi laiturille, ylös kohti pikku kasvimaata, sieltä edelleen tontin viertä mustikkametsän poikki keinukalliolle, jolta paluu lehdon kautta huvilan sisääntuloterassille. Polun eri osuuksista useat ovat jo valmiina, muutamassa kohdassa selviän perkaamalla vanhat kiveykset esiin. Haasteellisinta on rakentaa kalliolle menevät osuudet, niihin tarvitaan portaat. Miten ne saisi aikaan tukevasti mutta huomaamattomasti? Niiden pitäisi myös olla erilaisia kuin taloihin liittyvien puisten käyttöportaiden.

Kallion alle sopii hiekkapuro

Talon takaseinän ja kallion väliin sopisi hienosti hiekasta muotoiltu puro, hiekkaa on jo ennestään, kunhan haravoin lehdet pois. Vähän uutta hiekkaa pinnalle ja muutama järven pohjasta kaivettu kivi saareksi ja siinä se. Sammalet ja kallioimarteet ovat jo paikallaan.

Suurin unelma on tietysti teemaja (aikaisemmin kasvihuone ja huvimaja). Sisämitoiltaan kuuden tatamin kokoisena (9,72 neliötä, 2,7m x 3,6m) se sopisi hyvin myös pikku vierasmajaksi. Kahdelle sivulle vielä kapeat terassit, niin kelpaa siinä istuskella, paistatella päivää ja ihailla järvimaisemaa.

Tässäkö teemajan paikka?

Paikan valinta on vielä kesken. Keinukallio on mukava keinuineen muutenkin, sen sivuun ehkä, mutta kummalle puolelle? Naapurin rajalle sijoitettuna maja peittäisi mukavasti naapurin ikkunat ja rakennuksen näkyvistä, mutta rinne laskee siihen suuntaan melkoisesti. Toisella puolella, ammoin palaneen vanhan huvilan perustusten päällä, rakennuspaikka olisi tasaisempi, mutta maja peittäisi perustuksiin istutetut viinimarjapensaat ja kurjenmiekat. Minun on pitänyt kunnostaa nämä istutukset monta vuotta, miten kummassa raaskisin rakentaa niiden päälle? Sittenkin rinteeseen? Vai löytyisikö vielä jokin muu ratkaisu?

Rakennustöitä pohtiessani Juhani keskittyy olennaiseen. Tästä hän haaveili kiotolaisten puutarhalampien punaisia ja oransseja karppeja ihaillessaan. Vielä tänään ei tärpännyt, mutta onneksi jääkapissa on lenkkimakkara.

Sayonara, Kioto!

Perjantai 15.4.

Kaytimme viimeisen paivan Kiotossa jalkiruokien nautiskeluun: Daitoku-jin temppelialue oli kuin konvehtirasia koostuen liki kolmestakymmenesta temppelista puutarhoineen. Tutustuimme niista kahteen.

Daisen-in temppelin pienoiset kivipuutarhat olivat hurmaavia pienoistaideteoksia, joissa noin sadan nelion alalle oli luotu pienoismaisemia saarineen, jokineen, siltoineen ja polkuineen, niin etta vesiaiheet oli toteutettu veden virtausta jaljittelevin, kuvioiduin hiekkapinnoin. Kivipuutarhat on tehty alunperin vuonna 1509.

Koto-in oli suorastaan kotoisa. Temppelin teehuoneine muistutti paljon Katsuraa, mutta puutarha oli toteutettu avoimemmin. Sita reunustivat korkeat bambumetsikot, jotka havisivat ja suhisivat kuin kotoiset haavat ja koivut ikaan.

Matkan paatteksi nautimme suklaakeksipohjaisen juustokakun kullanvarisine aprikoosikuorrutuksineen. Olimme jo useaan kertaan aikoneet tutustua Nijon linnaan, ja kolmas kerta toden sanoi. Iltapaivalla alkanut sade (taalla sataa ilmeisesti aina perjantaisin) teki kierroksesta leppoisan, turisteja oli paljon tavanomaista vahemman, edellisilla kerroilla olimme pelastyneet linnan edessa seisovia lukuisia turistibusseja.

Linna oli hieno kokonaisuus. Sen on rakentanut aikoinaan tunnettu shogun keisarin luokse tekemiaan vierailuja varten (ja nayttaakseen kuka on mahtavin). Linnan sisakaot oli koristeltu monimuotoisin ornamentein ja seinille maalattu arvokkaita maalauksia. Aiheet vaihtelivat mantymaisemista, vuoristoista ja vesaiheista kirsikkapuihin ja muihin kukkiin. Huoneita oli elavoitetty lavastamalla niista muutamiin nukkien avulla shogunin elamasta kertovia kuvaelmia.

Linnan alueella oli monimuotoinen puutarha lampineen, kivineen, puineen, pensaineen ja sammalmattoineen. Jalleen saattoi ihailla puutarhasuunnittelua: polkujen varrelta avautui tarkaan rajattuja ja aseteltuja nakymia. On helppo uskoa opaslehtisen vaitetta siita, etta puutarha on Edo-kauden hienoimpia.

Torstai 14.4.

Teimme aurinkoisen retken Himeijiin. Astuessamme rautatieasemalle vajaan tunnin kestaneen Shinkansen-junamatkan jalkeen huokaisimme pettymyksesta: Himeijin linna oli suojarakennuksen peitossa, kunnostustyo oli siis kaynnissa kuten monessa muussakin nakemassamme temppelissa (esimerkiksi Kioton keskustan Higashi-hongan-jissa. Paatimme kuitenkin menna alueelle, koska olisihan siella paljon muutakin nahtavaa. Onneksi, silla korjaustyosta oli otettu kaikki irti.

Suojarakennukseen paasi sisalle ja nousta hissilla linnan harjan tasolle. Hissista ja linnan kahden ylimman kerroksen kohdalle rakennetuilta vierailutasanteilta saattoi katsoa linnaa ulkopuolelta. Suojarakennus oli avattu yleisolle maaliskuussa, olipa meilla onnea! Vierailutasanteilta avautui hyvat nakymat itse Himeijin kaupunkiin. Sita oli pommitettu ahkerasti toien maailmansodan aikana, mutta itse linna oli sailynyt vaurioitta.

Linnan korjaaminen kestaa vuoteen 2014 saakka. Korjaustyot on juuri aloitettu, suojarakennuksen rakentaminen on kestanyt puoli vuotta ja sita ennen korjaustarvetta oli selvitetty ja korjaustoimia suunniteltu yhteensa kolme vuotta. Nyt rakennuksessa korjataan katto ja ulkoseinat, lisaksi vahvistetaan strategisia rakenteita maanjaristysten varalta. Tallaisia korjauksia pitaa tehda noin 50 vuoden valein. Edellinen suuri korjaus tehtiin 1950-60 -luvuilla. Silloin vahvistettiin rakenteita tavalla, joka taytyy arvioiden mukaan tehda joka 350 vuosi.

Korjaustoita esitellaan suojarakennuksessa varsin perusteellisella ja mielenkiintoisella tavalla. Suosittelen kohdetta kaikille, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksesta (restauroinnista) kiinnostuneille, mutta myos ylipaataan rakentamisesta kiinnostuneille. Suojarakennuksen lisaksi paasimme yllatykseksemme myos sisalle linnaan, no, ei kai lopulta ihme kun korjaus koski paa-asiassa ulkopuolta. Jylha paikka.

Linnan jalkeen tutustuimme sen aaressa sijaitsevaan Koko-en -puutarhaan. Se on rakenettu vuonna 92 vanhan samurai-asumuksen paikalle esimerkiksi edo-kauden puutarhataiteesta. Puutarha on yhteensa 3,5 hehtaarin  kokoinen ja se koostuu yhdeksasta erilaisesta puutarhasta (mm.  mantypuutarha, kukkapuutarha, bambupuutarha). Naimme puutarhassa myos varsin kesyja kurkia ja julmetun kokoisia kaloja uiskentelemassa lammissa ja puroissa. Loysin puutarhasta myos vihoin viimein pensaan, jonka tuoksun olin havainnut varsin voimakkaammin aiemmilla temppelikierroksilla. Kuka tuntee?  

Disneylandia ja markkinahumua Kiotossa

Aamulla tehtiin mieluinen paatos: jatetaan Osaka valiin ja pysytaan Kiotossa lauantaihin saakka. Sitten onkin aika aanestaa kotimaassa.

Ajoimme rautatieasemalta bussilla Toei Eigamuran Kioto Studio Parkiin. Tassa teemapuistossa voi tutustua historiallisten "jideaigeki"-draamojen tekoon, lavasteisiinja filmaukseen. Alueelle on rakennettu esimerkiksi Edo-kauden katumiljoita, joissa filmataan jopa yli 200 elokuvaa vuodessa (nytkin oli joku filmaus menossa, ja kuvausryhma haati yleisoa paikasta toiseen tilanteen mukaan).

Sattumalta osuimme Nakamuraza-teatteria jaljittelevaan rakennukseen juuri, kun siella oli alkamassa Ninja Show. Olipa vauhdikasta menoa! Kolme ninjaa ja kolme aatelissoturia taisteli olan takaa lopulta tappaen toinen toisensa. Sita ennen he ehtivat toki tehda nayttavia syoksyja, hyppyja ja voltteja. Tiedan ainakin nelja pikkupoikaa, joista tama olisi ollut sairaan siistia. (Niin, ja pari entista pikkutyttoa, joiden suosikkipiirretty oli Teenage Mutant Ninja Turtles.)

Esitys koostui kahdesta osasta, joiden valissa korkea-arvoisin soturi kavi esittaytymassa yleisolle, jonka joukossa oli paljon pienia lapsia. Aanensavysta paatellen han jutteli lapsille: "Ei mitaan hataa, ihan kiltti samurai-seta tassa, ninjatkin ovat kiltteja, tama on vain leikkia, keneenkaan ei satu". Seuraavassa hetkessa han sitten tokkasi miekallaan yhta vanhempaa, ja, kappas vain, ketaan ei sattunut. Sitten han huomasi meidat:" Ooh! Welcome! Where are you from? Finlando? They are from FINLANDO (aplodeja)! Nice to meet you!"  

Palasimme bussilla takaisin keskustaan rautatieasemalle, jossa 1) ostimme junaliput lentoasemalle lauantaita varten ja huomiseksi Himeijin linnaan (Jee, paasen sittenkin Sinkansen-luotijunaan!) 2) joimme jokapaivaiset kakkukahvit (ettei tavanomaista kevyempi ruoka paasisi heikottamaan) ja 3) tutustuimme vuonna 1997 valmistuneeseen Hiroshi Haran suunnittelemaan rautatieasemakompleksiin.

Kioton rautatieaseman vaikuttavin osa on monikerroksinen ja monimuotoinen keskusaula. Tekisi mieleni kuvata rakennusta postmoderniksi nykyarkkitehtuuriksi, kuvaannollisessa mielessa. Sen verran siina on vauhtia ja meininkia, absurdilla mutta omassa lajissaan komealla tavalla. Keskushalliin, joka on puoliksi ulkotilaa, paasee parhaiten tutustumaan alhaalta ylos koko rakennuksen matkalla (jotain kymmenen kerrosta?) avotilassa kulkevilta liukuportailta. Tavallisia portaitakin loytyy, ja ne sopivat mainiosti esimerkiksi musiikkiesitysten katsomoksi. Ylinpana on laaja kattoterassi, jolta avautuu hieno nakyma Kioton keskustaan.

Lintuperspektiivista nakyy hyvin, kuinka Kioton ydinkeskustaan tarkeimpien katujen varsille on rakennettu kymmenen-viisitoistakerroksisia rakennuksia muun kaupungin pysyessa enimmakseen kaksikerroksisena (vanhat rakennukset ja osa uudisrakennuksista) tai paikkapaikoin nelja-viisikerroksisena. Mikaan pilvenpiirtajakaupunki Kioto ei todellakaan ole ja hyva niin.

Asemalta suuntasimme jalleen bussilla keskustaan etsimaan Maruzen-kirjakauppaa, jota ei kuitenkaan loytynyt. Aikamme kierreltyamme kysyimme paikalliselta poliisilta, jonka mukaan kirjakauppa oli suljettu. Ilmankos emme loytaneet. Ei se mitaan, onneksi olimme katsastaneet usean korttelin mittaisen Nishiki ruokatorin, tai pikemminkin katetun herkkukauppakadun (kuvassa) seka siihen liittyvat Teramachi-, Shinkyogoku- ja Sanjo-kauppakujat (Shopping Arcade).

Yhteensa naiden katettujen, toisiinsa liittyvien kujien pituus on noin kaksi kilometria. Kelpaa siina tehda ostoksia. Minakin ostin, nimittain nelja samettista hiusdonitsia. Helsingista en ole loytanyt niita pitkaan aikaan. Paivan markkinahumua taydentavat elokuvapuiston myymalasta ostetut filmitahti-aurinkolasit : D

In the World of Fashion - kiotolaisen muodin maailmassa

Keskiviikkona jatkoimme tutustumista kiotolaiseen kasityohon - ja muotiin.

Silkkiteollisuus, silkin varjaaminen, kudonta ja vaatteiden valmistus on ollut vuosisatoja kiotolaisen vaurauden lahde.  Viela nykyisinkin silkkiteollisuuden ilmapiiri on tunnistettavissa erityisesti Nishijin kaupunginosassa. Alueella on muun muassa Nishijin Textile Center, jossa myydaan erilaista japanilaista kasityotaidetta. Siella on myos esilla erilaisia kangaspuita, ja matkailija voi joko seurata kudontaa tai jopa pienta korvausta vastaan myos itse kokeilla kutomista. Taalla myos paljastui, etta kudonta on ollut erityisesti miesten ammatti.

Oheisessa kuvassa on tekeilla tyo, jonka inspiraationa on ollut seinamaalaus. Tyota kutoo kaksi henkiloa, ja sen tekeminen kestaa kaksi kertaa kaksi vuotta. Naissa puissa ei ole reikakortteja ohjaamassa loimien nostamista ja laskemista, vaan tyo pitaa tehda kasin piirroksen mukaan.

Tekstiilikeskuksessa oli myos nayttelyosasto, jossa oli jalleen kerran esilla kimonoja ja vaatimattomampia arkikayttoon tarkoitettuja jukatoja eri aikakausilta, seka miehille etta naisille tarkoitettuja. Lopuksi naimme keskuksen aulassa kimonomuotinaytoksen, joita pidetaan noin seitseman kertaa paivassa. Hieno yllatys meille! Naimme seitseman kaunista kimonoa viela kauniinpien mallien paalla. Kimonoiden kaytto japanissa on vahentynyt toisen maailmansodan jalkeen, mutta nykyisin kayttoa yritetaan kovasti elvyttaa. Kimonoasuiset naiset voivat jopa saada alennusta eri palveluista! Taalla olisi ollut mahdollisuus myos itse ilmoittautua kimonomalliksi, jalleen maksua vastaan tietysti, ja saada sitten opastus kimonon paalle pukemiseen ja varmasti myos asianmukaisen kampauksen ja meikin.

Seuraavaksi lahdimme etsimaan karttaan merkittya Orinasu-kan -nimista kasintehtyjen kankaiden esittelykeskusta. (The Orinus Museum of Handmade Fabrics Promotion Foundation). Etsimme museota karan perusteella mutta tuloksetta. Seikkailimme aikamme alueella, kunnes lopulta kysymalla kolmelta eri henkilolta viimein tarppasi - silloin olimmekin jo ovella. (Myohemmin paljastui, etta museo oli merkitty karttaan vaaraan paikkaan.)

Naimme museossa: taidokkaasti kudottuja kimonoita ja obi-voita, no-teatteripukuja, obi-kankaasta tehtyja laukkuja ja kukkaroita, kasin kudottuja silkkisolmioita jne. Parasta oli kuitenkin museoon liittyva kudontaosasto, jossa tapotaydessa kutomosalissa oli viritettyna kahdet-kolmetkymmenet isommat ja pienemmat kangaspuut. Kutojat olivat jalleen enimmakseen miehia. Hammastys oli suuri, kun kerroin itsekin kutoneeni muun muassa mattoja. Ihanko ammatiksi? Ei ei, harrastuksen vuoksi. Kutojamestari esitteli meille tyotaan, kultalangoin somistettua obi-vyota. Kudonta-esittelya odotellessmme saimme nauttia japanilaista teeta museoon teehuoneessa.

Nishijin-kaupunginosassa oli jaljella viela paljon kiotolaista kaksikerroksista rakennuskantaa, jossa oli alakerrassa myymala, ravintola ja tyotila seka ylakerrassa asuintilat. Monet uudisrakennukset oli rakennettu samaan tapaan, jotkut myos nelja-viiskerroksisiksi (kuulemma sen vuoksi, etta tontin perintoverot voitaisiin maksaa).

Sattumalta loysimme myos Juhanin ennestaan tunteman Shin Takamatsun suunnitteleman rakennuksen, jossa pitaa majaa Akihiko Izukura Institute of Natural Textiles. Akihiko Izukura on myos vaatesuunnittelija ja valmistaja. Ostimmepa myymalasta minulle kauniin jakun, joka on valmistettu luonnonmukaisesti varjatyista luonnon materiaaleista。

Paivan paatteksi kavimme viela Tadao Andon suunnittelemassa Garden of Fine Arts -ulkoilmataidemuseossa, jossa oli toteutettu yhdeksan lansimaisen taiteen mestariteosta paviljongin seinille, ulkotilaan siis, keramiikkatoina, kasityota sekin.

Japanilaisia kadentaitoja

Maanantai oli kasityopaiva. Toki kasityon tuloksia olemme nahneet koko matkan, ovathan temppelialueet varsinaisia kasityotaitojen kehtoja. Kadentaitoja voi ihailla rakennuksissa ja niiden eri rakenteissa, alttareiden veistoksissa ja koristeluissa, seinamaalauksissa, munkkien ja muun henkilokunnan vaatteissa, puutarhojen eri elementissa ja niin edelleen.

Oheisessa kuvassa on Heian Jingu Shrinen aita ja sen rakenteiden metallista tyostetyt suojakotelot.

Heian Shrinen katsastettuamme menimme sen lahella sijaitsevaan Kioton perinteisten kadentaitojen museoon, Fureaikan, Kyoto Museum of Traditional Crafts. Kunmeilla puhutaan usein kasitoiden yhteydessa kotiteollisuudesta, tai taideteollisuudesta, taalla kyse on oikeastaan temppeli- ja ylhaisoteollisuudesta, silla monet naista taidoista ovat jalostuneet huippuunsa joko temppeleiden tai ylhaison residenssien yhteydessa. Viela nykyisinkin temppeleissa opetetaan erilaisia kadentaitoja ja valmistetaan monia tuotteita. Perintienen rakennustekniikkakin sailyy elavana, kun temppelit ja muut rakennukset aika-ajoin korjataan tai perati rakennetaan uudelleen.

Fureaikanin pysyvassa nayttelyssa esitellaan monipuolisesti ja perusteellisesti taideteollisuuden eri alat: kivityot, bambukasityot, erilainen kankaan varjays ja painanta (sabloonalla, pensselilla, kangasta eri tavoin rypistamalla ja maalaamalla), kudonta kasin eri kokoisissa kangaspuissa ja puoli-automaattisesti (puilla, jossa reikakorttien avulla poljettaessa oikeat loimet nousevat ja laskevat), erilaisten nauhojen punonta, kirjonta eri tekniikoin, erilaisia puukasitoita (lakattuja kaapistoja ja rasioita, astioita, puuleikkauksia, viuhkoja ja lyhtyja paperista ja bambusta, paperitoita, painokuvia, nuolia, jousia ...

Erityisen mielenkiintoista nayttelyssa oli eri tuotteiden valmistusprosessin esittely seka plansseilla etta videoina. Eri vaiheissa olevia aihioita oli myos esilla. Valmiita tuotteita oli esilla vain esimerkin omaisesti. Erillisissa gallerioissa oli lisaksi vaihtuvia nayttelyita, talla kertaa arvokkaita kimonoja eri aikakausilta. Fureaikanissa olisi ollut myos mahdollisuus seurata kasityotaitoja tyossaan ja itsekin valmistaa esimerkiksi koruja. Nyt tama osasto oli kuitenkin suljettuna.

Fureaikanin jalkeen menimme Kyoto Handicraft Centeriin, tax-free ostoskeskukseen, josta saattoi ostaa kaikkia mahdollisia kasityotuotteita koruista ja pikku astioista puupiirroksiin ja kimonoihin seka samurai-asuihin ja miekkoihin. Kirjoja japanilaisesta kulttuurista, manga-sarjakuvia ja elokuvia loytyi myos. Ostimme pikkuisen tuliaisia, kirjoja ja minulle kurjin koristetun jukatan. Ei hullumpi kylpytakki tai kotiasu.

Tekisinkohan tee-se-itse puutarha- ja teehuone -kirjan avulla mokille teehuoneen, jossa jukatassa sopisi tepastella ja nauttia aamupalaa tatamilla istuen? Niin ja edustalle tietysti sammalpuutarha kasienpesualtaineen ja kivilyhtyineen? Jarvinakymahan jo onkin.

Perhejuhlia Narassa

Sunnuntaipaiva Narassa oli lammin ja aurinkoinen. Tutustuimme: Todai-ji -temppeliin, Kasuga Taisha -pyhattoon, viimemainittuun liittyvaan Treasure Houseen seka puistoalueeseen naiden ymparilla.

Todai-jissa (ajalta, jolloin Nara oli paakaupunki, rakennettu 710-794 jaa) kaikki oli julmetun suurta. Iso buddha-halli on rakennettu kaksi kertaa kokonaan uudestaan, viimeisella kerralla (v. 1567) 33% pienemaksi kuin alkuperainen. Silti sita tituleerataan maailman isoimmaksi puurakennukseksi, kokoa silla on 57,1 x 50,48 x 48,74 metria kanttiinsa. Kuinka suuri Kerimaen kirkko olikaan? Eiko sekin ollut jossain sarjassa suurin puurakennus? No, buddha-hallissa oli viela valtavan kokoinen buddha: vartalon pituus 14,98, paan pituus 5,4, silman pituus 1,02 ja korvan pituus 2,54 metria. 

Kuvassa on temppelin porttirakennus. Ei mikaan pienokainen sekaan.

Puistossa ja temppeleiden alueella oli paljon ihmisia, erityisesti lapsiperheita viettamassa sunnuntaipaivaa. Erityinen vetonaula tuntuivat olevan alueella vapaana tepastelevat jonkin sortin peurat, joita kuvassakin nakee. Pienissa kojuissa matkan varrella myytiin kekseja, joita perheet syottivat peuroille ja poseersivat niiden kanssa kuvissa. Tragiikkaakin nahtiin: innokkaita vanhempia, jotka houkuttelivat lapsiaan peurojen viereen kuvattavaksi ja lapsiparat kirkuivat pelosta. No, jotkut toiset lapset puolestaan kirmailivat peruojen perassa minka kerkisivat. Puistossa oli myos vapaa-alueita, joille ihmiset saattoivat keraytya nauttimaan piknik-evaitaan nurmelle tai kirsikkapuiden katveseen.

Kasuga Taisha (v. 768 jaa) - on elava pyhatto, jolla on nykyisinkin elava rooli japanilaisten arkipaivassa ja juhlassa, kun se valittaa aina uusille sukupolville arvoja ja perinteita, tapoja ja rituaaleja. Pyhatto korjataan perusteellisesti joka 20. vuosi. Nyt se nayttikin todella hyvakuntoiselta. Saimme todisteita myos jatkuvasta kaytosta. Pyhatossa oli vietetty haaseremonia, ja juuri kun tulimme alueelle, vihkipari sukulaisinnen asettautui ryhmakuvaan. En ollut ainoa turisti joka sita kuvasi.

Alueelta poistuessamme naimme myos nuoren pariskunnan, jonka lapsi oli vaatetuksesta paatellen kaynyt juuri lapi jonkilaisen kastamis-, nimenanto tai muun vastaavan rituaalin.

Naiden perhejuhlien jalkeen menimme aarre-taloon, jossa oli talla kertaa naytteilla samuraihaarniskoja, miekkoja ja valtavan kokoiset, maailman arvokkaimmat rummut.  Nayttelyssa oli myos hienoja kaavakuvia, ohjepiirroksia siita, miten haarniska tehdaan. Metallin ja nahan maarasta paatellen sotisovan on taytynyt olla todella raskas kantaa. Ulospain nakyvat metalliosat oli mys taidokkaasti koristeltu erilaisin elain- ym. aiheisin kuvioin.

Sakura

Kirsikan kukinta on tanaan Kioton alueella parhaimmillaan. Kukintaan liittyva juhlinta ja ihastelu on yllattanyt meidat, ennakko-odotuksista huolimatta.

Kun meilla saatiedotusten yhteydessa kerrotaan siitepolytilanteesta, taalla raportoidaan miten kirsikankukinta edistyy. Nyt Kansain alueella asteikko on maksimissaan. Olisi luullut, etta eilinen sade olisi pudottanut kukkia, mutta mita viela, kukat sen kuin porhistyivat kosteudesta. TV:ssa esitellaan (Fukushiman jalkivaikutusten lisaksi) kirsikoihin liittyvia leivonnaisia, juomia ja erilaista tilpehooria. Toimittajat tekevat reportaasheja ravintoloista ja kahviloista, joista avautuu parhaimmat nakoalat kukkiviin puihin. Matkailijoille painetaan karttoja, joihin on merkitty parhaat kirsikkapuukohteet ja -reitit. Kirsikankukkalogolla ja lampuilla varustetut takseilla paasee huippukohteisiin.

Viela pari paivaa sitten ajattelin, etta tamahan on jo nahty. Tanaan ei sitten voinut muuta kuin haukkoa henkea. Naky on todella uskomaton. Puut ovat muuttuneet keveista kukkaverhoista lainehtiviksi kukkameriksi. Ihan kuin puissa olisi kirsikankukkatykkylunta.

Koska tanaan on vapaapaiva, kansaa liikkuu suosituimilla reiteilla aivan valtavasti. Riokanimme lahella kulkevan Takase-joen kirsikaakujat olemme jo moneen kertaan nahneetkin. Tanaan sitten satuimme kulkemaan opaskirjoihin merkittya "filosofien reittia" Nanzenjin temppelilta Ginkakujille. Reitti oli aivan mustanaan vakea, joka oli ihailemassa joenrannan kirsikkapuita ja otti toisistaan kuvia kukkivat puut taustanaan. Tunnelma oli aivan sama kuin Esplanadilla vappuna, paitsi etta vakea riitti kilometritolkulla eika kenellakaan ollut juomakantamuksia (ainakaan nakyvasti).

Aamupaivan vietimme Fushimi-inarissa, jossa kuljimme kirskikankukkatunnelien sijaan punaisten porttien muodostamissa tunneleissa. Fushimi-inarin temppelialueeseen liittyy usean kilometrin mittainen polkuverkosto, jossa polut kulkevat tuhansien punaisten porttien lapi. Yritykset, liikemiehet ja muut halukkaat ovat antaneet lahjoituksia naiden porttien pystyttamiseksi ja siten hankkineet toiminnalleen menestysta. Tamakin reitti oli suunnattoman suosittu tanaan, avautuihan reitin nakoalapaikoilta nakymia paitsi kaupunkiin myos kirsikkapuumetsiin.

Illalla emme menneet syomaan kirsikankukkaruokaa, vaan talla kertaa italialaiseen ravintolaan, koska teki mieli syoda tuoreita vihanneksia. Ruoka oli hyvaa ja mika parasta: ravintolan ikkunoista avautui nakyma Takase-joen juhlavalaistulle kirsikkakujalle. Ihanaa-aa!

Nautiskellen vuosisadan toiselle puoliskolle

Perjantai 8. huhtikuuta valkeni pilvipoutana, iltapaivalla olisi tiedossa vesisadetta. Aamulla ehdimme juosta Kamo-joen rannalla. Haikara paivysti tavanomaisella paikallaan kivikolla ja rannan kirsikkapuut olivat taydessa kukassa. Kaunista.

Tarkoituksenamme oli kayda Kioton historiasta kertovassa museossa (Museum of Kyoto), mutta se olikin remontin vuoksi kiinni (ja olisi viela lokakuuhun saakka). Lahdimme kavelemaan kohti Eizan linen Demachiyanagin rautatieasemaa, josta paasisimme Kuramaan. Matkalla vastaan tuli hattukauppa, jonka ikkunassa nain juuri sellaisen levealierisen hatun, jollaisen olin suunnitellut hankkivani. Syntymapaivalahjani olisi siis Helen Kamiski -hattu (australialaista designia). Levea lieri olisi tarpeen auringonpaisteessa ja, kun hattu oli viela water-proof, sita voisi kayttaa myos sateenvarjona. Katevaa.

Kuraman kylpyla (Kurama Onsen, hot spring) oli jumalainen kokemus. Kaikki tilat olivat erikseen miehille ja naisille, eika uimapukua siten tarvittu. Yleisissa tiloissa liikuttiin jukatassa. Kylpytiloja oli seka sisalla etta ulkona. Aina ennen kylpya kaydaan suihkussa, jotka on tavan mukaisesti sijoitettu matalalle. Se onkin katevaa: kun suihkussa istutaan jakkaralla, vesi ei roisku yltympari. Sisatiloissa oli kuumia ja kylmia altaita. Kylpyjen valissa voi pistaytya saunassa. Sauna ei ollut kovin kuuma, loylya ei heitetty eika kiukaassa ollut kivia kuin naon vuoksi.

Ulkoaltaalle kuljettiin kylpylan yleisten tilojen ja pihan poikki. Ulkoaltaan yhteydessa on erilliset suihku- ja pukutilat, joten ulkokylpylaan voi tulla myos erikseen.

Miten autuaallista olikaan istua kuumassa - ei kuitenkaan liian kuumassa - vedessa, katsella edessa avautuvaa vuoristomaisemaa ja tuntea kevatsade olkapailla! Mainio tapa aloittaa vuosisadan toinen puolisko!

Kylvyn jalkeen soimme kunnon lounaan kylpylan ravintolassa. Menuna oli Hana-set: Oyukuri (raakaa kalaa), Yakizakana (grillattua kalaa), merilevakeitto, erilaisia vihanneksia, Kamagohan jidori  sansai (kiotolaista kanaa, riisia ja vihanneksia). Hyvaa! Ruokajuomaksi sopi japnilainen tee. Arigato!

    

Cultural Heritage

Tanaan oli monipuolinen kulttuuriperintopaiva.

Kolme kohteistamme oli Unescon maailmanperintolistalta (niitahan taalla riittaa, tuskin saamme katsastettua kaikkia): Rokuon-ji / Kinkaku (kultainen paviljonki), Ryonaji-temppeli ja Tenryu-ji-temppeli.

Kinkaku (1220-luvulta) on alunperin Kintsune Saionjin huvila. 1400-luvulla rakennus muutettiin Zen-temppeliksi. Alueen muut rakennukset ovat tuhoutuneet, mutta puutarha on muistuttaa entisista ajoista.

Kinkakussa vaikuttavinta oli kultauksesta johtuva aineeton olemus, veden heijastelu kullatuilla seinilla ja kattorakenteessa seka paviljongin valiomuotoisuus. Rakennus koostuu kolmenlaiseta arkkitehtuurista: pohjakerros Shinden-zukuri on palatsityylia, toinen kerros Buke-zukuri samuraitalotyylia ja kolmas kerros, Kukkyo-cho Zen-temppelityylia.

Ryoanji-temppeli puolestaan on tunnettu yksinkertaisesta, muureilla rajatusta hiekka- ja kivipuutarhastaan, jossa on 15 erilaista kivea asetteltuna kuvioidulle hiekalle. Puutarha on rakennettu 1400-luvulla ja on yksi japanilaisen kulttuurin mestariteoksia ja, opaslehtista on helppo uskoa, innoittaa filosofiseen meditointiin.

Puutarha on vain 25 kertaa kymmenen metrin kokoinen ja poikkeaa taysin muista Zen-puutarhoista. Puutarhassa ei ole lainkaan puita, ainoastaan kivia ja hiekkaa. Muurit on tehty oljyssa keitetysta savesta.

Tenryu-ji temppeli, taivaallisen lohikaarmeen temppeli, edustaa zen-buddismia. Se perustettiin 1339. Temppeli on tuhoutunut tulipaloissa monta kertaa, viimeksi 1800-luvun lopulla. Useimmat nykyisista rakennuksista ovat Meiji-kaudelta (1868-1912).

Maisemapuutarha on kuitenkin yksi Japanin vanhimmista 1300-luvulta. Maisema muistuttaa lappia: lampi hiekka-, sammal- ja kiviasetelmineen, taustalla vuoristoseinama. Alueella oli myos valtavasti kirsikkapuita ja muita kukkivia puita ja pensaita, joita turistit kuvasivat innolla.

Kahden viimemaintun temppelin valin matkusimme, aivan sattumalta, varsinaisella museorautatiella, yksivaunuisella sahkojunalla, joka oli lahinna raitiovaunun kokoa. Juna kulki aivan asutuksen keskella.









Temppelikierroksen jalkeen olimme valmiita palaamaan kaupunkiin. Bussimatkalla keskustaan keksimme menna ex-tempore Gion Kobu -teeseremoiatalossa ja teatterissa esitettavaan vuotuiseen Miyako Odori - tanssi- ja lauluesitykseen. Esiintyjina olivat Yasaki Nyogoba -koulun Maikot ja Geikot. Taman vuoden huhtikuu on tapahtuman 139 kausi.

Istuimme teatterin 3. kerroksen parvella tatamimatoilla. Parven etuosasta naimme ja kuulimme esityksen loistavasti. Se koostui kahdeksasta naytoksesta, joista kukin sijoittui eri vuodenaikaan, taustalla Kioton eri temppelit. Traaginen rakkaustarinakin sisaltyi tarinaan. Esitysta ennen olisi ollut mahdollisuus nauttia myos teeseremonia kaksinkertaisin lipunhinnoin, mutta jatimme sen talla kertaa valiin.

Retki Ujiin

Tanaan teimme retken Ujiin, joka sijaitsee noin 30 kilometria Kiotosta kaakkoon. Paikallisjunan kaytto (Keihan Line) vaihtoineen onnistui menomatkalla hienosti avuliaan asemamiehen ansiosta.

Ensiksi vierailimme Byodo-in -temppelissa, alunperin Fujiwara-suvun huvila, joka 1052 muutettiin temppeliksi. Vuonna 1053 rakennettu Feeniks-halli on ainoa jaljella oleva rakennus tuolta ajalta. Temppelin edustalla oli lampi, ja nakyma, jota kuvataan buddhalaisuuden puhtaaksi  maaksi ("pure land"). Temppelin katolla on kaksi Feeniks-lintua ja sisalla isokokoinen Amida-buddha ja 52 bodhisattvaa liekehtivien pilvien paalla. Feeniks-halli on muuten kuvattu 10 jenin kolikon takapuolella. Temppelin alueella oli myos museorakennus (2000), jonka on suunitellut Akira Kuryu.

Kavimme myos Uji-joen toisella puolella, missa naimme ensiksi Ujigami-Jinja -pyhaton, jota pidetaan Japanin vanhimpana shintolaispyhattona (shrine) ja joka on yksi Kioton 17 Unescon maailmanperintokohteesta. Viimeiseksi vierailimme Genji-kertomusten museossa, jossa kerrotaan sanoin ja kuvin Hikaru Genjin traagisista rakkaustarinoista, joista monet sijoittuivat Uji-joen rantamille. Museossa oli mm. pienoismalli Hikaru Genjin residenssista seka ajan hengen mukaisia 20-kerroksisia kimonoita Heian-aikakaudelta.

Palasimme Kiotoon erinaisilla paikallisjunilla. Vihtoasemalla hyppasimme hatapaissamme vaaraan suuntaan kulkevaan junaan, joka pysahtyi vasta neljan aseman jalkeen. Paikallisjuna takaisin ottikin sitten pidemman aikaa.

