Tanaan nahtiin kaksi kiinnostavaa nayttelya ja monta kiinnostavaa taloa, joista kuvissa yksi: Kisho Kurokawan Tokion kansallinen taidekeskus. Museo itsessaan on yksinkertainen neliomaisista nayttelytiloista koostuva suorakaide, mutta niiden eteisaula onkin sitten sita kurvikkaampi.
Talla kertaa esilla oli Phillips-kokoelman amerikkalaista taidetta 1850-1960 -luvuilta. Loppupaassa alkoi olla tunnettujakin taiteilijoita, kuten Mark Rothkoa, mutta kokonaisuutena mielenkiintoisinta oli huomata, kuinka samat vaikutteet ja ideat kulkevat maasta toiseen. Ja, itseasiassa, Suomen vuosisadan vaihteen taide on kansainvallisesti katsottuna varsin hyvaa!
Lounaan jalkeen kavimme Tokion valokuvamuseossa. Naoya Hatakeyaman Natural Stories -nayttely esitteli luonnon ja ihmisen voimannaytteita. Alunperin nayttely oli ollut tarkoitus rakentaa kaivosalueen rajaytyksia koskevan kuvasarjan ymparille, mutta sattuman oikusta vaikuttavinta olikin tsunamituhoista kertova osuus. Valokuvaaja oli naet kotoisin alueelta, ja oli ottanut kotikaupungistaan valokuvia vain muutama paiva tuhon jalkeen. Rinnastuksena esille oli laitettu myos vanhempia kuvia tuhoa edeltavalta ajalta.
Meille hauskoja olivat myos Hatakeyaman luonnon voimasta ja vahvasta rauhasta kertovat kuvat merista, lakeuksista, laavajoista ja taivaasta; niiden sommitelmat, kuva-alan keskelta halkaiseva horisontti ja vyoryvat pilvet muistuttivat kummasti Juhanin kotoisia maalauksia Lohjanjarvelta ja Tenolta.
(Mobiilielaman nousu ja tuho: luovutin ja paivitan tata pelkastaan poytakoneella. Mobiilibloggerin toiminta ainakin nailla verkkoyhteyksilla on liian tuskaista ja hidasta. Tai sitten applestoresta lataamani ohjelma on kehno. Mutta parjaa nainkin! Asiaa helpottaa toki kun jo saan jotain selvaa tietokoneen japaninkielisista valikoista, ja iPhone, sehan juttelee selkeaa englantia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti