Illanvirkkuja kun olemme, starttasimme sunnuntaina neljän maissa Vuontisjärveltä kohti Montellinmajaa. Perille pääsimme juuri ja juuri ennen pimeän tuloa, vaikka matkalla oli järjesteltävä kantamuksia uudelleen. Rinkan tasapainottamisessa on kokemattomalla vielä oppimista. Ja pakkausjärjestyksessä myös, ettei rinkkaa tarvitsisi joka tauolla purkaa ja pakata uudelleen. Matkan aikana järjestys parani, mutta ei ehtinyt kolmen päivän aikana hioutua kohdalleen.
Montellinmaja sopi kahden hengen yöpymiseen oikein mukavasti. Takka ehti lämmittää pienen tilan hyvin, eikä lämpötila yölläkään laskenut lähellekään nollaa, vaikka ulkolämpötila laskikin nippa nappa pakkasen puolelle.
Maanantaiaamuna tarkistimme paikallissään: viiden päivän ennuste ei luvannut sadetta eikä kovaa tuulta, joten suuntasimme pohjoiseen kohti Suaskurua. Alkumatkalla aurinko paistoi meitä alempana olevien pilvien yli ja onnistuimme Vuontiskeroa ylittäessämme näkemään koko tunturiketjun Pallastunturilta Ounastunturille saakka. Upea näky.
Suurmaiseman lisäksi saatoimme ihastella jäätyneitä varpuja. Lunta ei ollut satanut paljokaan ja maa olikin valkoisena lähinnä tiivistyneen ja jäätyneen ilmankosteuden vuoksi. Maalämpö piti vielä kivet sulana, joten kulkeminen oli suhteellisen helppoa. Kävelysauvoista oli liukkauden tunnustelussa ja muutenkin suurta hyötyä.
Vuontiskerolta laskeutuessa tuuli alkoi nousta. Keräsimme voimia lounastamalla Lumikurussa, mutta silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) Lumikeron ylitys otti voimille. Sitä makemmalta tuntui lasku Suaskurun kodalle. Ei muuta kun nuotio vireille kotakeittiöön ja ruuanlaittoon. Aivan kuten Montellillakin, juoma- ja ruokavesi täytyi keittää. Suaskurun kota onelkoisen suuri: tavaroita oli helppo levitellä mutta toisaalta nuotio ei pystynyt pitämään sitä lämpimänä. Kun kota vielä piti tuulettaa kunnolla savutuksen vuoksi (puut eivät olleet kovin kuivia), yöstä tuli viileä. Pakkasmakuupussista huolimatta jouduin yöllä lisäämään vaatetusta.
Aamulla tankkasimme hyvin ja lähdimme paluumatkalle varhain, olihan tarkoituksena taivaltaa takaisin koko matka Vuontispirtille saakka. Nousujen vuoksi reilun kahdentoista kilometrin matkaan rinkkojen kanssa menisi hyvinkin koko päivä. Ja menihän siihen, taukojen kanssa yhdeksän tuntia.
Alkumatka alkoi suotuisassa säässä ja ensimmäinen kivinen, melko jyrkkä nousu sujui yllättävän helposti. Sitten tuuli alkoi yltyä. Voimakas, puuskittainen sivutuuli oli lähes kaataa kulkijan. Hetken ehdin jo miettiä, että mitähän tästä nyt tulee, mitä jos joudumme jäämään tähän, eihän tähän saa telttaakaan eikä ole edes kenttää. No, koska ei ollut vaihtoehtoja, oli vain pakko jaksaa eteenpäin ja ajatella: ei sentään satanut lunta eikä eksymisen vaaraa ollut, koska aina näkyi polkua vähintään kahden tolpan välin verran.
Tuulta vasten puskiessani kuitenkin viimeistään vakuutuin siitä, ettei erämaahan pidä lähteä vähin varustein ja että sää voi muuttua nopeasti ja monta kertaa. Aina on varauduttava pahimpaan, painavan rinkan uhallakin. Syömisestä ja juomisesta on myös pidettävä huolta. Painavan rinkan kantaminen ja kylmyys uuvuttavat, ennen kuin nälän ja janon tunne tulee. Tauko Lumikurussa kuusten suojassa tuntui kotelemuksen jälkeen uskomattoman hyvältä. Jätin taukovillapaidan päälle matkaa jatkessamme, ja kulku muuttui heti mukavammaksi. Päätin ostaa tuulenpitävän toppapuvun heti lun pääsen ihmisten ilmoille. Ikinä en enää halua palella tunturissa.
Ja kuinka ihanalta tuntuikaan, kun viimein saavuimme Montellin majalle ja huomasimme, että piipusta nousi savu. Ihana lämpö! Saimme myös viimein paistaa ne rinkassani painoa kerryttäneet grillimakkarat. Herkullisita maistuivatkin. Makkaroiden ja mustikkamehun voimalla viiden kilometrin lasku Vuontispirtin parkkipaikalle sujui ripästi. Jälleen kerran ajoitus toimi loistavasti pääsimme perille auringonlaskun jälkeisessä hämärässä.
Kyllä sauna Äkäslompolon kämpässä maistui makealta, ja uni sen jälkeen. Kun tänään vielä kävimme Ylläjärven Sagassa hierojalla, olo on mitä mainioin. Rovaniemen Sportiasta löytyi myös se kaipaamani toppapuku.
