Puutarhaunelmia

Uimarantaan tulee kivilyhty

Viikko on kulunut Kiotosta paluusta toipumisessa. Jet lag ei ollut voimakas, mutta tuntui silti lievästi puuduttavana väsymyksenä iltapäivisin. Illalla puolestaan ei olisi malttanut mennä nukkumaan, kun piti lajitella valokuvia, unelmoida japanilaisista puutarhoista ja sulatella kokemaansa. 

Paluulento viikko sitten lauantaina oli menomatkaa miellyttävämpi, niin ajan kuin tilankin puolesta. Katsoin "henkilökohtaisesta viihdejärjestelmästäni" kaksi elokuvaa. Japanilainen "The Last Ronin" oli ihan kiinnostava ja romanttinenkin, mutta miksi itämaisissa elokuvissa sankarin pitää aina kuolla? Kotimainen, Dome Karukosken "Napapiirin sankari" puolestaan oli erinomainen lentokone-elokuva: pähkähullu, hyvät tyypit ja onnellinen loppu.

Lentokenttäbussista ulos astuessa erilainen mittakaava, väljyys ja tila hämmästyttivät. Miksi nämä kadut ovat niin leveitä ja talot kaukana toisistaan? Hyvältä tuntui se, ettei tarvinnut pelätä takaa päälle ajavia pyöriä. Vaikka kiotolaiset pyöräilivät hitaasti, tuntui siltä kuin aina olisimme olleet väärässä paikassa. Kahden viikon aikana ei ehtinyt tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen.


Polku esiin!

Tulimme pääsiäiseksi pitkästä aikaa mökille, nauttimaan ja kunnostamaan paikkoja. Saunan jälkeen terassilla istuminen on ollut juuri niin ihanaa kuin Kurama Onsenin kuumavesialtaassa muistelin. Pihan haravoiminen ja lehtikasojen kompostiin kärrääminen on sujunut kuin siivillä: tuohon uusi kiveys, tuosta polku ja tuolta heinikot pois sammalta kiusaamasta.

Uimarannalle on ihan välttämättä saatava kivilyhty. Kai niitä joku tekee Suomessakin?

Japanilaiseen puutarhaan kuuluu olennaisena osana polkuverkosto. Mielessäni näen jo polut tontillamme, itse asiassa kuljenkin niitä aina mökille tullessani. Mitkähän kasvit ovat nyt nousseet esiin ja miten ne ovatkaan kehittyneet sitten viime näkemän?

Polku kulkee huvilan järvenpuoleiselta terassilta puuvajan ohitse uimarannalle, sieltä grillipaikan ohi laiturille, ylös kohti pikku kasvimaata, sieltä edelleen tontin viertä mustikkametsän poikki keinukalliolle, jolta paluu lehdon kautta huvilan sisääntuloterassille. Polun eri osuuksista useat ovat jo valmiina, muutamassa kohdassa selviän perkaamalla vanhat kiveykset esiin. Haasteellisinta on rakentaa kalliolle menevät osuudet, niihin tarvitaan portaat. Miten ne saisi aikaan tukevasti mutta huomaamattomasti? Niiden pitäisi myös olla erilaisia kuin taloihin liittyvien puisten käyttöportaiden.

Kallion alle sopii hiekkapuro

Talon takaseinän ja kallion väliin sopisi hienosti hiekasta muotoiltu puro, hiekkaa on jo ennestään, kunhan haravoin lehdet pois. Vähän uutta hiekkaa pinnalle ja muutama järven pohjasta kaivettu kivi saareksi ja siinä se. Sammalet ja kallioimarteet ovat jo paikallaan.

Suurin unelma on tietysti teemaja (aikaisemmin kasvihuone ja huvimaja). Sisämitoiltaan kuuden tatamin kokoisena (9,72 neliötä, 2,7m x 3,6m) se sopisi hyvin myös pikku vierasmajaksi. Kahdelle sivulle vielä kapeat terassit, niin kelpaa siinä istuskella, paistatella päivää ja ihailla järvimaisemaa.

Tässäkö teemajan paikka?

Paikan valinta on vielä kesken. Keinukallio on mukava keinuineen muutenkin, sen sivuun ehkä, mutta kummalle puolelle? Naapurin rajalle sijoitettuna maja peittäisi mukavasti naapurin ikkunat ja rakennuksen näkyvistä, mutta rinne laskee siihen suuntaan melkoisesti. Toisella puolella, ammoin palaneen vanhan huvilan perustusten päällä, rakennuspaikka olisi tasaisempi, mutta maja peittäisi perustuksiin istutetut viinimarjapensaat ja kurjenmiekat. Minun on pitänyt kunnostaa nämä istutukset monta vuotta, miten kummassa raaskisin rakentaa niiden päälle? Sittenkin rinteeseen? Vai löytyisikö vielä jokin muu ratkaisu?

Rakennustöitä pohtiessani Juhani keskittyy olennaiseen. Tästä hän haaveili kiotolaisten puutarhalampien punaisia ja oransseja karppeja ihaillessaan. Vielä tänään ei tärpännyt, mutta onneksi jääkapissa on lenkkimakkara.