keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Montellilta Suaskuruun ja takaisin

Reilun kolmen päivän myöhäissyksyinen vaellus on onnellisesti takana ja kotimatka odottaa. Vaikka rinkka painoi kuin synti ja tuuli oli hyydyttää tunturilla, kokonaissaldo on ilman muuta positiivinen. Jaksoin sittenkin.

Illanvirkkuja kun olemme, starttasimme sunnuntaina neljän maissa Vuontisjärveltä kohti Montellinmajaa. Perille pääsimme juuri ja juuri ennen pimeän tuloa, vaikka matkalla oli järjesteltävä kantamuksia uudelleen. Rinkan tasapainottamisessa on kokemattomalla vielä oppimista. Ja pakkausjärjestyksessä myös, ettei rinkkaa tarvitsisi joka tauolla purkaa ja pakata uudelleen. Matkan aikana järjestys parani, mutta ei ehtinyt kolmen päivän aikana hioutua kohdalleen.

Montellinmaja sopi kahden hengen yöpymiseen oikein mukavasti. Takka ehti lämmittää pienen tilan hyvin, eikä lämpötila yölläkään laskenut lähellekään nollaa, vaikka ulkolämpötila laskikin nippa nappa pakkasen puolelle.

Maanantaiaamuna tarkistimme paikallissään: viiden päivän ennuste ei luvannut sadetta eikä kovaa tuulta, joten suuntasimme pohjoiseen kohti Suaskurua. Alkumatkalla aurinko paistoi meitä alempana olevien pilvien yli ja onnistuimme Vuontiskeroa ylittäessämme näkemään koko tunturiketjun Pallastunturilta Ounastunturille saakka. Upea näky.
Suurmaiseman lisäksi saatoimme ihastella jäätyneitä varpuja. Lunta ei ollut satanut paljokaan ja maa olikin valkoisena lähinnä tiivistyneen ja jäätyneen ilmankosteuden vuoksi. Maalämpö piti vielä kivet sulana, joten kulkeminen oli suhteellisen helppoa. Kävelysauvoista oli liukkauden tunnustelussa ja muutenkin suurta hyötyä.

Vuontiskerolta laskeutuessa tuuli alkoi nousta. Keräsimme voimia lounastamalla Lumikurussa, mutta silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) Lumikeron ylitys otti voimille. Sitä makemmalta tuntui lasku Suaskurun kodalle. Ei muuta kun nuotio vireille kotakeittiöön ja ruuanlaittoon. Aivan kuten Montellillakin, juoma- ja ruokavesi täytyi keittää. Suaskurun kota onelkoisen suuri: tavaroita oli helppo levitellä mutta toisaalta nuotio ei pystynyt pitämään sitä lämpimänä. Kun kota vielä piti tuulettaa kunnolla savutuksen vuoksi (puut eivät olleet kovin kuivia), yöstä tuli viileä. Pakkasmakuupussista huolimatta jouduin yöllä lisäämään vaatetusta.

Aamulla tankkasimme hyvin ja lähdimme paluumatkalle varhain, olihan tarkoituksena taivaltaa takaisin koko matka Vuontispirtille saakka. Nousujen vuoksi reilun kahdentoista kilometrin matkaan rinkkojen kanssa menisi hyvinkin koko päivä. Ja menihän siihen, taukojen kanssa yhdeksän tuntia.

Alkumatka alkoi suotuisassa säässä ja ensimmäinen kivinen, melko jyrkkä nousu sujui yllättävän helposti. Sitten tuuli alkoi yltyä. Voimakas, puuskittainen sivutuuli oli lähes kaataa kulkijan. Hetken ehdin jo miettiä, että mitähän tästä nyt tulee, mitä jos joudumme jäämään tähän, eihän tähän saa telttaakaan eikä ole edes kenttää. No, koska ei ollut vaihtoehtoja, oli vain pakko jaksaa eteenpäin ja ajatella: ei sentään satanut lunta eikä eksymisen vaaraa ollut, koska aina näkyi polkua vähintään kahden tolpan välin verran.

Tuulta vasten puskiessani kuitenkin viimeistään vakuutuin siitä, ettei erämaahan pidä lähteä vähin varustein ja että sää voi muuttua nopeasti ja monta kertaa. Aina on varauduttava pahimpaan, painavan rinkan uhallakin. Syömisestä ja juomisesta on myös pidettävä huolta. Painavan rinkan kantaminen ja kylmyys uuvuttavat, ennen kuin nälän ja janon tunne tulee. Tauko Lumikurussa kuusten suojassa tuntui kotelemuksen jälkeen uskomattoman hyvältä. Jätin taukovillapaidan päälle matkaa jatkessamme, ja kulku muuttui heti mukavammaksi. Päätin ostaa tuulenpitävän toppapuvun heti lun pääsen ihmisten ilmoille. Ikinä en enää halua palella tunturissa.

Ja kuinka ihanalta tuntuikaan, kun viimein saavuimme Montellin majalle ja huomasimme, että piipusta nousi savu. Ihana lämpö! Saimme myös viimein paistaa ne rinkassani painoa kerryttäneet grillimakkarat. Herkullisita maistuivatkin. Makkaroiden ja mustikkamehun voimalla viiden kilometrin lasku Vuontispirtin parkkipaikalle sujui ripästi. Jälleen kerran ajoitus toimi loistavasti pääsimme perille auringonlaskun jälkeisessä hämärässä.

Kyllä sauna Äkäslompolon kämpässä maistui makealta, ja uni sen jälkeen. Kun tänään vielä kävimme Ylläjärven Sagassa hierojalla, olo on mitä mainioin. Rovaniemen Sportiasta löytyi myös se kaipaamani toppapuku.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Keimiön valloittajat

Syksinen vaellus starttasi lauantai-iltana juna-, auto- ja kauppareissujen jälkeen. Noin viideltä aloimme kavuta Jeris-Kittilä tien varresta kohti Keimiötunturia. Huipulle johtava polku löytyi lopulta helposti ja saatoimme jatkaa ilman huolta eksymisestä. Sumukin hälveni jo parkkipaikalla ja ilma alkoi kirkastua.

Saaavutimme huipun kuudelta, puolituntia auringonlaskun jälkeen. Auringon kajo näkyi kuitenkin pilvien yläpuolella, ja jaksoi hieman punata rinnettäkin. Hämärän vuoksi maiseman yksityiskohtia emme nähneet, Jeriskylän valot sentään ja iltatähden. Yhtä kaikki, viidentoista vuoden takainen haave on nyt toteutunut!

Hento llumipeite helpotti paluumatkallla polun näkemistä. Ehdimme laskeutua matkasta noin puolet, ennen kuin otsalamput oli sytytettävä. Ne valaisivatkin hienosti!

Autolla olimme noin puoli kahdeksalta, joten käytimme reilun puolentoista kilometrin nousuun, maisemien ihailuun ja taukoihin sekä paluumattkaan noin kaksi ja puoli tuntia.

Kämpillä ruoka ja uni maittoivat, tänään suuntana Nammalakuru, ei aivan yhtä otollisessa säässä.


sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Viimeinen päivä Tokiossa: Omotesando

Viimeisenä päivänä Tokiossa kävelimme Omotesandon päästä päähän ja vähän enemmänkin. Aloitimme urakan Meiji Jingusta ja päätimme sen Nezun museoon. Noin kahden kilometrin matkalla riitti katseltavaa hääseremoista temppelimaisemamaalauksiin ja muotitaloarkkitehtuurista muotiluomuksiin.

Meiji Jingu -shintopyhättö on perustettu vuonna 1920 Meiji-keisarin (1852-1912) ja keisarinnan, nykyisen keisarin isoisovanhempien muistoksi. Paikalla oli entuudestaan keisarin itsensa perustama puutara.

Shintolaistemppelit ovat elävässä käytössä: näimme parikin hääseremoniaa ja lukuisia perheitä kauniisti pukeutuneine lapsineen poseeraamassa syntymäpäivän tai muun juhlan kunniaksi.

Dior Omotesando, Kazyo Sejima 2004 ja Gyre, MVRDV 2007

Omotesando Hills, Tadao Ando 2005 ulkoa ...

... ja sisältä.

Ote julkisivusta: TOD´s Omotesando, Toyo Ito 2004
Louis Vuitton Omotesando, Jun Aoki 2002 

Ote julkisivusta 2: Prada, Herzog & Meurman, 2003
Collezione, Tadao Ando 1989
Arkkitehtuurin lisäksi muuta elämää kadulta: Paikallisen Elisan eli SoftBankin edessä oli kameroita ja ihmisiä tungokseen asti. Syykin paljastui: kansa odotti kaupan avaamista saadakseen vastajulkistetun iPhone nelosen.

 Andon Omotesando Hills -kauppatalon alakerrassa olevan Kurkku3 -kahvila/ravintolan henkilökunta ei tiennyt työskentelevänsä suomeksi pitkulaista vihannesta tarkoittavassa ravintolassa - mehän näimme kattolampuissakin viitteen kurkkuun. Nuudeliannokset olivat maittavia ja jaksoimme jatkaa arkkitehtuurimaratonia.

Kuikuilin myös näyteikkunoita sillä silmällä: josko vuittoneitten ja pradojen joukossa olisi jotain paikallistakin. Ja löytyihän sitä: jakku Issey Miyaken Pleats Please kokoelmasta. Trendikkäästi elokuun värisenä. http://en.wikipedia.org/wiki/Issey_Miyake

Viimeisimpänä muttei vähäisempänä Nezu-museo Omotesandon päässä (Kengo Kuma 2009). Museo on yksityisen liikemiehen ja keräilijän perustama vuonna 1941, uudisrakennus vain muutaman vuoden takaa. Museossa oli tällä kertaa esillä vanhaa esineistöä, metallitöitä, veistoksi ja kangasfragmentteja sekä erikoisnäyttelynä Kasuga Landscapes: mandaloita ja seinämaalauksia shintolaispyhätöstä. Osa oli peräisin kioton Kasuga Taishasta, jossa huhtikuussa saimme vierailla. Mukava päätös tälle matkalle. Itse museorakennus on hienostunut yhdistelmä eri materiaaleja, sisätila tuntuu jatkuvan ulos kuin ikkunaa ja lasia ei olisi ollenkaan.  Ja puutarha, siellä näimme viimein ripauksen ruskaa.






torstai 13. lokakuuta 2011

Puistoissa ja puutarhoissa

Tanaan ohjelmassamme oli kolme puistoa (puutarhaa): Rikugien Gardens, Koishikawa Korakuen Gardens ja Imperial Palace East Gardens. Keisarillista puutarhaa (tai sen osaa) lukuunottamatta puistot eivat ole ulkomitoiltaan kovin suuria, mutta muurien sisaan mahtuu monta pienoismaailmaa. Vaikka puistot eivat yllakaan kiotolaisten puutarhojen tasoon, tarjoavat ne silti silmaniloa ja mahdollisuuden rauhoittumiseen suurkaupungin vilskeessa.

Rikugien-puutarhan lampi, jonka keskella sijaitsevaa Naka-no-sihma -saarta pysahdyimme piirtamaan

Rikugien-puutarhassa tapasimme paivakotilapsia, jotka vilkuttivat meille iloisesti: "Bye, bye!"
Rikugien-puutarha on peraisin tyypillinen esimerkki Edo-kauden kuuluisista puutarhoista. Sen on perustanut vuonna 1702 shogun Tokugawa Tsunayoshin luottomies Yanagisawa Yoshiyasu, insipiraation lahteena Waka-runouden teemat.  Meji-kaudella puutarhasta tuli Mitsubishin perustajan kakkosresidenssi, mutta vuonna 1938 Iwasakin perhe lahjoitti puutarhan Tokion kaupungille.
Koishikawa Korakuen -puutarhan iiriskentta.
Koishikawa Korakuen-puutarha on peraisin Edo-kaudelta, 1600-luvulta ja avattu yleisolle 1930-luvulla. Tokugawa-klaanin toinen hallitsija, Mitsukuni, viimeisteli taman Tokugawojen Tokion residenssiin kuuluvan kiinailaisvaikutteisen puutarhan. Lampineen ja kukkuloineen puutarha sopii hyvin kavelyyn ja kauniiden nakymien ihailuun.

