Lauantaina lähdimme maaseudulle, koska halusin nähdä Japanilaisen kylän. Juhani oli tulolennolla nähnyt Finnairin lehdessä kuvauksen idyllisestä Cihayaakasaka-nimisestä kylästä, "joka oli säilyttänyt alkuperäisen asunsa". Juhani oli kirjoittanut lehdestä kulkuohjeet junalla ja bussilla, ja tarkistimme ne vielä hotellista. Muuten sama reitti, mutta bussi lähtisikin eri asemalta.
Kuinka ollakaan, kun saavuimme hotellin ohjeiden mukaan Takitanifudoon, mitään busseja ei näkynyt. No basu, vahvisti asemamies. No, menimme läheiseen kahvila-ravintolaan pohtimaan tilannetta. Mitään karttaa seudusta meillä ei ollut, kun en ollut tullut ladanneeksi sitä hotellin aulasta. Kumman nopeasti sitä tottuu näihin elektronisiin vempaimiin, mutta ei sittenkään tarpeeksi. Kahvilan tädin kanssa saimme kuitenkin sovittua, että kunhan syömme, hän tilaa meille taksin. Tämän siis selvitti Juhani, joka ei osaa japania tädulle, joka taas ei osaa englantia. Minä sitten ymmärsin, että toivomus oli mennyt perille: "tabeta kara, takusii..."
Pian istuimme jo toisen kerran taksi valkoisin pitsein päällystetyllä takapenkillä. Pitsipäällysteet ovat siis arkipäivää, eivät mitään hää- tai muita juhlavarustuksia. Taksimatka Chihayaakasakaan kesti noin vartin, 2800 jeniä. Kuljettaja jätti meidät koulun pihalle ja siinä se. Vielä tähän mennessä meille ei ollut selvinnyt, miksi Finnair tahtoi esitellä juuri tätä kylää.
Tepastelimme katuja edestakaisin helteessä, eikä hämmennys juuri hälvennyt, vaikka näimmekin muutamia vanhoja taloja. Talot tietenkin olivat pienempiä kuin keskustan lähistöllä, olimmehan Osakaa ympäröivän vuoriston reunoilla. Kävelimme jokivartta ylöspäin, ja yhtäkkiä kylä vain loppui, ja riisipellot alkoivat. Joen varressa oli hedelmäpuita. Yhtään jalankulkijaa emme nähneet. Kylä olisi vaikuttanut kerrassaan tyhjältä, ellei autoja olisi suhahdellut ohitse tämän tästä.
Tarpeeksi käveltyämme löysimme bussipysäkin ja katso, mikä ihme: bussi tuli pysäkille juuri silloin. Hyppäsimme siihen ja arvelimme, että kyllähän se jollekin asemalle ajaa. Vähitellen reitin varrella talot kasvoivat ja kadut levenivät ja noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua saavuimme Tondabayashin asemalle, juuri sinne mihin Finnairkin olisi meidät lähettänyt. Vaikka kylä edustikin ihan toista mittakaavaa kuin Osakan keskusta ja esikaupungit, hieman jäi askarruttamaan, olisiko meillä jäänyt varsinainen huippukohta näkemättä. Vaikka oli minusta aika hauskaa seistä riisipeltoa ympäröivällä aidalla ja katsella jokivarteen aukeavaa maisemaa. Tai toiseen suuntaan kohti vuoren rinteitä nousevia peltoterasseja.
Paluumatkalla jäimme pois Tennojin asemalla ja lähdimme etsimäänOsakan tunnettua Shitennoji-temppeliä? Koska olimme alunperin lähteneet maaseudulla, emme olleetottaneetkaupungin karttaa mukaan. Juhani ei ylipäätään välitä kartoista, vaan kulkee metroreittien, niiden ulkoskäyntiopasteiden ja kaupungilla siellä täällä olevien katukarttojen perusteella. Minua kartattomuus hämmentää, mutta ei niin paljon, että hankkisin omat. Yleensä täällä toimivat. Opasteet hyvin, mutta...
Tennojin asemakompleksi - metroasema ja kaksi rautatieasemaa - ympäristöineen oli muuttunut huimasti Juhanin viime käynnin jälkeen (josta on yli viisi vuotta). Rakentaminen oli edelleen käynnissä, mistä johtuen opasjärjestelmä oli puutteellinen, ja hävitimme yhtäkkiä temppeliä kohti ohjanneet kyltit. Menimme kadulle ja kysyimme poliisilta, joka ohjasi meitä ihan eri suuntaan, kun olimme kuvitelleet mnevämme. Ei muuta kuin takaisin asemalle. Hortoiltuamme hetken käytävillä päätime mennä tavaratalon kahvilaan lepuuttamaan jalkoja ja kokoamaan mieltä.
Ja kas: kun tulimme ulos, löysimme Tennojikoeniin opastavan kyltin. Sinne siis. Paikka osoittautui kuitenkin eläintarhaksi. Aivan sattumalta osuimme kuitenkin takakautta Isshinji-temppelille, jonka Juhani tunsi, ja sitten Shitennoji-temppelin, joka näkyi Isshinji-temppeliin johtavan kadun päässä. Huh, huh.
Isshinji-temppeli on kuuluisa Okotsubutsu-buddhapatsaasta, joka on tehty alueelle haudattujen ihmisten tuhkasta. Yleensä tuhka säilytetään yleisön katseilta suojassa tuhkauurnissa tai hautakammioissa, mutta tässä temppelissä noin 150 000 henkilön jäänteistä on tehty ainutlaatuinen veistos vainajien kunnioitta iseksi. Ensimmäinen Okotsubutsu tehtiin vuonna 1887 ja uusi tehdään noin joka kymmenes vuosi, tähän mennessä yhteensä kolmetoista. Kuusi on tuhoutunut toisessa maailmansodassa.
Paikalla on ollut temppeli vuodesta 1185, nykyinen rakennus on vuodelta 1966 ja edustaa jodo-buddhalaisuutta. Porttirakennelma edustaa aivan uudenlaista temppeliarkkitehtuuria (Yasuyuki Tagaguchi-Zohka Associates, 1997). Temppeli on edelleen suosittu hautajaistemppeli ja sinne on haudattu monia tunnettuja osakalaisia, kuten kulttuurihenkilöitä ja kabukitähtiä.
Shitennoji-temppeli on perustettu 600-luvulla ja edustaa säännönmukaista, symmetristä temppelimuotoa. Temppelialue on laajuudeltaa noin 11 hehtaaria ja on useaan kertaan uudelleen alkuperäisen Asuka-tyylin mukaisesti. Temppelin perusti aikanaa prinssi Shotoku, ei ainoastaan kunnioittamaan buddhaa vaan myös edistämään ihmisten hyvinvointia ja menestystä sekä valtion turvallisuutta.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti