Hain huhtikuussa kirjoittajaopintoihin Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Hakutehtävässä piti kuvata metaforan avulla, miten lukeminen on vaikuttanut hakijan kehittymiseen kirjoittajana.
Minun metaforani oli kirjava puutarha, kiitos tyttärelle sparrauksesta!
Aloitin kirjoitelmani kertomalla, miten opin lukemaan pienestä "Kolme viisasta miestä" -nimisestä kirjasesta, joka kertoi lapsille itämaan tietäjistä. Jatkoin luku-urakkaa koulukirjaston kirjoilla, joita olin isän kanssa innokkaana muovittanut. Ensimmäiset siemenet alkoivat itää vanhempien muokkaamassa maassa ja päiväkirjan sivut täyttyivät.
Kirjastokortti aikuisten puolelle merkitsi puutarhan laajentamista. Tartuin helppohoitoisiin lajikkeisiin, salapoliisikirjoihin, tieteiskirjallisuuteen, rakkauskertomuksiin, historiallisiin romaaneihin. Annoin kaikkien kukkien kukkia. Päiväkirjan ohella kirjoitin kirjeitä. Pöytälaatikkoon kertyi keskeneräisiä tarinoita ja runonpätkiä. Lopputulos ei tuntunut niin tärkeältä. Pääasia, että sain nautiskella, uppoutua ajatuksiin, kuvailla pikku sattumuksia ja sanoittaa tunteita.
Opiskeluaikana tutustuin entistä vaativampiin lajeihin. Mika Waltarin "Suuri Illusioni" räjäytti tajunnan neonvaloillaan ja elämänkiihkollaan. Hurmaannuin maagisesta kerrontatavasta ja traagisista tapahtumista. Haaveilin, kuinka minäkin joskus matkustaisin, istuisin kahviloissa ja katsoisin elämää ja imisin vaikutelmia. Päiväkirjat täyttyivät tajunnanvirralla, kirjeet kiihkeillä tunteilla. Notkuin kahviloissa ja kuvittelin viettäväni kirjailijanelämää. Yhden kevään kävin luovan kirjoittamisen kurssia, mutta sato jäi sekalaiseksi. Oli aika valmistua ja siirtyä työelämään.
Päädyin virastoon ja aloin tuottaa asiatekstiä. Istutin suoraan riviin selostuksia, esityslistoja, artikkeleita, raportteja ja tiedotteita. Minua kehuttiin selkeäsanaiseksi. Innostuin ja kehitin kirjoitustaitoani lukemalla kaunokirjallisuutta. Joni Skiftesvikin "Kotikoivuinen mies" opetti minua katsomaan ympäristöä, ihmisiä ja yhteiskuntaa entistä tarkemmin. Kuinka vahvasti voikaan kuvata pohjoisen miljöötä, elämän käänteitä ja ihmisluonteiden monikerroksellisuutta. Se mikä näyttää oikealta, voi osoittautua vääräksi, ja väärä oikeaksi.
Rutiininomaisten tekstien kirjoittaminen muuttui vuosien kuluessa puurtamiseksi. Mistä saisin raikasta vettä kuivuvaan puutarhaani? Vaeltelin kaupungilla, luin ja kirjoitin (eli päivitin tätä blogia). Siri Hustvedtin "Kesä ilman miehiä" vahvisti, että irtiotto on välillä paikallaan. Omaan päähän saa selvyyttä, kun keskittyy muihin. Huomaa, kuinka samankaltaiset asiat, ilot ja surut toistuvat sukupolvesta toiseen. Jokainen tarina on kuitenkin yksityiskohdissaan ainutlaatuinen ja kertomisen arvoinen.
Kaikkien vuosien jälkeen puutarhani on melkoisen kirjava. Hyötykasvit ovat vallanneet siitä melkoisen osan, mutta siellä täällä suorien rivien välissä kukkaset kurkottelevat aurinkoa kohti. Niille haluaisin antaa enemmän tilaa.
Luku- ja kirjoituskokemusten lisäksi hakutehtävässä piti kertoa, mihin tähtään kirjoittajana, mitkä kurssit tavoitteitani parhaiten toteuttaisivat ja mitä haluaisin erityisesti oppia. Totesin osaavani kirjoittaa asiapitoisia tekstejä ja haluaisinkin nyt muokata taitoani tarinalliseen suuntaan.
Siihen saan nyt tilaisuuden, kun opinnot elokuussa alkavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti