Juoksun hurmaa

Aloitin juoksemisen enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti viitisentoista vuotta sitten. Aluksi oli vaikea uskoa ystävien vakuutteluja siitä, että juoksusta tulee hyvä olo ja että siihen voi jäädä jopa koukkuun. Yritin keskittyä hengittämiseen, joten kovin kauaa en kärsinyt palleapistoksista. Hengästyminen sen sijaan tuntui pitkään kohtuuttomalta, vaikka vähitellen aloinkin juosta yhä säännöllisemmin.

Kuusi vuotta sitten ostin sykemittarin ja juoksun ongelmat alkoivat selvitä. Huomasin, että säntään liikkeelle aivan liian lujaa. Jos syke on heti alussa lähes maksimissa, siitä toipuminen kestää yllättävän kauan, vaikka vauhtia hidastaisi.

Hitaan aloituksen opetteleminen kesti useita kuukausia, ilman sykemittaria se tuskin olisi onnistunut. Sitten huomasin hämmästyksekseni, että kahden kilometrin jälkeen juoksu muuttuu helpommaksi ja neljän kilometrin kohdalla tulee viimein se hyvä olo.


Vakioreittimme Töölölahden ympäri on vajaat kolme kilometriä, hieman liian lyhyt nautinnolliseen juoksuun, mutta sopiva arkiaamuina ennen töihin lähtöä. Maisema toki on kaunis! Kaupunkiviikonloppuina pidennän lenkkiä Uimastadionille, Eläintarhan kentälle ja Alppipuistoon. Mäkien ansiosta tuo seitsemän, kahdeksan kilometriä tuntuu jo mukavasti.

Lomien ja kesäviikonloppujen suolaa on juosta mökkitiellä. Vaikka olosuhteiden puolesta joudumme juoksemaan saman osuuden ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen, näkymät ovat eri suunnista katsottuna erilaisia.

Kahden ja puolen kilometrin matkaan mahtuu monenmoista, asutusta, metsätaipaleita, pitkiä näkymiä. Kymmenen vuoden aikana olemme jo oppineet, ketkä asuvat alueella melkoisen vakituisesti, ketkä vierailevat alueella vain satunnaisesti. Juoksulenkille osuvat lähes ainoat sosiaaliset kontaktimme muihin asukkaisiin: pieniä lausahduksia kalaonnesta, puutarhanpidosta, remonteista, koirista ja säästä. Muutoin uskomme, että säällinen etäisyys on paras turva konflikteja vastaan.

Juoksureitin kohokohta on puiden muodostama lehtiholvi, jonka lävitse paikka paikoin aukeaa näkymä aamuaurinkoiselle selälle. Lahdenpohjukasta näkee lähes Virkkalaan saakka, osuupa näkymään mökkimme vastaranta ja pikkuruisena myös saari, jota Juhani sitkeästi kalareissuillaan kierää. Lintujakin on hauska seurailla, kuunnella pikkutikkojen koputtelua puhelinpylväissä ja kyyhkysten kuhertelua kuusikoissa. Hienoimpia ovat kuitenkin järvellä toitottavat joutsenet ja silloin tällöin tienvarsipuissa päivystävät palokärjet.

Reilun kymmenen vuoden aikana olemme nähneet myös pienipiirteisen maaseutumaiseman muutoksen. Ensimmäisessä kuvassa juoksen kohti tien oikealla puolella olevaa entistä peltoa, joka toisena vuotenamme näillä kulmin istutettiin kasvamaan kuusia ja lehtipuita. Jokunen tammikin on joukossa, ja ainakin osa niistä näyttää säilyneen. Kuusien kasvu ei kyllä ole kaksista, viimeisinä vuosina latvat ovat kasvaneet varmaan metrin vuodessa, mutta sitten kuivuneet ja käyristyneet.

Muutama pelto on onneksi pelastunut metsittämiseltä ja pusikoitumiselta. Yhtä tilkkua ylläpidetään avoimena ruohonleikkuutraktorilla. Mistään niitystä ei voi puhua, mutta avoin maisema on yhtä kaikki ilahduttava.

Vielä mukavammin on kuitenkin käynyt viereisessä kuvassa näkyville pelloille: kolme hevosta saa kesällä käyskennellä näillä laitumilla ja popsia tuoretta nurmea. Keväällä, lannan levityksen aikaan, koitan olla kiinittämättä huomiota laitumen ja järven väliseen etäisyyteen.

京都で桜を見ている - April in Kyoto, ten weeks of lessons in Japanese behind

Last April we made a wonderful trip to Japan. That is why I started to study Japanese in the Helsinki summer university. Ten weeks are now behind, interesting but rather difficult - おもしろいですが、大変です。毎週作文の宿題がありました。Here you have one of the short stories I wrote during the lessons.

今年のはるに日本へ旅行をした。夫といっしょに行って、ニ週間京都にいた。桜がさいていたから本当にきれいだった。

私と夫は古くて小さい旅館にとまった。部屋は和室だった。旅館は駅から近いし、バスも多いし、便利だとおもった。毎日長くてたのしいえんそくをした。

私は京都で誕生日をすごした。五十さいになった。誕生日に新しい帽子を買った。それから、電車でくらまへ行った。まず、おんせんにはいった。気持ちがよかった。そのとき昼食を食べた。おかずは魚ややさいだった。とてもおいしかった。

京都で寺と庭園がいちばんよかった。私はよくしゃしんをとって、えを書いた。そうして、旅行がわすられない。

Savustettua lahnaa - おいしいかった

Viime viikonloppuna kokeilimme ensimmäisen kerran lahnan savustamista. Verkkoon tarttui sen verran iso otus, ettei sitä kehdannut palauttaa järveen. Naapurit ovat varoitelleet meitä lahnoista: ne kuulemma syövät pahanmakuisia pohjakasveja ja maistuvat sen mukaiselta. Talvella järven jäältä löytyykin verkonnostojen jäljiltä pakastuneita lahnakasoja.

