sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Viimeinen päivä Osakassa

Lauantai oli viimeinen kokonainen päivämme Osakassa. Matkustimme Shinodayamaan, noin puolen tunnin matkan päähän Nambalta. Silti junaa täytyi vaihtaa kahdesti. Kohteenamme oli Yayoi-kulttuurin museo, joka vei meidät japanilaisen kulttuurin alkulähteille, aikaan, jolloin maanviljely levisi Koreasta ja Kiinasta ensin Kyushyun saarelle ja sitten muualle Japaniin. Yayoi-kulttuuri, oikeastaan riisinviljelykulttuuri, ajoittuu noin kuudensadan vuoden ajalle ennen ja jälkeen ajanlaskun alkua.

Museossa esiteltiin (vesi)riisinviljelyn eri vaiheita, siihen liittyviä työkaluja, hautasineistöä, rakennuksia, kyliä ja hallintorakenteita, hallitsijoita ( mm. Kuningatar Himikon linnoituksen pienoismalli) sotia, pronssi- ja rautaesineistöä. Yayoi-kulttuurin jäänteitä on löytynyt eri puolilta Japania, meidän aiemmin näkemämme Kofun-hautamonumentit ovat myös niitä.

Museon vieressä oli kenttä, jolta oli löydetty merkkejä Yayoi-kultturin aikaisesta Ikegami-Sone -kylästä. Muistona oli muutama painauma ja rakennuksen paikka. Asiaa havainnollistamaan oli konstruoitu muutama asuin-, talous- ja varastorakennus.

Alueen tarkastelua vaikeutti / rikastutti käynnissä oleva musiikkikoululaisten (lukiolaisten) festivaali ja konsertti. J-popin ja rockin paukuttelu arkeologisella saitilla kuvastaa hyvin japanilaista suhtautumista kulttuuriin: se on alati uudistuvaa ja uudistettavissa (esim. temppeleitä rakennetaan samaan malliin yhä uudelleen ja uudelleen). Hauska elämys, ostimme koululaisilta kolme CD-tä, ilmeisesti aiempien festivaalien live-tallenteita.

Shimodayama oli muutenkin mukava kylä. Aseman edustalla söimme kahvilassa hyvän aamiaisen ja matka museolle taittui pitkinidyllisiä pikku kujia, joiden varsilla oli myös vanhoja rakennuksia.

JR-junilla hieman seikkailtuamme söimme Namballa Sukiyaki-lounaan (hyvää) ja teimme lisää ostoksia Takashimaya-tavaratalossa. Täällä on tarjolla paljon kauniita asioita. Sinänsä mielenkiintoista, sillä suurin osa tuotemerkeistä on samoja kansainvälisiä merkkejä kuin meilläkin. Sisäänostajilla vain taitaa olla toisenlainen maku.


Kahden viikon hienon matkamme päätti japanilainen ateria Kawase-ravintolassa, yhteensä yhdeksän ruokalajia alku-, väli- ja jälkiruoka mukaan lukien.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Merimuseossa ja ostoksilla

Perjantaina menimme sittenkin katsomaan muutama päivä sitten väliin jäänyttä merimuseota (Paul Andreau, 2000). Kannatti kyllä, sillä Osaka on ollut historiansa aikana Japanin tärkein logistiikkakeskus: tätä kautta vaikutteet ovat tulleet meriteitse niin Koreasta, Kiinasta kuin Euroopastakin. Toisaalta tänne on tuotu tavaraa eri puolilta Japania ja laivattu edelleen muualle maailmaan. Edo-kaudella Osakaa kutsuttiin "Japanin keittiöksi" sen suuren jakelutehtävän vuoksi.

Merimuseon varsinaiseen näyttelysiipeen eli merestä nousevaan lasikupoliin mentiin merenalaista tunnelia pitkin. Tunnelissa kuului taustalla meren kohinaa, ja kattoikkunoiden läpi näki kaloja uimassa. Lasin päälle kertynyt hiekka tosin heikensi näkyvyyttä.

Kupoli oli rakennettu keskelle sijoitetun varhaisen Naniwa-waru -kauppalaiva-rekonstruktion (higakikaisen) ympärille, sitä kierrettiin neljässä kerroksessa. Laiva edustaa sengokusen (large junk) -tyyppiä Edo-kaudelta. Siihen olisi päässyt myös sisälle, mutta jätimme sen huvin koululaisille. Kerroksissa esiteltiin: meriaiheisia elokuvia ja animaatioita, eri ikäisiä laivoja pienoismallein, kuvin ja videoin, Osakan sataman eri vaiheita, jälleen pienoismallein, valokuvin, videoin ja esineiden avulla sekä merenkulun globaalia ulottuvuutta "Seaways Bringing the World Together".

Osallistuimme hauskaan virtuaaliristeilyyn Chrystal Serenity -risteilijällä - Osakasta Le Havreen. Valtameriristeilijät ovat paitsi suuria ja teknisesti vaativia, myös ylellisiä hotelleja ja viihdekeskuksia. Ajatella, että Suomessakin rakennetaan niitä. Pitäisikö tehdä joskus moinen risteily? Jos ymmärsin japaninkielisen puheen oikein, risteily Japanista Eurooppaan kestää kolme viikkoa. Vanhan ajan merenkulkuun nähden toki nopeasti (lentokoneista ja internetistä puhumattakaan).

Museovierailuamme elävöittivät koululaisryhmät, joita olikin MONTA. Iloinen pulina kaikui, kun ryhmät säntäilivät sinne tänne. Oli hauska seurata, mistä lapset kiinnostuivat: kaikenlaisesta interaktiivisesta aineistosta, paineltavista nappuloista, animaatioista, rakentelutehtävistä.

Ulkona selvisi, että emme mitenkään ole voineet. Nähdä täältä Koben kerrostaloja - niiden takana siintävät Rokko-vuoret kylläkin.

Iltapäivän vietimme Namballa. Juhani kiipesi maalaamaan Namba Parksin ylimmälle terassille, minä tutustuin Japanin tai ainakin Osakan suurimman ja kauneimman tavaratalon, Takeshimayan valikoimiin. Lopulta löysin Issey Miyake-osaston, ja ostin Me-kokoelmaan kuuluvan puseron ja jakun.

Illalla menimme syömään ranskalaistyyliseen Epouvantail-ravintolaan. Sen avara sali ja ruokalajien määrä toi mieleen Etelärannan Sundsmannin - hinnat vain olivat ehkä noin neljäsosan. Selvisi, että hovimestarin/omistajan vaimo on arkkitehti. Toivotimme tervetulleeksi Suomeen.



Puupiirroksia, puistoja ja katuja

Aloitime torstaipäivän (juoksulenkin, hedelmienoston, suihkun ja toast-egg-hotto koohii -aamupalan jälkeen) kävelemällä Kamigata -puupiirrosmuseoon. Pieni museo esittelee erityisesti teatteriin liittyviä piirroksia, koska puupiirroksia käytettiin tunnettujen kabukinäyttelijöiden ikuistamiseen (ja samalla esitysten ) mainostamiseen. Lisäksi esillä oli tutumpia Hiroshigen maisema- ja matka-aiheisia puupiirroksi, joita mm. muutama vuosi sitten oli esillä Ateneumissa.

Näyttelijä-puupirrokset ovat juuri täällä kiintoisia, koska pikku museo sijaitsee Osakan perinteisellä teatteri- ja huvialueella ("like Broadway"). Dotombori, jossa hotellimmekin sijaitsee, on edelleen merkittävä vapaa-ajanviettoalue ravintoloineen ja kauppoineen. Teattereitakin on edelleen muutama, mutta: Bunraku-teatterissa on juuri nyt esitystauko, Midosujin kabukiteatteri on remontissa ja Dotomborin teatterissa menee moderni poppi-musikaali, josta emme olleet kiinnostuneita. Ei siis teatteriesityksiä tällä kertaa. (Sen sijaan olemme katselleet joka aamu televisiosta romanttisenhauskaa Jun + Ai -draamasarjaa, joka harmillista kyllä jää kesken. Saakohan sitä netin välityksellä katsottavaksi?)

Museon ympäristössä toli idyllisiä pikku kujia ja pieni temppeli, joita emme olleet aiemmin huomanneetkaan. Sieltä kävelimme hotellista poimitun kartan innoittamana Maccamachisuji Shotengai -ostoskadulle, jossa piti olla "mitä ikinä vain haluat" leluja huokeaan hintaan. No, leluja oli, paljon, mutta totaalista krääsää meidän mielestämme. Ainoa kiinnostava oli nukkekauppa - kalleimmat monta kymmentä tuhatta jeniä. Emme ostaneet.

Matkan varrelta yritimme löytää niinikään kartalla mainostettua Modernin taiteen museota, mutta emme löytäneet ( toisessa kartassa se olikin merkitty korttelin toiselle puolelle). Sen sijaan näimme ihmetalon, jonka takana olevassa hotellikolossissa Juhani on aiemmin yöpynyt opiskelijajoukon kanssa.

Menimme lopulta Utsubo-puistoon, Juhani maalasi ja minä kiertelin katsomassa ruusutarhaa ja suihkulähteitä (yhdessä ulkoilevien lasten ja vanhusten kanssa). Osakassa on itseasiassa todella vähän puistoja, ainakin keskustassa, ja tämä Utsubo on niistä suurin yhdessä Tennojin eläintarhan kanssa.

Puistojen sijaan täällä on kyllä tietä, monessa kerroksessa. Jokia ja kanavia on surutta käytetty teiden rakentamiseen. Kaikessa rumuudessaan niissä on jotain kiinnostavaa - ei vähiten sen vuoksi, että Haruki Murakami osoitti, että niitä yhdistävien portaiden kautta voi siirtyä toiseen maailmaan (Aomame kirjassa 1Q84). Meitä harmitti, kun Murakami ei sittenkään saanut kirjallisuuden Nobelia. No, japanilaiset ovat kyllä ottaneet kaiken irti Yamanaka-sanin lääketieteen nobelista.

Illalla menimme jälleen syömään Namba Parksiin, tällä kertaa grillattua kanaa, western style. Sen jälkeen löysimme sattumalta Books and Culture-kaupan, josta ostimme tuliaisiksi rakennuspalikoita ja minulle japanilaisen ruuan keittokirjan. Jos vaikka tulisivat ruokalajit ja aineet tutuiksi. Ei niin, että olisin lukenut Tokiosta ostamaani kalakeittokirjaakaan...

torstai 11. lokakuuta 2012

Kobe: New Eastern City Center (HAT Kobe)

Saavuimme keskiviikon kohteeseemme, Koben ranta-alueelle, Hankyu Railwayn Kobe-linjan Kasuganomichi-aseman kautta. Matkalla rantaan näimme ensimmäiseksi Tadao Andon asuntoprojektin, jonka rakentaminen on aloitettu vuonna 2001. Yhtenäisen suunnitelman mukaan oli rakennettu kymmenkunta asuinkerrostaloa yhteisten pihojen ympärille, osa matalampia (n. 12 krs) ja rannasta päin katsottuna kauempana olevat korkeammiksi (25-30 krs). Merinäköalaa arvostetaan täälläkin, vaikka näköala koostui enimmäkseen vastarannan saarien satama-alueista ja niitä yhdistävistä valtateistä siltoineen.

Ilmakuva satama-alueesta alkuperäisessä käytössään. Tämä oli sijoitettuna eräänlaiseen muistomerkkiin asuntoalueen reunalle.

Vaikka kohde on siis vasta noin kymmenen vuoden ikäinen, sitä oli aloitettu jo korjata. Tekeillä olevasta työstä, maalauksesta ja sokkelikerrosten laatoituksista päätellen Andon asekeettinen betonityyli ei ole kestänyt aikaa - joko sään tai ihmisten mieltymysten kannalta.

Andon asuntoaluetta ja ympäristötaidetta.

Andon korttelin ja rannan väliin oli rakennettu tiililaattaverhoiltuja, niinikään hieman terassoituja asuintaloja. Itse asiassa koko rantavyöhyke usean kilometrin matkalla oli reunustettu vaihtelevannäköisillä asuintaloilla, keskellä Andon suunnittelema puistikko katosrakennelmineen sekä viiden, kuuden julkisen rakennuksen muodostama ryhmä. Aikamoinen kultahammasrannikko. Tässä rinnalla pohjoismaiset rantaprojektit kyllä kalpenevat, mitä mittakaavaan tulee. Inhimillisyys on sitten toinen juttu. Moiset asuntokolossit voi kyllä ymmärtää miljoonien ihmisten kaupungissa, mutta käsittämättömäksi jää, miksi tämänkaltaista ympäristöä, tai edes osaa siitä, tieten tahtoen hingutaan meille?

Kultahammasrannikkoa. Taustalla oikealla oleva korkea, lipallinen rakennus kuuluu Andon suunnittelemaan kokonaisuuteen.
Istuimme alas Andon katoksen varjoon, ja Juhani alkoi maalata satamamaisemaa. Huomasimme, että maisema oli sama, mitä olimme tasoneet eilen Tempozanista päin. Ja kun kävelin rannalla kuvaamassa, huomasin rannan ja taustan vuoriston välissä samat pilvenpiirtäjät, jotka piirsin oman tupsumäntyni taustalle.
Etualalla Andon suunnittelema puistokatos, taustalla kolmelippainen museorakennus, Andoa sekin. Edelleen takana hatullinen pilvenpiirtäjä, joka näkyyTempozaniin saakka.

Rannalla oli myös Andon suunnittelema Hyogo Prefectural Museum of Art, aika pompöösi rakennelma soutustadionmaisine lippoineen ja katsomoa muistuttavine portaikkoineen. Vaikka museossa olikin mukavan vilpoisaa, katsoimme vain aulatiloja emmekä tutustuneet eurooppalaista myöhäisromantiikkaa koskevaan näyttelyyn. Emmekä jalokiviin, joita myöss olisi ollut esillä. Mieluisa yllätys sen sijaan oli, että museossa alkaisi vuoden 2013 alussa kolme kuukautta kestävä näyttely: The Essence of Finnish Design and Culture, Mythology, Moomin, and the People in the Intimate Wilderness. Viitaus nettisivuille http://www.finland-design.com.

Asuintaloista avautuva huikea merinäköala. Onhan siinä liikettä. Toki korkealta näkee vielä kauemmas.

Museolta suuntasimme kohti Hansin Dentetsu linjan asemaa, matkalla kävimme syömässä erään uudehkon toimistotalon alakerran kahvilassa. Tässä ilmastossa ja kuumuudessa on helppo ymmärtää jäähdytyksen ja ilmastoinnin tärkeys. Junamme Osakan Umeda-asemalle oli paikallisjuna, ja sen ikkunoista oli hauska katsella vaihtelevan tiivistä ja korkeaa, mutta koko ajan yhtenäistä kaupunkirakennetta.

Illalla kävimme jälleen syömässä Namba Parkissa, tällä kertaa osteriravintolassa. Dinner for a Pair (tai jotain vastaavaa) oli kattava: maistiaiseksi äyriäistahnaa ja keksejä, salaattia, jossa mm. katkarapuja, marinoituja sieniä ja simpukoita, tempura-ostereita, tomaattikastikkessa haudutettuja ostereita (alla kuvassa), simpukka-osterikeittoa ja osteri-simpukkapastaa. Jälkiruuaksi jäätelöä ja juomaksi ostereiden mukaan nimettyä chardonnayta. Tähän päälle vielä viiden tuoreen osterin lajitelma Juhanille ja voit uskoa, että vatsamme tulivat täyteen. Täytyy myöntää, että hyvää oli. Olen kaikki nämä vuodet ollut ihan turhaan ennakkoluuloinen ostereita ja simpukoita ja mustekaloja kohtaan (niitäkin olen täällä maistanut, tempura-versioista on helppo aloittaa).



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tempozan Harbor Village & Baron Vert

Tiistaina menimme Osakan Tempozan satamakaupunkiin, vapaa-ajanviettoalueelle, jossa oli monenmoista aktiviteettia: yksi maailman suurimmista akvaarioista, valtava maailmanpyörä, ostos-ja ravintolakeskus, mahdollisuus tutustua satama-alueeseen "historiallisella" laivalla ja uudemmilla lautoilla, entinen Suntory-museo ja Merimuseo.

 
Kotiasemalla Namban Midosuji-linjan asemalla metrokarttaa katsellessamme ystävällinen asemamies (heitä täällä on paljon) tuli kysymään, voiko auttaa. Juhanin selitettyä määränpäämme (taaskaan en ehtinyt avata suutani) saimme tietää, että on mahdollista ostaa päivälippu, johon sisältyy sisäänpääsy akvaarioon ja oikeus ajaa päivän ajan metrolla niin paljon kuin haluaa. Samalla lipulla olisi saanut myös 50 % alennuksen Osakan linnaan, mutta siellä me olemme jo käyneet. Asemamiehen kansion koosta päätellen (sisälsi esitteitä lipputyypeistä) tällaisia pakettilippuja saisi muuallekin. No, aina oppii. Olisiko pitänyt alunperin käydä jossain Osaka-infossa?

