Villiviinin uusi elämä

Mökkitonttimme korkeimmalla kohdalla on vanha talon paikka. Naapurin mukaan talo paloi viisikymmenluvulla, kun talossa asuneen ruustinnan piika yritti sytyttää uunia bensiinin avulla. Nyt talosta on jäljellä luonnonkivistä koottu perusta, joka sittemmin on täytetty mullalla. Tontin aiempi omistaja, jota kutsumme Mummoksi, on istuttanut perustukseen viinimarjapensaita, karviaisia ja kurjenmiekkoja. Ensimmäisinä kesinä saimme pensaista vielä satoakin, nyt metsähiirenportaat, terttuseljat ja vadelmat ovat vieneet niiltä elintilaa.

Niin ja villiviini.

Villiviiniä on kaikkialla. Ensinnä näimme sitä maassa, kalliolla keinun vieressä. Sitten löysimme sitä viinimarjapensaiden juurelta. Ja kiipeämässä puissa. Tuumimme tovin, että perkaamme mokoman häirikön pois. Onneksi emme ehtineet ennen kuin syksy tuli ja villiviini paljasti meille kauneimmat värinsä. Jääköön. Alkuperäiseksi kasvupaikaksi paljastui entisen talon lounaissivu. Nyt villiviini on valloittamassa vanhaa keinuamme, jolle viherkate ei ole pahitteeksi.

Kolme vuotta sitten sain päähäni kokeilla, saisinko juurrutettua villiviinistä pistokkaan. Olen vuosia yrittänyt kasvattaa köynnöskasveja uuden talomme seinustalla, mutta aina ne ovat paleltuneet tai jääneet muuten vain matalakasvuisiksi. Onhan kyseessä varjoinen tontti, jota järveltä käyvä pohjoistuuli aika ajoin koettelee. Ehkäpä vuosikymmeniä alueella karaistunut yksilö kestäisi hieman alemmallakin paikalla.

Laitoin kaksi villiviinin kärjestä leikattua latvaa kukkamaljakkoon, ja kas kummaa, ne saivatkin muutamassa viikossa juuret. Istutin ne talon aurinkoisimmalle sivustalle, portaiden juureen. Seuraavana keväänä sitten jännitin, miten taimet olivat selvinneet talven yli. Ja selvisiväthän ne. Ensimmäisenä kesänä kasvu ei ollut kaksista ja toisenkin vuoden kasvu kuivui. Runko sentään vahveni ja toivoin, että juuret vähitellen löytäisivät tiensä kyllin kauaksi talosta, jonka seinustaa sade ei kunnon räystäiden vuoksi juuri kastele.




Villiintynyt villiviini syksyllä 2010

  Tänä vuonna ihme sitten koitti ja olemme voineet päivittäin ihailla pioneeriverson kasvua seinustalla. Lomaviikon aikana se on edennyt laudan korkeuden verran päivässä! Mikä syysloisto onkaan odotettavissa muutaman vuoden kuluttua. Tätä villiviiniä ankarinkaan talvi ei enää saa nujerrettua.