Hiraiwaan paastyamme meita odotti yllatys. Osakalainen ABC-TV-kanavan haastatteluryhma tulisi jututtamaan meita noin puolen tunnin kuluttua. Paasimme kertomaan siita, kuinka ulkomaiset viestimet ovat kertoneen Japanin tsunamita ja ennenkaikkea ydinonnettomuudesta Suomesta kasin nahtyna. Ovat taalla aiheellisesti huolissaan siita, etta matkailijat ovat peruuttaneet suurin joukoin varauksiaan, jopa Osakan ja Kioton alueella, jotka sentaan on varsin kaukana Tokiosta ja Fukushimasta. Toden totta, olemmekin nahneet todella vahan lansimaisia turisteja taalla.  

Teeseremonioita ja muita huveja

Tanaan ekskursio-ohjelmassa olivat keisarilliset huvilat Katsura ja Shugaku-in. Katsura on rakennettu eri vaiheissa vuodesta 164 alkaen keisarin veljelle ja on opaskirjan mukaan "japanilaisen arkkitehtuurin hienoimpia esimerkkeja".

Katsuran kohokohtia ovat teehuoneet eri teemoin - etelanmatkojen muistelua (palmuja ihaillen), Japanin kauneimmat maisemat, vuoristonakyma, maatalo-tunnelma (meloninkasvatusta). Teehuoneisiin liittyvat olennaisena osana lyhdyt, kasienpesualtaat ja kivipenkit, jotka on aseteltu huomaamattomasti mutta varmasti teehuoneen aarelle.

Teehuoneiden arkkitehtuuri Katsurassa on suoraan arkkitehtuurin perusteita, toisiinsa liittyvia pienia tiloja ja tilasarjoja, nakymat sisaan, ulos ja rakennuksen lapi, valittavat (valissa olevat) terassit sisatilan ja ulkotilan rajana. Bruno Taut sai Katsurassa inspiraation myohemmalle arkkitehtuurilleen, ja sitahan me nyt nautimme myos pohjoismaissa, kun detaljit innoittivat Alvariakin.

Opastuskierroksilla on oma kaytoskoodinsa. Miten onnistut ottamaan laumassa kuvia, kun perassa kulkeva vahti huolehtii, etta et jaa joukosta liiaksi?

Shugaku-in rakennettiin 1650-luvulla elakkeelle jaaneen keisarin kesa-asunnoksi. 54 hehtaarin alueella on kolme eri tasossa sijaitsevaa teehuonetta, alin, keskimmainen ja ylin. Puutarha on maineikas lampiensa, polkujensa ja "lainatun maiseman" kayton vuoksi. Kunkin teehuoneen ymparilla on oma rakennettu pienoismaailmansa, jota rikastaa taustalla nakyva luonnon laakso- tai vuoristomaisema.

Ylimman teehuoneen maisema oli keisarille mieluisin. Sinne kujettiin korkeiden pensasaitojen muodostamien kaytavien lapi, jotta katsoja ei nakisi maisemaa liian aikaisin. Ylhaalta teehuoneen edustalta voi sitten ihailla avautuvaa laaksoa, alhaalla lepaavaa kaupunkia ja taustalla siintavaa vuoristoa. Teehuoneen alapuolella oli myos kaksi rakennettua lampea, joilla keisari souteli mielellaan. Mittakaavaltaan ja luonteeltaa Shugaku-in on suurempi ja tunnelmaltaan maalaisempi kuin Katsura.

Naiden kahden residenssin jalkeen aloimme mekin olla virkistaytymisen tarpeessa. Ajoimme keskustaan bussilla - kunnon japanilaisessa tungoksessa, ruuhka-aikaan - ja jattaydyimme pois kauppakadulla, jossa olivat edustettuina varmaan kaikki eurooppalaiset muotihuoneet. Mahtaisinko jaksaa kierrella kauppoja yhta innokkaasti kuin puutarhoja?

Poikkesimme sivukadulle, jossa Juhani oli edellisena iltana muistinsa mukaan nahnyt kiinnostavan ravintolan, joka oli ollut paikallista vakea pullollaan. Kas kummaa, loysimmekin paikan, Izakaya anji, Fuyachoayanokoji. Taalla syotiin hyvin: friteerattuja pikkukaloja, sushia (tonnikalaa, lohta, mustekalaa, meriahventa tms. vaaleaa siianvarista kalaa), paistettua lohta (lohenevaa), hiillostettua ahventa (tms), osteri (vain Juhanille) ja jalkiruuaksi jotain creme bruleen tapaista. Niin ja tietysti hieman olutta ja enemman sakea. Nam!

Keisarillisia puutarhoja

Aloitimme paivan juoksulla Kamo-joen varrella. Kirsikankukat olivat auenneet enemman ja morsiusangervot levittivat hunajaista tuoksuaan. Taivas oli pilveton ja edessa olisikin aurinkoinen paiva.

Kiotossa on keisarillisia kohteita, joihin sisaanpaasy edellyttaa lupaa. Niinpa suuntasimme aamulla metrolla Imperial Palacen taloustoimistoon. Saimme talle paivalle luvan sisaanpaasyyn Keisarillisen palatsin puutarhaan (itse palatsin jatimme valiin) ja huomiseksi Katsuraan ja Shugaku-inniin. Ennen puutarhaan paasya ehdimme katsastaa ulkoapain laheisen Nijon linnan ja piirrella palatsin ymparistossa olevia jattilaismaisia mantyja, joiden neulaset olivat noin kolme kertaa kotoisten mantyjemme neulasten mittaisia.

Keisarillisen palatsin puutarha oli palatsin tapaan mittakaavaltaan suureellinen. Kavelyreitit kiertelivat kahden jarvimaisen lammen ymaprilla, aina silloin talloin ylittaen lammet erilaisten pergolalla katettujen puisten tai kivisten kaarisiltojen siltojen ja saarien kautta. Yksi rannoista oli kivetty komeasti pyoreaksi hioutuneilla kivilla, sen tarkoitus oli muistuttaa meren rantaa. Meille se toi mieleen Tenon rantakivikot, joskin kivet olivat saannollisemman muotoisia ja tasakokoisia.

Kogetsudai ja Ginsyadan - vuori ja meri

Imperial palacelta ajoimme bussilla Ginkakujiin (hopeinen temppeli, jota kuitenkaan ei ole koskaan hopeoitu). Ginkakujissa yhdistyvat opaslehtisen mukaan zen-kultuuri (temppeli) ja higashiyama-kulttuuri (paviljonki, huvila), joista viimemainittua voi pitaa modernin japanilaisen kulttuurin alkuna. Ginkakujin puutarha oli keisarillista puutarhaa huomattavasti intiimimpi. Kivetyt polut, vesiaiheet, sammaleiset nurmet ja kalliot loivat vaihtelevia ja harkittuja nakymia. Tunnetuimmat kohteet taalla ovat hiekasta muotoiltu, Fujia muistuttava Kogetsudai-kartio ja siihen liittyva aaltoilevaksi muotoiltu hiekkameri Ginsyadan. Polkuja, lampia ja puroja reunustivat muotoon leikatut havupuut, kukkivat lehtipuut ja pensaat. Juuri talta japanilaisen puutarhan pitaa nayttaa.

Sammalilla on puutarhoissa iso rooli - ja niita hoidetaan huolella. Naimme miehia trimmammassa sammalia kynsisaksen tapaisilla leikkureilla ja nyppimassa pinseteilla vaaria lajikkeita pois.  Oleellisia ovat myos portit rajattuine nakymineen ja polkujen nakoalapaikat, joista puutarha avautuu katselijalle tarkkaan harkitulla tavalla. Tastapa oppia Lohjan luonnon-sammalpuutarhamme hoitoon!

Palasimme Ginkakujilta majapaikkaamme bussilla. Bussilla matkustaminen on oikean reitin loydyttya yllattavan helppoa. Busseissa on reittikartat ja sahkoiset ilmoitustaulut, jossa pysakit on esitelty seka japanilaisilla etta lansimaisilla kirjaimilla. Etukateen voi ostaa paivalipun tai sitten voi maksaa kertalipun bussissa. Maksu suoritetaan kuljettajalle matkan paattyessa. Jalkimmainen busseistamme oli paikallinen kolmosen ratikka turisteille tarkoitettuine, nahtavyyksia esittelevine kuulutuksineen.

Kirsikankukkia metsastamassa

Kirsikankukkia Kiotossa Takase-joen ylla

Toinen paiva Kiotossa on ollut ihmeita taynna. Kuten se etta onnistuin kayttamaan jotenkuten tata nappaimistoa.

Liikkeelle lahdettiin aprillipaivana kello 13.53 Mannerheimintien bussipysakilta. Lentoasemalta uudet korvakorut ja pikku pullo cavaa syntymapaivamatkan kunniaksi.

Lentomatka ei ollut niin kamala, treenaus on ilmaisesti auttanut. Nousu oli helppo ja koko matkanteko muutenkin kuin laivassa keinumista. Tai pendolinossa. Hankalinta oli jalkojen puutuminen, onneksi oli tukisukat jalassa. Yon kuluksi katsoin Finnairin minulle tarjoamasta henkilokohtaisesta viihedelaitteistosta elokuvan Eat, prie, love. Viimeinen osa Bardemeineen oli ok.

Osakaan laskeuduimme Suomen aikaa 9.30 miinus kuusi tuntia eli 3.30. Vasyttamaan alkoi vasta junassa, vaikka se olikin kiinnostava paikallisjuna. Aluksi mielenkiintoa piti ylla opastustaulun naytto, jossa vaihtelivat japanilaiset ja lansimaiset kirjaimet. Kunn asemien lukumaara oli selvilla, silmat alkoivat vakisin painua kiinni. Onneksi ystavalliset kanssamatkustajat auttoivat jaamaan oikealla asemalla pois. Yhden junanvaihdon jalkeen olimmekin onnellisesti Kiotossa.

Majapaikkamme on Ryokan Hiraiwa ja sen annexissa on tama hieno tietokone jota ehka osaan kayttaa jos oikein keskityn. Tanaan hyvin levanneena se onnistuukin jotenkuten. No niin, asiaan palatakseni. Hiraiwassa nukutaan tatamilla, ihmekumma en yolla herannyt kertaakaan kaantamaan kylkea. Joko tatami on maailman pars nukkuma alusta (en uskalla kayttaa erikoismerkkeja) tai sitten olin vain niin turkasen vasynyt unettoman yon jalkeen. Asiaa saattoi edistaa sekin, etta nautin illalla kuumasta kyvysta. En olisi etukateen uskonut, kuinka rentoutunut olo tulikuumassa vedessa lillumisesta voi tulla.

Tanaan olemme tallustelleet kaupungilla koko paivan. Temppeleita, hautamonumentteja, puistoja, keisarin majapaikkoja. Ja kirsikankukkia. Meilla on onni matkassa. Kukinta on juuri alkanut ja kukat ovat kuulemma parhaimmillaan viikon paasta, juuri ennen kuin siirrymme taalta viimeisiksi paiviksi Osakaan. Ei harmita yhtaan, vaikka Tokion osuus jaikin nyt ydinvoimaonnettomuuden yms. takia valiin.

Temppeleissa hienoa on puurakentaminen. Kuinka se voi olla toisinaan herkkaa, toisinaan suunnattoman jylhaa. Nakee kylla mista ritilat ovat tulleet meidan nykyarkkitehtuuriimme. Puutarhat ovat talven jaljilta viela melko paljaita, mutta tamakin tilanne muuttuu varmasti viela naiden paivien aikana. Muotoon leikatut puut ja pensaat ovat toki upeita. Ja kirsikankukat. Ja luumupuut. Magnoliat. Ja muut joita en tunne.
Bonuksena kuulimme Kiyomizu Dera temppelin alueella musiikkikoululaisten rumpuesityksia. Otin videonkin jota en (viela ainakaan) osaa liittaa tahan. Lapsia kuunnellessa tuli aivan kyyneleet silmiin, oli helppo elaytya kuvia ottavien vanhempien asemaan, samalla lailla itsekin olen kuunnellut tyttojeni esityksia milloin missakin kekkereissa. Ja taalla sentaan on kirsikkajuhla ovella.

Lisaa myohemmin, kuuma kylpy odottaa!