Itku pitkästä ilosta, tai ainakin huonosti nukuttu yö, ehkä viivästynnen jet-lagin tai sitten aktiivisen Hiroshiman päivän ja iltarientojen johdosta. Yhtäkaikki, emme tinkineet ohjelmasta vaan suuntasimme Pohjois-Osakaan.
Aamupäivän kohteemme oli vanhojen maalaistalojen ulkoilmamuseo - 日本民家集落博物舘 - (むかしのおうちのはくぶつかん). Kyseessä on eräänlainen Seurasaari, johon on siirretty 12 alkuperäistä maalaistaloa eri puolilta Japania. Kaikki talot on aluperin rakennettu Edo-kaudella (1600-1800-luvuilla) ja ne ilmentävät edustavalla tavalla paikallisia ominaispiirteitä. Taloissa on esillä kotitalouden esineistöä: huonekaluja, keittovälineitä ja maatalouden työkaluja.
Taloista saattoi oppia perinteisiä rakenteita. Olki oli käypä materiaali sadetta vastaan niin katoissa kuin seinissäkin. Lattiarakenteista kerrottiin, että maalattia ja paksut matot tai peitot olivat kylmässä ilmastossa parempia kuin puulattiat (joita alapuolella kiertävä ilma viilentää). Lämmityksenä taloissa oli vain muutama tulisija, useimmiten nuotio maalattialla. Ruuanlaittoa varten oli myös uuneja. Oljen lisäksi seinärakenteet olivat lautaa tai savea. Ikkunoissa ja ovissa luukut tai riispaperiruudukot. Työnjakomme oli selvä: Juhani maalasi akvarelleja ja minä valokuvasin. Ja keräsin leimoja, mikä näyttää olevan täkäläinen museo-huvi. Istuimme hetken oppaiden kanssa nuotiolla (ja samalla tutustuimme tulentekotapoihin). Kodikasta.
Iltapäiväksi matkustimme Osakan vuoden 1970 maailmannäyttelyn alueelle. Viimeisimmän etapin kuljimme monoreerulla, yksiraiteisella junalla, joka rakennettiin maailmannäyttelyä varten. Alueella on maailmannäyttelystä jäljellä vain aurinko-torni Taiyo-no-to, joka viittaa symbolisesti 1960-70 -lukjen metabolismiin ja toisaalta epätodellisella tavalla muistuttaa Miyotsakin (?????) piirroshahmoja. Kuvasimme sitä innokkaasti joka puolelta, vaikka tätä tuskin puretaan niinkuin usealle 60-70-lukujen arkkitehtuurikohteille on valitettavasti tehty.
Alueelle on rakennettu maailmannäyttelyn muistoksi monenlaisia puutarhoja, liikuntapaikkoja ja museoita. Vierailimme niistä etnografisessa museossa, jonka on suunnitellut Kisho Kurokawa vuonna 1977. Samantapista modulirakennetta Juhani toteutti omassa Kuopion yliopistossaan jo 1970-luvun alussa. Kokoelmiensa puolesta museo oli yltäkylläinen, esillepano edusti aivan toisenlaista filosofiaa kuin kotoisissa museoissamme: sanotaan nyt vaikka olkipukkeja oli esillä monta kymmentä, värikylläisiä tekstiilejä sekä tarvekaluja ja koriste-esineitä eri ajoilta tuhatmäärin eri puolilta maailmaa. Eurooppa näytti joukossa melkoisen askeettiselta muutoinkin kuin Suomen osalta. Meiltä museoon oli päässyt karjalanpiirakka, tuohivirsut ja tuohikontti. Kannelta ei näkynyt eikä esimerkiksi ryijyjä tai muita käsitöitä.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti