Matka Dusseldorfista Hampuriin oli lyhyt ja saavuimme perille torstaina jo neljän aikoihin iltapäivällä. Hotellimme oli tällä kertaa uusi tuttavuus, Europäische Hof aivan aseman vieressä. Tiesin, että hotellissa olisi kylpylä, ja lähdin tutkimaan sen palveluita. Juhani jäi huoneeseen lepuuttelemaan. Jokin kylpylän ilmapiirissä viehätti minua, ja kun väkeäkään ei ollut liiemmälti, innostuin ostamaan uimapuvut niin minulle kuin Juhanillekin.
Riskinotto kannatti, ja saunan voimalla sain Juhanin mukaan kylpyläkierrokselle. Se olikin mainio seitsenkerroksinen kokonaisuus: kolmannessa kerroksessa vastaanotto, neljännessä pukutilat ja hoitohuoneet (hierontoja ym. haluaville), viidennessä saunat. Altaat, kuusikulmainen uima-allas ja pienempi poreallas olivat ensimmäisessä kerroksessa, ja niitä kiersi toisen kerroksen korkeudella parvi lepotuoleineen. Ehkä siellä olisi voinut nauttia drinksuja, nyt paikalla ei ollut ketään. Varsinainen erikoisuus oli sisäpihalle rakennettu liukumäki, joka lähti kuudennesta kerroksesta ja päätyi pohjakerroksen tasolle. Emme kokeilleet.
Rentouttavan sauna-suihku-poreallas-uima-allas -kierroksen jälkeen ruoka maittoi läheisessä Ristorante Leonissa. Se oli meille tuttu jo viime kerran vierailulta, emmekä pettyneet nytkään. Ja kun olimme oppineet, että annoksesta riitti kahdelle, älysimme jakaa keiton, pihvin ja jälkiruuan. No, minulle riittivät liha-annoksen lisukkeet, pavut ja porkkanat. Suosittelen ravintolaa lämpimästi, nytkin se oli viimeistä penkkiä myöten täynnä.
Päätimme eläymyksellisen päivän hotellin alakerran pianobaarissa elävää musiikkia kuunnellen ja samppanjaa siemaillen.
Perjantain matka Hampurista Kööpenhaminaan alkoikin sitten tuntua jo kotimatkalta. Onneksi olimme syöneet hotellilla hyvän aamupalan, sillä aamun juna oli myöhässä, lopulta taululla luki että 50 minuuttia.
Oli pakkasta, päätimme nousta laiturilta asemahallin kahvilaan lämmittelemään. Aseman aikataulutiedotteet eivät näkyneet kahvilaan, ja noin varttia ennen arvioitua lähtöaikaa päätin lähteä tarkistamaan tilannetta. Ja mitä ihmettä, junahan oli jo laiturilla! Äkkiä takaisin kahvilaan, matkalaukku käteen ja säntäämään junaan. Juhani kiitää perässä.
Nousemme junaan, ihmettelemme vaununumeroita, mutta saamme kuulla että vaunu 72 (jossa olemme) onkin vaunu 82 (jossa paikkamme olivat). Hyvä niin, nostin kapsäkkini ylähyllylle ja Juhani sanoi: tässä muuten reppusi. Olin unohtanut sen kahvilaan, mutta onneksi Juhani oli sen huomannut. Huh!
Junan myöhästymisestä johtuen kahden tunnin vaihtoaikamme Kööpenhaminassa kutistui vajaaseen tuntiin. Emme lähteneet hortoilemaan kaupungille, vaan tyydyimme aseman Starbuck’sin antimiin. Moneskohan kerta sekin jo oli? Alkavat tulla nämä asemat tutuiksi.
Juna Tukholmaan lähti aikataulun mukaan ja saatoimme hengähtää: ei enää yhtään vaihtoa. Illalla olisimme Tukholmassa ja aamulla lähtisimme Viking Gracella kohti Turkua ja kotia. Hieno matka, mutta hienoa on palata kotiinkin!
