Tänään meillä oli leppoisa lähtö ja ehdimme syödä aamiaisen hotellilla. Juna kohti Brysseliä lähtisi vasta varttia vaille yhdeksän. Ehdimme myös käydä asemalla ostoksilla: innostuin ostamaan saksankielisen rikosromaanin. Yllätyksekseni pystyin lukemaan sitä kohtalaisen hyvin. Aluksi lauseet piti takaperoisen sanajärjestyksen takia lukea moneen kertaan, mutta vähitellen siihenkin tottui. Saksankielisten poliisisarjojen katselu ei siis ole mennyt hukkaan. (Eikä viiden vuoden opiskelu koulussa ja kolmen kuukauden hotellisiivous Pohjois-Saksan Dahmessa 20 vuotta sitten.)
Saavuimme Kölniin aikataulun mukaisesti ja meillä oli kolme varttia aikaa junan vaihtoon. Päätin mennä katsastaman Kölnin tuomiokirkon Juhanin vastustuksesta huolimatta. Hänen mielestään vaihdoissa ei pidä ottaa mitään riskejä, mutta tässä tapauksessa kohde oli aivan aseman vieressä. Viime kesänä tyydyin ihailemaan sitä aseman lasikatosten läpi, mutta nyt kyllä kävisin katsomassa, näyttikö se vielä yhtä ihanalta kuin viisikymmentä vuotta sitten. Elämäni ensimmäisellä ulkomaanmatkalla vanhempien ja nelivuotiaan pikkuveljen kanssa näimme ja koimme monta monituista kirkkoa - kesähelteellä ne tarjosivat automatkalaisille vilpoisan levähdyspaikan.
Junamme saapui Brysseliin neljän maissa. Emme viitsineet enää vaihtaa junaa Nord-asemalta Centralille vaan kävelimme reilun kilometrin matkan majapaikkaamme. Se oli viime kesältä tuttu, vanhan luostarin sijoille rakennettu Dominican Rue Leopoldilla, aivan keskustan vieressä. Sijainnin lisäksi meitä miellytti hotellin todella kohtelias henkilökunta ja pienen totuttelun jälkeen hotellin tarinaan sopiva mieto suitsukkeen tuoksu ja vieno kirkkomusiikki käytävillä ja hississä.
Illansuussa meillä sitten oli se kaikkein iloisin jälleen tapaaminen: saimme esitellä vuoden EU-komennuksella olevalle Maija-tyttärelleni Brysselin klassikon,
A La Mort Subite -olutravintolan vuodelta 1910.
