Deluxe-favela-kesäkeittiömme on mökkimme kierrätysfilosofian huipennus. Se koostuu ylijäämätiilistä ladotusta grillistä, vanhasta kiukaasta ja järven pohjasta nostetuista kivilaatoista. Sijainti on mukavasti rannassa, kallion ja saunan pengerryksen rajaamassa huonemaisessa tilassa, johon mahtuu myös pieni pöytä tuoleineen. Ainoa huono puoli on, että tuulisina päivinä grillin lämpötila ei tahdo pysyä pihvien grillaamisen vaatimalla tasolla. Kalan kypsentäminen sen sijaan onnistuu mainiosti, koska savustuslaatikko on juuri grillin kokoinen ja suojaa siten hiillosta tuulelta.
Savulahnaresepti on kohtuullisen yksinkertainen. Kalan sisään suolaa, savustuslaatikkoon leppälastuja sekä muutama sokeripala. Savustuslaatikon voi laittaa grillin päälle heti kun hiillos on syttynyt. Reilun tunnin kuluttua kalat olivat kauniin ruskettuneita ja päättelimme niiden olevan myös sopivan kypsiä.
Kas kummaa, paljon parjatut lahnat osoittautuivat oikein herkullisiksi. Söimme suuremman heti tuoreeltaan ja säästimme pienemmän seuraavaan päivään. Kylmänä se maistui jos mahdollista vieläkin paremmalta. Liekö syynä se, että kalat osuivat verkkoon järven selältä, eivät mistään matalasta lahdenpohjukasta. Tai sitten Lohjanjärven tila on parantunut huimasti sitten 90- luvun.
Vasemmalla kuvassa paljastuu kesäkeittiön hienous: grillattaessa voi samaan aikaan lämmittää kiukaassa pesuvettä. Alkuperäinen tavoitteemme kymmenen vuotta sitten oli paistaa pihvejä kiuaspesän päälle asetetulla kivilaatalla, mutta se ei valitettavasti ollut toimiva idea.
Tästä huolimatta, kaasugrillin hankinta on toistaiseksi jäänyt vain puheeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti