Tukille kiertäminen on se vaihe loimenrakennuksesta, jota etukäteen pelkäsin eniten. Sitä kun ei voisi purkaa ja aloittaa alusta, vaan homman olisi onnistuttava kerralla. Parasta harjoitella työ ensin mielessä:
1. Ripusta käärinpirta kangaspuiden etupuolelle suurinpiirtein luhan korkeudelle. (Käärinpirtani on irrallinen, ei luhaan kiinnitettävää mallia.)
2. Ripusta vipukehän taakse varpa, johon levität loimipalmikon sen pään, joka kiinnitetään myöhemmin tukilla olevaan pohjakankaaseen. Pura loimipalmikkoa sen verran, että se ulottuu käärinpirran yli rintapuulle saakka, vie palmikko sitten rintapuun alitse ja polvipuun päältä kangaspuiden taakse.
3. Levitä loimi käärinpirtaan muutama sentti loimen todellista leveyttä leveämmälle matkalle. Pujottele langat piinrakoihin niin, että kukin sisarus ( eli minun loimessani neljä loimilankaa) tiuhdan osoittamassa järjestyksessä suurinpiirtein yksi sisarus joka toiseen piinrakoon (raot ovat sentin välein ja loimen tiheys kaksi lankaa sentillä), kummassakin reunassa voit jättää muutaman ylimääärisen välin tyhjäksi, jotta loimesta tulisi vähän todellista leveämpi tässä vaiheessa, se auttaa tukille kierrettäessä).
4. Nosta loimitukin pohjakankaan pää kangaspuun selkäpuulle. Pujota loimen pohjukka varpaan, joka edelleen sidotaan päistään pohjakankaassa olevaan varpaan. Levitä loimi halutulle leveydelle, tässä tapauksessa noin 120 cm leveäksi. (Katso, että loimipalmikko ei purkaudu liikaa vielä tässä vaiheessa.)
5. Nyt aletaan kiertää lointa tukille. Tähän tarvittaisiin ihannetapauksessa kolme ihmistä: yksi pitää palmikkoa kireällä, toinen kiertää tukkia ja kolmas tasottaa kiertäessä lointa kädellään ja asettelee tasaisesti puusäleitä eli päreitä loimeen (= lujittaminen). Koska meitä on vain kaksi, mies saa pitää loimesta ja minä kierrän ja laitan päreitä.
6. Kun loimipalmiko on purkautunut kokonaan, loimen päässä oleva tiuhtalanka avataan (mutta ei missään nimessä poisteta) ja asetetaan loimen tämän pään pohjukkaan saattovarpa. Pohjukkalanka poistetaan, jotta loimi voidaan levittää varvalle. Lointa kierretään tukille, kunnes saattovarpa on rintapuun päällä.
Näin siis teoriassa. Käytännössä tapahtui pientä hapuilua. En muistanut ihmeemmin tasoitella lointa tukille kierrettäessä. No, siitä ei ehkä ollut paljoa haittaa, kun loimi oli kuitenkin niin lyhyt. Päreetkään eivät tainneet tulla ihan oikeaoppisesti päreen leveydelle toisistaan ja seuraavalla kierroksella aina edellisten väliin jääneen raon päälle. Taisin laittaa niitä alussa liian tiheälle, koska ne meinasivat loppua kesken kaiken.
Järkyttävin hetki koettiin, kun saattovarpaa rintapuulle kiljetettaessa osa loimista lennähti käärinpirrasta pois. Käärinpirtani on näet itse tehty, eikä siinä ole kantta. Mitä thdä, mitä tehdä, nyt langat ovat ihan sekaisin ja koko loimi pilalla. Rauhoituttuani tajusin, että onhan loimen toisessakin päässä tiuhta ja saan sen avulla taas loimet järjestykseen. Mikä helpotus! Nyt vain kohotusvarpa riippumaan vipukehään ja loimen pää sille lepäämään odottamaan seuraavaa vaihetta.
