Herkuttelua ja kulttuurihistoriaa

Aamukahvi kaupungilla -kokemuksiani ovat kartuttaneet Espan kioskit ja Café Java Lasipalatsissa, molemmat mukavasti työmatkan varrella.

Keskiviikkoaamuna valitsin aammukahvipaikakseni ns. Runeberginesplanadilla, Pohjois-Espan ja Mikonkadun kulmassa olevan, kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin vuonna 1928 suunnitteleman "lankarullakioskin". Sen takana on pöytiä, jotka ovat yllättävän suojassa liikenteeltä, vaikka etäisyyttä ei ole juuri nimeksikään. Niin suuri vaikutus on pensasaidalla. Ja sillä, että katujen liikenne on tuossa kohdassa varsin hidasta. Bonusta on luonnollisesti se, että kahvia siemaillessaan voi katsella katsella Espan vehreyttä ja jo aamusta puistoon kertyviä, auringosta nauttivia ihmisiä. Hienoa, että kaikki Espan neljä historiallista kioskia ovat ahkerassa käytössä. Kesä-Helsinki voi kyllä olla todella ylpeä niistä!

Tietoa kioskien historiasta löytyy oheisesta Helsingin kaupunginmuseon lehdestä http://www.hel.fi/static/hkm/sofialehdet/Sofia2001_2.pdf.  Anne Mäkisen tutkimus "Kioski, kipari, kiska, snagari - Helsingin kioskeja 1800-1900 -luvulla" on julkaistu Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja -sarjassa vuonna 2003.

Tänään piipahdin Lasipalatsissa Cafe Javan yläkerrassa. Sehän on valittu City-lehden äänestyksessä Helsingin parhaaksi kahvilaksi vuonna 2010 ja kerran aikaisemminkin: http://www.city.fi/artikkeli/Ravintola%E4%E4nestys+2010/3336/ . No, niitä ääniä on tuskin annettu aamiaisen perusteella: kahvi, mehu, croissant tai sämpylä (6,50/7,50 e) ei tuntunut ainakaan minusta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Niinpä ostin vain latten ja croissantin - ja onnistuin maksamaan siitä 8,50. Yritin vaihtaa takaisin aamiaiseen, mutta eihän se onnistunut kun latte ei kuulunut aamiaiskahvirepertuaariin.  Hieman kärmeissäni marisin että surkeaa, eihän teillä ole edes jugurttia. Myyjä mutisi jotain irtopakkauksista, mutta en kuunnellut.

Mietin tovin, minne asettautuisin. Ulkona olisi aurinkoa ja vielä aamulla mukavan viileää, mutta Mannerheimintien liikenne tuntui ärsyttävältä. Sisällä alakerrassa puolestaan tuntui turkasen kuumalta, siis ylös. Portaiden yläpäässä tunsin ilmastoinnin viileän henkäyksen. Hyvä edes tämä. Pöydänkin pääsin valitsemaan vapaasti, kun tilassa ei ollut vielä ketään muuta. Heh, juuri tätähän minä olen kadulla katsonut: olisipa joskus aikaa piipahtaa tuolla aamukahvilla. Ole siis tyytyväinen! Lasipalatsi suomalaisen modernin liiketaloarkkitehtuuri merkkitehoksena ks. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4666, tarkempi kuvaus Hilkka Högström (toim.). Lasipalatsi. Lasipalatsin mediakeskus (2009), makupaloja: http://lasipalatsi.com/historia/index_fi.html

Hustvedtin Mia jatkaa tutustumista naapureihinsa ja runokerhon teinityttöihin. Jotain salaisuuksia tuntuu olevan ilmassa, tytöt supisevat kummia ja naapurin perhe riitelee. Mikä Alicea vavaa? Ja miksi pikku-Flora on niin riippuvainen peruukistaan? Lisäksi Mia saa outoja mutta kiehtovia kirjeitä tuntemattomalta Mr Nobodyltä. Mahtaakohan se olla hänen ex-miehensä, joka haluaa keskustella hänen kanssaan näin salaperäisesti, kun ei livenä pystynyt? Vai mielipuoli tuttava sairaalasta, jossa Mia toipui miehen lähdön aiheuttamasta järkytyksestä?


Taru ja Totuus tammikuussa 2010


Illalla kävin ystävättären kanssa syömässä Ateljé Finnessä Arkadiankadulla. Paikka ei ole halpa eikä ruokalista kovin pitkä. Ruoka sen sijaan on kertakaikkiaan hyvää, ja interiööri tyylikäs, onhan kyseessä kuvanveistäjä Gunnar Finnén ateljee 1920-luvulta. Gunnar Finné (1886-1952) oli opiskellut myös arkkitehtuuria, ja teki paljon yhteistyötä eri arkkitehtien kanssa. Hänen tunnetuin teoksensa on Topeliuksen muistomerkki Taru ja Totuus Teatteriesplanadilla, reliefejä hän on tehnyt muun muassa Mannerheimintie 7:ssä sijaitsevaan Vakuutusyhtiö Kalevan taloon (ns. Kilpiveistos) ja Tampereen Kalevankankaan hautausmaan porttiin. Turussa Finnen tuotantoa edustaa G.A. Petreliuksen leijonasuihkukaivo.

1960-luvulta lähtien ateljeen tilassa on toiminut ravintola, jonka ilmapiiri henkii edelleen taiteilija-tunnelmaa. Mittakaava on miellyttävän intiimi, mutta mahtuu sinne vaikkapa karonkkaporukka. Muistan käyneeni Ateljeessa jo opiskeluaikana, silloin ja myöhemminkin suositun paikan ongelmana oli sankkaakin sankempi tupakansavu. Hienoa, ettei siitä enää tarvitse kärsiä.

Tänään nautin kesäkeitosta ja muikuista. Kesäkeitto maistui siltä miltä kesäkeiton pitääkin, virkistävää oli että vihannekset ja juurekset oli jätetty keittoon kokonaisiksi ja mukavan napakoiksi. Muikut oli paistettu rapeiksi voissa, seuralaisena pikkuruisia perunoita ja kukkakaalia kermaisessa kastikkeessa, kerrassaan suussasulavaa! Jälkiruoka oli kertakaikkiaan pakko jättää väliin. Ei se ollut niin tarpeenkaan, kun töissä iltapäivällä olimme herkutelleet jäätelöä mansikoiden ja mustikoiden kera.