Suntory-museo, Tadao Ando

Tempozanissa meitä oli ensimmäisenä vastassa maailmanpyörä. Ajattelimme mennä sinne päivän päätteeksi, mutta lopulta olimmeniin väsähtäneitä, että jätimme ajelun sikseen. Olemmehan jo muuten nähneet kaupungin kattojen alle. Vähän ihmetyttää, miten yhden päivän aikana olisi voinut hoidella sekä tämän viihdekeskuksen että Osakan linnan.

Akvaario, Paul Andreau

Akvaario ja Santory-museo muodostivat mielenkiintoisen kaupunkikuvallisen ja arkkitehtonisen kokonaisuuden. Täällähän rakentaminen on kokonaisuutena kerrassaan sekalaista, eikä aina ollenkaan kaunista. Huippukohteiden viereen on voitu rakentaa mitä kummallisempia taloja, eikä niitä aina onnistu rajaamaan pois kuvista. Santory-museo oli tyhjillään (korjauksen alla tai odottamassa uutta käyttöä, toivottavasti ei purkua sentään?), mutta sen terasseilta oli hieno näkymä satama-alueelle.

 
Akvaario oli selvästi lasten paikka: useita koululaisryhmiä istui piha-alueella odottamassa sisäänpääsyä. Akvaarion altaat olivat valtaisan suuria, oli komean näköistä, kun vastaan liihotteli keinuen valtava rausku tai valoissa sädehtivä, pyörähtelevä sardiiniparvi. Suloisia tanssijoita olivat myös erikokoiset meduusat omissa altaissaan. Hieman ahdistunut olo tuli katsellessa pingviinejä (vaikka niille olikin tehty lunta ja jäätä) tai delfiinejä, joiden tilat olivat paljon vähäisemmät kuin Särkänniemessä.

 
Akvaarion jälkeen kävelimme rantabulevardilla helle huomioon ottaen pitkähkön matkan merimuseolle, joka kylläkin oli tällä kertaa juuri tiistaina kiinni. Talo vedestä nousevine kupoleineen oli vaikuttava, ehkäpä juuri häikäisevästä auringonpaisteesta johtuen. Museon jälkeen pysähdyimme rantapuiden alle piirtelemään ja maalaamaan merta, satamaa, siltoja ja taustalla kohoavia pilvenpiirtäjiä. Minun kuvaani osui myös mänty piikkeineen, niitä on hauska piirtää. Kumpikaan meistä ei vanginnut kuvaansa sataman toisella puolella saarella sijaitsevaa Hundertwasserin koristelemaa jätteenpolttoasemaa. Olisin halunnut mennä katsomaan sitä lähemmin, mutta kyseiselle saarelle ei mennyt junaa tai metroa. Laivoista emme ottaneet selvää.

 
Rannassa ihailimme myös meressä hyppiviä kaloja, joiden Juhani arveli olevan lohia. Yhtäkaikki, kaloja lahdella varmasti oli, siitä todistivat myös monet kalastajat.

Koska meillä oli nyt junalippu ja käytännössä ilmaiset matkat täksi päiväksi, poikkesimme paluumatkalla katsomassa Tanimachi-9-Chome -aseman lähellä sijaitsevaa, Philippe Starkin 1990 suunnittelemaa Baron Vert -toimistorakennusta. Löysimmekin katukuvassa hyvin erottuvan talon vaivattomasti. Talon kohtalo vaikutti kuitenkin surulliselta: se oli nuhjaantunut, ikkunoita peitetty ja sisäänkäynti muutettu, eikä sen läpi enää näkynyt takana olevaa hautausmaata, kuten vielä Juhanin edellisellä Osakan matkalla. Talon sivuovesta kuitenkin meni nuoria sisään ja lukuisista polkupyöristä päätellen talo on ainakin jossakin käytössä.

 
Onnistuimme kiertämään viereisten kerrostalojen ympäri ja pujahtamaan temppelin pihan läpi hautausmaalle, joka toki oli edelleen olemassa. Sieltä saikin hauskoja kuvia rakennuksesta, myös yläviistot ikkunaviillot olivat auringon suunnan ansiosta nyt havaittavissa.


 
Illalla kävimme syömässä Namba Parkissa. Paikka näytti näin illalta erilaiselta, kipusimme kattoterasseja pitkin seitsemännen kerroksen shabu-shabu しやぶしやぶ -ravintolaan. Terassien istutukset näyttivät pimeässä runsaimmilta ja valaistuksen ansiosta salaperäisemmiltä kuin päivällä. Ei ihme, että sinne tänne rakennettujen, romanttisten pikku aukioiden penkeillä oli pariskuntia tunnelmoimassa.
 
 




Hellepäivä: Horyujin temppelit ja Sumiyoshin pyhäkkö

Vietimme maanantain hellepäivän Horyujin temppelialueella. Tämä maailmanperintökohde on Japanin vanhin tunnettu temppelialue. Buddhalaisen temppelin perustukset ("grounds") ovat maailman vanhin puurakenne 1300 vuoden takaa (Asuka-kaudelta 500-700-luvuilta). Muutoin temppelialue edustaa monia aikakausia: Muromachi (1300-1600), Heian (700-1100), Nara (700), Kamakura (1100-1300), Heisei (1998). Temppelin viisikerroksinen pagoda on vanhin Japanissa omassa lajissaan. Pagodat tulivat Japaniin Kiinasta, jossa ne puolestaan olivat kehittyneet intialaisen perinteen pohjalta.

Temppelialue muurein rajattuine pihoineen ja käytävineen sekä erilaisine rakennuksineen (mm. kaksi kahdeksankulmaista temppeliä) oli mielenkiintoista katsottavaa, mutta kuuma (+ 26 astetta) ilma ja auringonpaiste tekivät kiertelystä hieman tuskaisaa. Onneksi sateenvarjo käy päivänvarjosta. Sisämaassa ilma tuntuu vielä kuumemmalta kuin meren lähellä Osakassa.

Horyujin vieressä oli erillinen Chuguji-temppeli, jonka alunperin rakennutti keisarinna Ananobe, Horyujin perustajan prinssi Shotogun äiti (joskin eri paikkaan, missä temppeli nyt on). Tämän temppelin ympärillä oli pieni puutarha, joten siellä oli hieman vilpoisempaa käyskennellä.

Horyuji sijaitsee joitakin kymmeniä kilometrejä Osakasta Naraan päin. Palasimme sieltä Osakan Tennoji-asemalle, josta edelleen pienellä raitiovaunulla Sumiyoshi Koen asemalle.

Sumioyshi Taisha on edelleen aktiivisessa käytössä oleva shintolaispyhäkkö. Näimme (niinkuin lähes aina shintotemppelialueilla) hääparin, syntymäpäiviä viettäviä lapsia ja vauvoja valkoisissa mekoissa, jotain kasteeseen, nimenantoon tms. viittaavaa. Pyhäkkö sijaitsi puistomaisessa ympäristössä, jossa oli myös vesiaiheita. Erityisen vaikuttavia olivat vanhat puut myhkyräisine juurineen. Niitä pidetään shintolaisittain jumalina (kami), näimmepä niiden ääressä rukoilevia ihmisiäkin.

Olemme tällä matkalla tutustuneet monipuolisesti Osakan liikennevälineisiin: shinkanseniin, muihin pikajuniin, paikallisjuniin, maanalaiseen, busseihin, taksiin ja nyt sitten raitiovaunuunkin. Vähitellen asemat ja reitit alkavat tulla tutuksi, esimerkiksi tänään osasimme jo suunnistaa Tennojin asemalla, joka on pikeastaan kahden eri juna-aseman, usean maanalaisen linjan aseman ja vielä pikiriikkisen raitivaunuaseman muodostama kokonaisuus. On todella syytä aina etsiä aseman lippuporttien läheisyydessä olevat kartat ja tutkia viimeistään niistä, mistä portista kannattaa milloinkin mennä ulos.



maanantai 8. lokakuuta 2012

Museopäivä: Osakan historian museo ja tieteellinen museo

Osakan historian museo sijaitseen Osakan linnan lähellä, varhaisen Naniwa linnoituksen paikan tuntumassa. Museo esittelee Osakan neljä historiallista vaihetta: muinaisen kauden (Ancient Period), keskiajan (Middle Ages), varhaisen modernin kauden (Early Modern Period) sekä nykyajan (Contemporary Period). Kaudet esitellään 1:1 lavastuksin, videoesityksin, pienoismallein ja aidoin esinein.

Museon kunkin kerroksen välisiltä porrastasanteilta avautui näykymät sekä Osakan linnaan ja sitä ympäröivään puistoon että muinaisen Nara-kauden Naniwa Palatsin alueelle. Näin historia ja tämän hetken kaupunki olivat koettavissa samanaikaisesti. Vaikuttava elämys.

Kierros alkoi Naniwa-palatsin Daigokuden-rakennuksen 1:1 pienoismallissa, jonka sisällä saattoi katsoa palatsin synnystä, kehityksestä ja lopulta kaivauksista kertovaa esitystä - ja esityksen jälkeen nähdä rakennuksen paikan ulkosavautuvasta ikkunasta. Daigokudenista on tänään jäljellä vain perustus, jossa näkyy pilareiden reiät. Toisen maailmansodan aikoihin aloitetuista kaivauksista kerrotaan museossa paljon, ja muutenkin arkeologiaan voi perehtyä erilaisin työnäytöksin.

Keskiajan Osakasta esitellään sekä temppeleitä että porvarillista kauppiaselämää. Kaupunki on ollut matala, mutta kovin tiheästi rakennettu meren ja jokien varsille, säännölisen ruutukaavan muotoon. Kun kaikki on ollut puusta, ei ihme että tulipalot ovat olleet tuhoisia. Jos olisi osannut kieltä kunnolla, olisi voinut seurata videoituja tarinoita keskiajan Osakan elämästä.

Varhainen modernismi oli Osakassa teollistumisen, satamien ja kaupankäynnin aikaa, ja sitä esiteltiin muun muassa Shinsaibashin ja Dotombori kauppakatujen ja länsimaisen muodin avulla. Nämä kadut ovat yhä Osakan huvielämän keskus, johon meillä on ollut hyvä mahdollisuus tutustua, kun hotellimme sijaitsee juuri Dotonborilla.

Museo on rakennettun Naniwa-Nagara-Toyosaki-museon päälle niin, että kaivauksiin ja palatsin jäänteisiin olisi voinut tutustua (me huomasimme sen vasta jälkeenpäin museon esitteestä).

Iltapäiväksi menimme Tiedemuseoon, paikalliseen Heurekaan. Siellä esiteltiin monipuolisesti ja jälleen kerran havainnollisesti luonnontieteiden peruslakeja ja ilmiöitä sekä niiden sovellutuksina toteutettuja tuotteita. Ilmiöitä oli havainnollistettu erityisesti lapsille, ja sen vuoksi mekin pystyimme ymmärtämään jotain (ja palauttamaan mieleen kouluaikaiset fysiikan ja kemian tunnit).

Tiedemuseon vieressä oleva taidemuseo oli valitettavasti kiinni, mutta jo sen sisäänkäynti oli kiinnostavaanähtävää.

Muutoinkin museoiden ympäristö oli häkellyttävää kaupunkisuunnittelua. Pilvenpiirtäjiä ja monikerroksisia moottoriteitä oli rakennettu sumeilematta kiinni jokivarteen ja toistaiseksi jäljelle jääneisiin vanhoihin taloihin. Totisesti sai nähdä monen mittakaavan rakentamista yhtä aikaa. Osaka tuntuukin olevan jatkuvassa muutoksessa, siitä kertoo myös monen tunnetun arkkitehtuurikohteen purkaminen tehokkaamman kiinteistönjalostuksen tieltä.

Kaupunki kätkee kuitenkin sisuksiinsa hauskoja yllätyksiä. Lounaalla tiede- ja taidemuseon vieressä löysimme ravintolan portaikosta kokoelman Arabian kuppeja, myytävänä.

Kaupunkikierroksen päätteeksi katsastimme Namba Park -asema-liikekeskus-kompleksin 2000-luvun lopulta (sama amerikkalainen arkkitehtiryhmä, joka on suunnitellut Tokion Morin -towerin ympäristön). Täällä kaarevat pinnat eivät tunu maksavan, ainakaan liikaa ostoskeskuksen houkuttelevuuteen verrattuna.