Parasta on Pallas - ja Keimiö hyvä kakkonen!

Torstai 24.3. Keimiöjärvi – Mustavaara

Torstaista piti tulla lepopäivä ja valitsimme helpohkon 21 kilometrin reitin Jerikseltä Keimiönjärvelle ja sieltä edelleen Mustavaaran ja Sammaltunturin kautta takaisin.

Keimiötunturin ansiosta meistä on tullut Lapin hiihtäjiä. Vuonna 1995 tein työn puolesta matkan Länsi-Lappiin. Kiipesimme kollegan kanssa Keimiötunturin rinteelle, katselimme auringonlaskua ja päätimme tulla tunturille uudelleen. Kuusi vuotta myöhemmin matka toteutui. Hiihto oli upeaa ja päätin tulla seuraavana vuonna uudelleen, tällä kertaa perheen kanssa. Sen jälkeen olemme tulleet joka talvi lukuun ottamatta sitä vuotta kun Pallas-hotellin keittiö paloi ja jouduimme evakkoon Ylläkselle.   

Keimiöjärven päivätuvalla tapasimme äidin ja tyttären kahden villakoiran kanssa. Villakoirilla oli tuuhea otsatukka ja fleecetossut. Pienempi niistä matkusti osan matkasta repussa.

Ylitettyämme tuntureiden reunustaman, jylhän Keimiöjärven vastatuulessa etenimme hyvää vauhtia aina Mustavaaralle saakka. Porokämpän seinustalla oli melkoinen rivistö suksia, joten tyydyimme syömään eväät kämpän oven suussa. Paikka on yllättävän suojainen ja lämmin ollakseen kuitenkin suhteellisen korkealla. Porokämpältä jatkoimme sivutuulessa pitkin Sammatunturinlaatasta ja lopuksi laskimme, jo kolmannen kerran tällä matkalla, pitkän ja jyrkän mäen Jerikselle. Kerta kerralta lasku maistuu makeammalta!  

Perjantai 25.3. Sarvijärvi – Nammalakuru – Laattanjänkkä

Tuulinen ja kylmä sää sai meidät lykkäämään Pallastuntureiden ympäri hiihtoa. Nyt retkeä ei enää voinut siirtää: edessä olisi jo viides hiihtopäivä, eivätkä voimat enää seuraavana päivänä riittäisi. Aloitimme hiihdon Pallas-hotellin edustalta. Tuulen vuoksi emme suunnanneet tuntureille, vaan laskimme Pahaankuruun. Lumi oli kuitenkin niin kovaa, ettei kevyillä suksillamme voinut mitenkään jarruttaa. Niinpä irroitimme sukset ja kävelimme rinteen alas. Niin oli jäljistä päätellen tehnyt moni muukin.

Pallastuntureiden itäpuolta kulkeva reitti oli vastatuulesta huolimatta kohtuullisen suojainen. Pidämme muutenkin tästä ladusta, jonka profiili on vaihteleva ja näkymät tuntureille komeat. Pysähdyimme Sarvijärven laavulla ja sytytimme nuotion perässä hiihtävien iloksi. Makkaramme olivat jääneet majapaikkaan, mutta saimme kuitenkin katsella tulta ja lämmitellä hieman.

Reitti laavulta Nammalakurun "risteykseen" on enimmäkseen alamäkeä. Lepuuttelu olikin tarpeen, sillä Nammalakurulle johtava latu oli ajettu vain moottorikelkalla. Nousu oli varsin haastavaa kapeaa ja epätasaista uraa pitkin. Onneksi sentään vieressä, lumikinoksissa maalauksellisesti kiemurteleva puro ilahdutti silmää. Nousun viimeisellä osuudella puurajan yläpuolella alkoi tuulla aivan hirmuisesti. Onneksi matkaa ei ollut montaa sataa metriä, muuten kasvot olisivat jäätyneet. Toivoimme toden teolla, että Nammalakurun kotakahvila olisi auki!

Toiveemme toteutui, ja pääsimme lämpimään juomaan mehua. Kotakahvila oli ollut muutamana viime vuonna kiinni, kun sitä pitänyt vanha rouva ei enää jaksanut pitkää kelkkamatkaa tunturiin.  Hänen aikanaan kahvila oli todellinen vetonaula tyttärilleni, jotka mehun, munkkien ja lettujen houkuttelemana jaksoivat kivuta tunturiin. Nyt lettuja ei enää saanut, liekö syynä kiristyneet elintarvikemääräykset. Mehu kuitenkin oli edelleen hyvää.  

Lämmiteltyämme kodalle tarkenimme laskea vastatuuleen viisi kilometriä aina Kortevuoman ladolle saakka. Ladon oven suussa olemme nauttineet monet eväät, milloin auringonpaisteessa, milloin lumisateessa. Paluumatka Pallakselle alkaa Sieppikeroa sivuavalla nousulla ja tämän jälkeen seuraa noin neljän kilometrin tasainen osuus Pallastuntureiden länsireunalla. Tällä osuudella muistan aina, kun Maija kerran lauloi koko paluumatkan. Vasta perillä näin, kuinka hänen kantapäänsä olivat aivan verillä – tyttönen oli laulanut ylläpitääkseen hyvää mieltä kivusta huolimatta!

Tänään eteneminen oli takaa sivusta puhaltavan tuulen ansiosta kohtuullisen helppoa. Lähes tuota pikaa yhytimme Pallaksen kympin ladun, jota pitkin saavuimme takaisin hotellille. Ei kuitenkaan hetkeäkään liian aikaisin: autoon istui tyytyväinen, mutta lopen uupunut parivaljakko. 29 kilometriä oli tänään tuntunut tavanomaista pidemmältä.