Olin lukenut junassa saksalaista dekkaria ja se tepsi: innoittauduin hotellin vastaanotossa puhumaan saksaa, pitkästä aikaa. Saimme suosituksen läheisestä vietnamilaisesta ravintolasta ja päätimme kokeilla sitä. Olivathan Vietnamissa joulunaikaan vierailleet sukulaiset kehuneet kovasti paikallista ruokaa. Valitsimme listalta parit alkupalat (rapu- ja kasviskääryleitä/nyyttejä) ja pääruuaksi yhteisen liha-nuudeli -keiton. Hyvää oli. Harmillista kyllä ravintolan nimi jäi tallentamatta, enkä sitä myöhemmin netistäkään onnistunut löytämään. Ehkä nämä etniset ravintolat tulevat ja menevät nopeasti.
Aamulla söimme hyvän aamiaisen hotellissa, jätimme laukut vastaanottoon ja suunnistimme kaupunkikävelyllemme. Olin suunnitellut tämän Medienhafeniin, Reinin rantaan ja vanhaan kaupunkiin suuntautuvan noin 5 kilometrin reitin niin, että päätyisimme lounasaikaan takaisin hotellin liepeille, söisimme lounaan, hakisimme laukut ja kävelisimme asemalle iltapäivällä lähtevään junaan. Ja niin se toteutuikin.
Reittimme ensimmäinen osuus hotellilta kohti Reinin rantaa sivusi Düsseldorfin ydinkeskustaa, ohitimme mm. Graf-Adolf-Platzin (yllä ylempänä) ja Schwanenspiegel-altaan.
Jälkimmäisen osuuden suunnistimme Düsseldorfin maamerkin, TV-tornin (yllä alempana)avulla. Tämä osuus olikin (vielä) melkoisen karua työpaikka-aluetta (vanhasta satama-alueesta kehkeytyvää uutta uljasta kaupunginosaa), kunnes pääsimme Reinin rantaan. Siellä olikin varsinainen kohteemme, Frank O. Gehryn punainen, valkoinen ja hopeanhohtoinen rakennusryhmä.
Frank O Gehryn "Rheinhafen centre of arts and the media" (1998-1999) muodostaa Reinin rantaan, sataman reunalle yllättävän miellyttävää kaupunkitilaa. Sen takaa pääsi rantareitille, jota pitkin sitten kävelimmekin aina vanhaan kaupunkiin saakka.
Ensiksi kohtasimme liittoparlamenttitalon: Landtagsgebäude Nordrhein-Westfalen, arkkitehdit Fritz Eller, Erich Moser, Robert Walter & Partner, 1988 (alla). Sen jälkeen ihailimme joella kulkevaa liikennettä. Kalamiesseuralaiseni noteerasi myös virran pyörteet ja vedenalaisen kosken. Kävelyretki oli viimeistään näin muuttunut vaivan arvoiseksi.
Joelta nousimme Dusseldorfin vanhaan kaupunkiin. Vanhoja taloja oli reitillämme lopulta melko vähän, mutta uudemmat oli sovitettu miellyttävästi vanhojen mittakaavaan. Tunnelma oli joka tapauksessa aivan erilainen kuin reittimme modernimmalla alkuosalla.
Alla Marktplatz ja Bolkerstrasse. Kadut olivat yllättävän rauhallisia, vaikka autoilu tuntui olevan kaikkialla sallittu. Ajajat vain osasivat sovittaa nopeutensa kapeiden katujen välityskyvyn mukaan.
Bolkerstrassen päässä, Hofgartenin reunalla, olikin sitten toinen etukäteen pongaamamme arkkitehtuurikohde, Daniel Liebeskindin Kö-Bogen liiketalo (2013). Odotin tavarataloa (jostain syystä), mutta kyseessä oli pikemminkin toimistotalo, jonka kahdessa alimmaisessa kerroksessa on yleisölle avoimia liikehuoneistoja ja ravintoloita. Googlaamalla selvisi, että kyse on yhtä liiketaloa laajemmasta kaupunkiuudistuksesta https://de.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6-Bogen
Lounaspaikaksi valitsimme hotellin vieressä sijaitsevan Brauerai Schumacher -panimoravintolan vuodesta 1838 toiminut panimo ravintoloineen huokui perinteitä. Olimme ensimmäiset lounasvieraat ainakin satapaikkaisessa ravintolasalissa, ja meillä oli hyvä tilaisuus seurata toimissaan askaroivaa henkilökuntaa. Esitteistä päätellen ravintolassa järjestettiin kaikenlaisia laulu- yms. perinnetapahtumia, mutta myös perhejuhlia ja työpaikkojen rientoja. Turhaa varmaan sanoa, mutta hapankaalimme, makkaramme ja lohemme maistuivat mainioilta talon lagerin kanssa.
Hyvin syöneinä jaksoimmekin taivaltaa tutun matkan asemalle ja Hampurin junaan.
