Jerisjärven maisemissa

Sunnuntai 20.3. Sammaltunturinlaatas

Saavuimme Jerikselle kahden aikaan iltapäivällä. Tunnin kuluttua olimme majoittuneet, purkaneet tavarat ja varustautuneet hiihtoa varten. Tuttuun tapaan lähdimme kipuamaan kohti Sammaltunturia. Pakkasta oli noin neljä astetta ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Oloni tuntui aluksi hieman huteralta, liekö syynsä kiireisellä työviikolla, vajaaksi jääneillä yöunilla ja hektisellä tavaroiden järjestelyllä. Rauhallisesti edeten pääsimme kuitenkin perille.  

Sammaltunturinlaatas on 235 metriä Jeriskylää korkeammalla. Sieltä avautuu upea näkymä kohti Pallastuntureita, vaikka tällä kertaa ohut pilviharso himmensi näkyvyyttä. Maisemaa ihailtuamme ja pakolliset kuvat näppäiltyämme käännyimme takaisin. Kyllä nyt kelpasi laskea, kolme ja puoli kilometriä lähes yhtäjaksoisesti. Noin kahdessa kymmenessä minuutissa olimme perillä, kun menomatkaan oli mennyt lähes tunti. Ensimmäisen päivän saldo: seitsemän kilometriä.

Maanantai 21.3. Mäntyrova – Vuontiskoski – Torassieppi

Yhdeksältä aamulla suuntasimme kohti Mäntyrovaa. Lämpömittari näytti lähtiessä nollaa, latu toki oli paljon kylmempi. Kun ladulla vielä oli hienoisesti uutta lunta, suojasään voide keräsi aavistuksen verran jäätä suksen pohjaan. Vastaan tulleen latukoneen jäljiltä luisto parani huomattavasti. Lehtirovan reunalla pysähdyimme katselemaan tuttua maisemaa kohti Pallastuntureita ja hotellia, jonka katto erottuu juuri ja juuri puurajan yläreunassa. Täältä käsin on helppo vakuuttua siitä, ettei mahdollinen uusi hotelli saa nousta yhtään korkeammalle.  

Pidimme ensimmäisen evästauon Mäntyrovalla. Kämppä tuntui mukavan lämpimältä, ja vieraskirja paljastikin ranskalaispariskunnan yöpyneen siellä. Kun jatkoimme matkaa Torassiepin suuntaan, aurinko alkoi paistaa ja aamun hieman nihkeä keli muuttui luistavaksi.

Niin Lehtirovalla kuin Mäntyrovallakin maasto on vaihtelevaa ja kumpuilevaa. Hoikat kuuset, pyöreät, vankat männyt ja hopeiset kelopuut ilahduttavat hiihtäjän silmää. Reitin kohokohta on Vuontisjärven Tammensuu, jonka sillalta sopii ihailla Vuontiskosken lumipeitteisiä kiviä ja saarekkeiden välissä kiemurtelevaa vettä. Tästä eteenpäin matka jatkuu loivana alamäkenä aina Torassiepin Loma-Pallakselle saakka, missä nautimme munkkikahvit niin kuin aina ennenkin.

Neljäs ja viimeinen etappi takaisin Jerikselle tuntuu melkein urbaanilta. Latu on avara ja liittyy maantien varressa Olokselta tulevaan valaistuun reittiin. Maasto on suuren osan matkaa varsin vaihtelevaa, vuoroin nousua ja vuoroin laskua, vähän niin kuin Paloheinän vitosella. Metsäkin on tiheämpää ja puut suurempia kuin rovilla. Juuri ennen Porokauppaa olevassa huikeassa alamäessä jouduimme tällä kertaa pysäyttämään vauhdin kesken kaiken ladulla toikkaroivan poron vuoksi.

Matkan loppuosuus porokaupalta Jerisjärven ylitse sujui nautiskellen. Kuinka monta kertaa olemmekaan puskeneet kohti hotellia vastatuulessa ja lumisateessa! Innostuin jopa luistelemaan. Nykyisin pysyn jo rytmissä ilman että vauhti kiihtyy koko ajan. Sääret kuitenkin puutuvat nopeasti, enkä pysty luistelemaan yhtäjaksoisesti paria sataa metriä enempää. Kolmen aikaan olimme perillä Jeriskylässä. Aurinkoisen ja juuri sopivan lämpimän sään ansiosta 31 kilometriä tuntui tänään yllättävän lyhyeltä.