Aamulla tehtiin mieluinen paatos: jatetaan Osaka valiin ja pysytaan Kiotossa lauantaihin saakka. Sitten onkin aika aanestaa kotimaassa.
Ajoimme rautatieasemalta bussilla Toei Eigamuran Kioto Studio Parkiin. Tassa teemapuistossa voi tutustua historiallisten "jideaigeki"-draamojen tekoon, lavasteisiinja filmaukseen. Alueelle on rakennettu esimerkiksi Edo-kauden katumiljoita, joissa filmataan jopa yli 200 elokuvaa vuodessa (nytkin oli joku filmaus menossa, ja kuvausryhma haati yleisoa paikasta toiseen tilanteen mukaan).
Sattumalta osuimme Nakamuraza-teatteria jaljittelevaan rakennukseen juuri, kun siella oli alkamassa Ninja Show. Olipa vauhdikasta menoa! Kolme ninjaa ja kolme aatelissoturia taisteli olan takaa lopulta tappaen toinen toisensa. Sita ennen he ehtivat toki tehda nayttavia syoksyja, hyppyja ja voltteja. Tiedan ainakin nelja pikkupoikaa, joista tama olisi ollut sairaan siistia. (Niin, ja pari entista pikkutyttoa, joiden suosikkipiirretty oli Teenage Mutant Ninja Turtles.)
Esitys koostui kahdesta osasta, joiden valissa korkea-arvoisin soturi kavi esittaytymassa yleisolle, jonka joukossa oli paljon pienia lapsia. Aanensavysta paatellen han jutteli lapsille: "Ei mitaan hataa, ihan kiltti samurai-seta tassa, ninjatkin ovat kiltteja, tama on vain leikkia, keneenkaan ei satu". Seuraavassa hetkessa han sitten tokkasi miekallaan yhta vanhempaa, ja, kappas vain, ketaan ei sattunut. Sitten han huomasi meidat:" Ooh! Welcome! Where are you from? Finlando? They are from FINLANDO (aplodeja)! Nice to meet you!"
Palasimme bussilla takaisin keskustaan rautatieasemalle, jossa 1) ostimme junaliput lentoasemalle lauantaita varten ja huomiseksi Himeijin linnaan (Jee, paasen sittenkin Sinkansen-luotijunaan!) 2) joimme jokapaivaiset kakkukahvit (ettei tavanomaista kevyempi ruoka paasisi heikottamaan) ja 3) tutustuimme vuonna 1997 valmistuneeseen Hiroshi Haran suunnittelemaan rautatieasemakompleksiin.
Kioton rautatieaseman vaikuttavin osa on monikerroksinen ja monimuotoinen keskusaula. Tekisi mieleni kuvata rakennusta postmoderniksi nykyarkkitehtuuriksi, kuvaannollisessa mielessa. Sen verran siina on vauhtia ja meininkia, absurdilla mutta omassa lajissaan komealla tavalla. Keskushalliin, joka on puoliksi ulkotilaa, paasee parhaiten tutustumaan alhaalta ylos koko rakennuksen matkalla (jotain kymmenen kerrosta?) avotilassa kulkevilta liukuportailta. Tavallisia portaitakin loytyy, ja ne sopivat mainiosti esimerkiksi musiikkiesitysten katsomoksi. Ylinpana on laaja kattoterassi, jolta avautuu hieno nakyma Kioton keskustaan.
Lintuperspektiivista nakyy hyvin, kuinka Kioton ydinkeskustaan tarkeimpien katujen varsille on rakennettu kymmenen-viisitoistakerroksisia rakennuksia muun kaupungin pysyessa enimmakseen kaksikerroksisena (vanhat rakennukset ja osa uudisrakennuksista) tai paikkapaikoin nelja-viisikerroksisena. Mikaan pilvenpiirtajakaupunki Kioto ei todellakaan ole ja hyva niin.
Asemalta suuntasimme jalleen bussilla keskustaan etsimaan Maruzen-kirjakauppaa, jota ei kuitenkaan loytynyt. Aikamme kierreltyamme kysyimme paikalliselta poliisilta, jonka mukaan kirjakauppa oli suljettu. Ilmankos emme loytaneet. Ei se mitaan, onneksi olimme katsastaneet usean korttelin mittaisen Nishiki ruokatorin, tai pikemminkin katetun herkkukauppakadun (kuvassa) seka siihen liittyvat Teramachi-, Shinkyogoku- ja Sanjo-kauppakujat (Shopping Arcade).
Yhteensa naiden katettujen, toisiinsa liittyvien kujien pituus on noin kaksi kilometria. Kelpaa siina tehda ostoksia. Minakin ostin, nimittain nelja samettista hiusdonitsia. Helsingista en ole loytanyt niita pitkaan aikaan. Paivan markkinahumua taydentavat elokuvapuiston myymalasta ostetut filmitahti-aurinkolasit : D
Näissä ajankuvissa vallitsee oikein hyvä paikkojen, tapahtumien ja tilojen tunnelma.
VastaaPoistaThese shots about different places around Kyoto are well composed and their feelings have good touch.