Viimeinen kohteemme oli keisarillisen puutarhan yleisolle avoin itainen osa. Aluetta ymparoivat vallihaudat ja jyhkeat muurit, joiden raajaamalta alueelta vanhimmat rakennukset ovat havinneet. Keisarillisen palatsin alueelle ei paase.

Matkaa suunnitellessamme toivoimme, etta nakisimme Tokiossa ruskan variloistoa. Tulimme kuitenkin liian aikaisin, ja onnistuimme nakemaan vain yksittaisia punaisia lehtia. Toisin kuin Kioton puutarhoissa, naissa kolmessa puutarhassa on myos paljon eri aikoina kukkivia kukkia, mutta lokakuu on jo niiden kannalta myohainen ajankohta. Saimmekin nyt keskittya rauhassa puutarhojen suuriin muotoihin.
Keisarillinen puutarha. Keskeisella aukiolla on aikanaan sijainnut kokonainen hallitsijan kaupunki. Kuva on otettu niinikaan tuhoutuneen rakennuksen perustusten paalle rakennetulta terassilta. Kuten tasta hyvin nakyy, Tokion puistot ovat tiukasti uusien rakennusten ymparoimia.

Eri istutusten luona selostettiin, kuinka ne on istutettu keisarin tahdosta ja osa jopa omin kasin. Puutarhaa kunnostetaankin kaiksen aikaa. Myos vapaaehtoiset osallistuvat tyohon, mikahan lie puutarhakerho tassa onkaan siistimassa istutuksia.

Keisarillisen puutarhan Nimomaru-osa tupsumantyineen ja korkeine pensasaitoineen toi meille mieleen kiotolaiset keisarien puutarhat.



Ginzaa ristiin rastiin - Sight-Seeing Ginza


Ginza on kuin Mannerheimintie Suomessa - sellainen kuuluu olla kaikissa kunnon kaupungeissa. Tokion Ginzan kaupunginosasta loytyy katsottavaa arkkitehtuurimonumenteista mittakaavattomiin pilvenpiirtajajattilaisiin ja huipputyylikkaista muotiliikkeista perinteita henkivaan kalatoriin.

Dior Building, Kazuyo Sejima

Ystavamme Rion opastuksella loysimme uhanalaiset arkkitehtuurimonumentit taydentamaan metabolismi-katsastustamme. 60-70-lukujen rakennusmateriaalit ja tilat eivat aina vastaa nykypaivan tarpeita ja turvallisuusmaarayksia, mutta toivottavasti nama suojellaan kulttuuriperintona. Onneksi niiden tontit ovat niin pienia, etta toistaiseksi niille ei ole loytynyt tuottavampaa kayttoa.

Shizuoka Press & Broadcasting Offices, Kenzo Tange 1967

Nagaki Capsule Tower, Kisho Kurokawa 1972

Ystavamme Rio ja Juhani miettimassa seuraavaa kohdetta
Paivan arkkitehtuuriosion paatteeksi oli hyva syoda lounasta Tsukijin kalatorin alueella. Taman jalkeen jaksoikin tehda tuliaisostokset. Niin ja kayda Ginzan Junkudo -kirjakaupassa: kuvitettu laitos Genji Monogatarista (japanin opintojen virikemateriaaliksi) ja niin ikaan kuvitettu opus japanilaisita kaloista, niiden kasittelysta ja tyypillisista ruokalajeista. Tiedamme sitten ensi matkalla mita kalaa nyt sitten tulikaan tilatuksi. Kiitos, Rio, karsivallisesta opastuksesta!








keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Paivaretki Kamakuraan

Tiistaina teimme paivaretken Kamakuraan, Japanin varhaiseen paakaupunkiin. Opaskirjan suosituksen mukaisesti jaimme junasta Kita-Kamakurassa (Pohjois-Kamakurassa) ja kavelimme radanvartta keskustaan. Reitti olikin varsin kiinnostava: rata kulki laaksossa, jota myotaileva tien varressa oli pikkukaupunkimaiseen tai takalaisittain varmaan maaseutumaiseen tapaan kaksikerroksisia pientaloja, monissa myos kauppoja, verstaita ym. Aurinko paistoi, ja tiella kulki seka paikallisia etta vaeltajia ja turisteja seudun moniin temppeleihin.

Tien varren temppelit sijaitsivat rataa kohti virtaavien purojen/jokien laaksoissa, rakennukset ja niille johtavat polut nousivat kohti rinteita, maisema kehysti upeasti rakennelmia. Alkumatkan Engaku-ji (1286) ja Meigetsu-in (1160) olivat pienia verrattuna Kamakuran keskustaa lahempana olevaan Kenkho-ji (1253) ja keskustaan elimellisesti liittyvaan Tsurugaoka-Hachimangun verrattuna.


Koululaisjoukko poseeraamassa Kencho-ji:n paaportilla
Tsurugaoka-Hachimangu
Tsurugaoka-Hachimangulta johti komea (ja pitka!) kirsikkapuukuja kaupungin keskustaan. Varmasti upea kirsikankukinnan aikaan. Jatkoimme kavelymaratoniamme kaupungin toisella laidalla olevan suuren Daibutsu -buddhan luo (korkeus 13,4 metria, paino 121 tonnia). Buddhan tekeminen aloitettiin vuonna 1252 ja tyo keski kymmenisen vuotta. 1334 ja 1369 voimakas tuuli rikkoi Buddhan ymparille rakennetun hallin, ja nyt Buddha seisoo tai siis istuu komeasti maisemassa! Sen mahaan olisi paassyt nauttimaan klaustrofobiasta, emme menneet. Kavelyretken pituudeksi tuli reilut seitseman kilometria (ja lisaksi tepastelut temppelialueella). Paluumatkan asemalle teimme sovinnolla bussilla.

Daibutsu - Kamakuran Suuri Buddha
Ulkoilman ja reippailun johdosta illallinen ankeriasravintolassa maittoi, samalla saimme ihailla Japanin jalkapallojoukkueen murskavoittoa Tadzikistanista (8-0).

Tokiosta Jokohamaan - The Four Levels of the Town

Maanantai oli kansallinen vapaapaiva, ja saimme ilon viettaa sen tokiolaisten ystavien kanssa autoillen ja piipahdellen mielenkiintoisissa paikoissa, joihin muutoin tuskin olisimme tulleet menneeksi. Maantason ylapuolella moottoritiella ajellessamme mieleen juolahti, etta Tokio on kaupunki neljassa tasossa.

Articial island in the middle of Tokyo Bay in the end of 10 km tunnel (1st level) under the seabottom

Parade along the main the main street (the 2nd level) of Yokohama China Town. Enjoy the small dragoons celebrating independence of Taiwan!
A view from the Highway to another Highway (the 3rd level) and the Park Hyatt Hotel where Bill and Scarlett enjoyed the Sky Rise View (the 4th Level) over Tokyo in The Lost of Translation.
Mielenkiintoisen paivan lomassa soimme seitseman ruokalajin aterian hienossa kiinalaisessa ravintolassa Jokohamassa: pikkelsia, kevatkaaryleita, hoyrytettyja taytettyja taikinanyytteja (dumplings), ankkapaistia, lettuun kaarittya porsaanlihaa&riisilastuja, risottoa ja jalkiruokana mangokiisselia. Paatimme paivan arkkitehtuurin ulkomuseossa, eraanlaisessa Seurasaaressa, joskin uudemmin taloin.

Naomi and Motoki, どうもありがとうごさいます。

 

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kotikulmilla Asakusassa ja Uenossa






Tokion vanhin temppeli on Asakusassa sijaitseva Sensoji, joka tunnetaan myos nimella Asakusa Kannon. Temppeli vaurioitui toisessa maailmansodassa, mutta on rakennettu uudelleen - niinkuin kaikki temppelit aina aika-ajoin. Temppelialueelle johtaa useita ostoskatuja, osa katettuja. Kuvat on otettu aamulenkilla, taman vuoksi alueella on viela kovin hiljaista.

Aamupalan jalkeen tutustuimme Ueno-puiston museoihin, tai siis osaan niista. Lansimaisen taiteen museossa (the National Museum of Western Art, Le Corbusier) on esilla edustava kokoelma - lansimaista taidetta. Erityisesti meita miellytti salillinen Claude Monet`in maalauksia (mm. Water lilies, 1916). Museon Corbusierin suunnittelema osa on ulkoapain monumentaalinen, mutta sisalta varsin intiimi, jopa ahtaan tuntuinen isokokoisille teoksille.

Tokion kansallismuseon paarakennus, Honkan, on suunniteltu nationalistiseen henkeen. Siella saa hyvan lapieikkauksen japanilaisesta taiteesta ja esineistosta varhaisesta historiasta alkaen. Esilla on valikoitu kokoelma kansallisia aarteita, kalligrafiaa, lakkatoita, kimonoita jne. Horyu-ji gallerian on suunnitellut paarakennuksen suunnittelijan poika Yoshio Taniguchi (1999), talla kertaa varsin puristiseen moderniin tyyliin. Galleriassa oli esilla japanilaisen buddhalaisuuden historian alkuaikojen esineistoon yli tuhannen vuoden takaa.











lauantai 8. lokakuuta 2011

Kansallisia nayttamoita: Yoyogi National Stadium & National Noh Theatre


Yoyogin kansallinen stadion (1964) taydentaa hyvin Mori-towerin metabolismi-nayttelya, kuuluihan sen suunnitellut Kenzo Tange japanilaisten metabolistien ydinjoukkoon. Tassa siis yksi toteutus tuolta visionaariselta ja ennakkoluulottomalta ajalta. Jaa-a, mahdoinko muinoin ykkosvuosikurssilaisena tehdessani esitelmaa "veistoksellisuus arkkitehtuurissa" (Eero Saarinen, Jorn Utzon ja Kenzo Tange) etta viela jonain paivana nakisin livena rakennuksen, jonka tuolloin kopioin lyjykynalla esitelmani kuvitukseksi. Alunperinhan tama tehtiin uimahalliksi, mutta on sittemmin muutettu saliksi, jossa juuri nyt on kaynnissa voimistelukilpailut. Uimastadionin lisaksi kompleksiin kuuluu pikkuveli-palloiluhalli.



Paivan muihin elamyksiin kuului vierailu Noh-teatterissa, jonne onnistuimme toissapaivana ostamaan liput. Osuimme sattumalta teatterin lahistolle, ja lippujakin oli viela jokunen jaljelle kun niita aivan ex-tempore kavimme kysymassa.

Naimme kaksi tarinaa: Lammittelyna oli humoristien tarina palvelijasta, jota mysteerinen kramppi esti tekemasta tyota, mutta joka parani kummasti, kun huvituksista oli kyse. No, han jai kiinni huijauksestaan. Varsinainen esitys kertoi kalastajasta, joka joutui elantonsa vuoksi kalastamaan kielletylla alueella, jolta sai kalastaa vain temppelin tarpeisiin. Huonosti kavi siinakin, kalastaja teloitettiin. Eika siina kaikki, han joutui kuoltuaankin sovittamaan syntejaan haamuna, joka esityksessa turhaan aneli vierailevalta papilta vapautusta piinastaan.
Lopuksi iloinen tapaaminen: Etela-Korean kautta Australiaan matkaava Maija-tyttareni lennahti ystavatterensa kanssa pitkaksi viikonlopuksi Tokioon. Kylla tassa kelpaa hymyilla!