Deluxe-favela-kesäkeittiömme on mökkimme kierrätysfilosofian huipennus. Se koostuu ylijäämätiilistä ladotusta grillistä, vanhasta kiukaasta ja järven pohjasta nostetuista kivilaatoista. Sijainti on mukavasti rannassa, kallion ja saunan pengerryksen rajaamassa huonemaisessa tilassa, johon mahtuu myös pieni pöytä tuoleineen. Ainoa huono puoli on, että tuulisina päivinä grillin lämpötila ei tahdo pysyä pihvien grillaamisen vaatimalla tasolla. Kalan kypsentäminen sen sijaan onnistuu mainiosti, koska savustuslaatikko on juuri grillin kokoinen ja suojaa siten hiillosta tuulelta.

Savulahnaresepti on kohtuullisen yksinkertainen. Kalan sisään suolaa, savustuslaatikkoon leppälastuja sekä muutama sokeripala. Savustuslaatikon voi laittaa grillin päälle heti kun hiillos on syttynyt. Reilun tunnin kuluttua kalat olivat kauniin ruskettuneita ja päättelimme niiden olevan myös sopivan kypsiä.

Kas kummaa, paljon parjatut lahnat osoittautuivat oikein herkullisiksi. Söimme suuremman heti tuoreeltaan ja säästimme pienemmän seuraavaan päivään. Kylmänä se maistui jos mahdollista vieläkin paremmalta. Liekö syynä se, että kalat osuivat verkkoon järven selältä, eivät mistään matalasta lahdenpohjukasta. Tai sitten Lohjanjärven tila on parantunut huimasti sitten 90- luvun.

Seuraavaksi harkitsen vakavasti kalamyllyn ostamista ja kokeilen kalapullien tai pateen tekemistä pikkulahnoista. Niin ja särjet, ehkä nekin pitää päästää pannasta.

Vasemmalla kuvassa paljastuu kesäkeittiön hienous: grillattaessa voi samaan aikaan lämmittää kiukaassa pesuvettä. Alkuperäinen tavoitteemme kymmenen vuotta sitten oli paistaa pihvejä kiuaspesän päälle asetetulla kivilaatalla, mutta se ei valitettavasti ollut toimiva idea.

Tästä huolimatta, kaasugrillin hankinta on toistaiseksi jäänyt vain puheeksi.

Villiviinin uusi elämä

Mökkitonttimme korkeimmalla kohdalla on vanha talon paikka. Naapurin mukaan talo paloi viisikymmenluvulla, kun talossa asuneen ruustinnan piika yritti sytyttää uunia bensiinin avulla. Nyt talosta on jäljellä luonnonkivistä koottu perusta, joka sittemmin on täytetty mullalla. Tontin aiempi omistaja, jota kutsumme Mummoksi, on istuttanut perustukseen viinimarjapensaita, karviaisia ja kurjenmiekkoja. Ensimmäisinä kesinä saimme pensaista vielä satoakin, nyt metsähiirenportaat, terttuseljat ja vadelmat ovat vieneet niiltä elintilaa.

Niin ja villiviini.

Villiviiniä on kaikkialla. Ensinnä näimme sitä maassa, kalliolla keinun vieressä. Sitten löysimme sitä viinimarjapensaiden juurelta. Ja kiipeämässä puissa. Tuumimme tovin, että perkaamme mokoman häirikön pois. Onneksi emme ehtineet ennen kuin syksy tuli ja villiviini paljasti meille kauneimmat värinsä. Jääköön. Alkuperäiseksi kasvupaikaksi paljastui entisen talon lounaissivu. Nyt villiviini on valloittamassa vanhaa keinuamme, jolle viherkate ei ole pahitteeksi.

Kolme vuotta sitten sain päähäni kokeilla, saisinko juurrutettua villiviinistä pistokkaan. Olen vuosia yrittänyt kasvattaa köynnöskasveja uuden talomme seinustalla, mutta aina ne ovat paleltuneet tai jääneet muuten vain matalakasvuisiksi. Onhan kyseessä varjoinen tontti, jota järveltä käyvä pohjoistuuli aika ajoin koettelee. Ehkäpä vuosikymmeniä alueella karaistunut yksilö kestäisi hieman alemmallakin paikalla.

Laitoin kaksi villiviinin kärjestä leikattua latvaa kukkamaljakkoon, ja kas kummaa, ne saivatkin muutamassa viikossa juuret. Istutin ne talon aurinkoisimmalle sivustalle, portaiden juureen. Seuraavana keväänä sitten jännitin, miten taimet olivat selvinneet talven yli. Ja selvisiväthän ne. Ensimmäisenä kesänä kasvu ei ollut kaksista ja toisenkin vuoden kasvu kuivui. Runko sentään vahveni ja toivoin, että juuret vähitellen löytäisivät tiensä kyllin kauaksi talosta, jonka seinustaa sade ei kunnon räystäiden vuoksi juuri kastele.




Villiintynyt villiviini syksyllä 2010

  Tänä vuonna ihme sitten koitti ja olemme voineet päivittäin ihailla pioneeriverson kasvua seinustalla. Lomaviikon aikana se on edennyt laudan korkeuden verran päivässä! Mikä syysloisto onkaan odotettavissa muutaman vuoden kuluttua. Tätä villiviiniä ankarinkaan talvi ei enää saa nujerrettua.