Vanhalta pohjalta ajattelin mennä ensin ruokakauppaan ja sitten kotiin syömään lenkkimakkaraa, ainaista saan-olla-yksin-ja-päättää-mitä-syön -sapuskaani. Mutta ei sittenkään! Enkös minä melkein jokainen aamu unelmoi, että voisinpas mennä aamukahville tuohonkin kahvilaan (mutta kun ei ole aikaa) ja iltaisin, että olisipas kiva hengailla töiden jälkeen kaupungilla (mutta kun on kotonakin ruokaa).
Akateemisen kirjakaupan kohdalla sain valaistuksen ja ostin ikkunassa esillä olleen Siri Hustvedtin kirjan "Kesä ilman miehiä", kun sillä oli niin osuva nimi. Voisin sitten vertailla Sirin kesää ja omaa viikkoani. Lähtökohta tosin paljastui sikäli erilaiseksi, että Sirin päähenkilö, Mia, toisin kuin minä, ei tiedä tuleeko mies takaisin. http://www.otava.fi/kirjat/suomennettu/2011/fi_FI/kesa_ilman_miehia/
Menin lukemaan kirjaa Café Lasipalatsiin, kun se on kätevästi matkan varrella. Sieltä saa pientä ruokaa ja siellä on helppo olla yksin. Valitsin lohipiirakan ja mangopirtelön, selvisin alle kympillä ja olin tyytyväinen kun ruoka melko varmasti olisi a) terveellisempää ja b) vähemmän tukevaa kuin lenkkimakkara. Vaihtoehtoisesti olisin voinut ostaa iltasalaatin, mutta se ei juuri nyt innostanut.
Paikka on muuten mukava, valoisa ja avara, mutta hieman epäsiisti: pöytiä ei ole pyyhitty, vaikka astiat on kerätty pois. Pieni, mutta kiusallinen asia. Etenkin siksi, että se olisi niin helppo korjata. Sitäkö tuo kärpänen tuossa pörrää?
Lopulta istuin Lasipalatsissa vajaan tunnin. Sinä aikana porukka ehti lähes vaihtua, vain pari yksin istuvaa henkilöä, mies ja nainen, jäivät pidemmäksi aikaa. Mies luki lehtiä, nainen näpräsi puhelintaan tai sormitietokonettaan, en nähnyt niin tarkkaan. Ja yksi töitä tai muita suunnitelmia tekevä tyttöporukka muistikirjoineen pysyi myös paikoillaan.
Mihin menisin huomenna? Johonkin on pakko, sillä päätin, että luen kirjaa vain kaupungilla.
Kotimatkalla aloin jo katua moista pöhköä päätöstä, mutta onneksi kotona on muita kirjoja luettavana. Vaikkapa Yasunari Kawabatan Kioto vuodelta 1962. Sisällysluettelon mukaan tarina etenee kevätkukista talvikukkiin, välillä piipahdetaan Käsityöläiskorttelissa (jee!) ja Gion-juhlassa sekä nautitaan syysväreistä. Wikipedian artikkeli http://en.wikipedia.org/wiki/The_Old_Capital paljastaa, että kyseessä on Nobel-kirjailija, kaikenlaista sitä kotoa löytyykin, sattumalta.
Kyllä yksin oleminen on täyttä työtä, kun on tottunut yhteiselämään. Ehkä sitä kuitenkin tarvitaan, jotta syntyy(toivottavasti positiivista) vertailua eri tilojen välillä.
VastaaPoista