Matkustelua siivouslomalla

Joulua odotellessa on mukavaa maleksia kirjakaupassa ja hankkia kirjoja ilman huolta kirjahyllyn täyttymisestä. Vielä mukavampaa on käyttää joulunalusviikon siivousloma lahjakirjojen lukemiseen. Samalla voi rattoisasti matkustaa ajasta ja paikasta toiseen.

Aloitin tämän joulun luku-urakan Mikko Rimmisen Nenäpäivällä: kiertelyllä Kallion ja Keravan oviaukoissa ja keittiöissä epätoivoisen, seuraa kaipaavan ja neuroottisen wannabe-gallupkyselijän kanssa. Seuraavaksi eläydyin Riikka Pulkkisen Totta –kirjan myötä eri sukupolvien kokemuksiin. Miltä asiat näyttävät äidin ja tyttären, ukin ja lapsenlapsen, aviomiehen ja rakastajattaren silmin? Muistojen ja kuvitelmien kietoutuminen yhteen houkutteli minut pohtimaan, miten eri sukupolvet kohtaavat omassa elämässäni. 

Ian MacEwanin Polte ja Lauantai sopivat hyvin matontamppauksen kevennyksiksi. Suosittelen Poltetta kaikille fyysikkoystävilleni, ainakin itseironian harjoittamiseksi. Neurokirurgin Lauantai oli hupaisaa ja hurjaa tasapainoilua järjestelmällisyyden ja kaaoksen välillä. Mario Vargas Llosa tarjosi hienostuneempaa matkailua. Tuhman tytön ja hänen uskollisen ihailijansa kanssa matkustin Perusta Ranskaan, Japaniin ja Espanjaan. Aikaakin kului viisikymmentä vuotta. Matkaan mahtui romantiikkaa, jännitystä, tragiikkaa, rauhallista arkielämää, ystävyyttä ja hiljaisuutta. Tästä kirjasta en sitten raaskinutkaan luopua.

Espanjasta siirryin Koillismaahan. Kalle Päätaloa en ole aiemmin lukenut, mutta vaikutuin oitis hänen tavastaan kuvata luontoa, ihmisiä ja työtä. Omat pikkutytön muistoni Ilomantsista saivat uutta syvyyttä – vielä 60-luvulla siellä käytiin hevosella metsätöissä ja jaettiin koululta käsin hiihtovarusteita varattomille.

Silmäilin myös tietokirjoja: Suomen museoiden historiaa ja Karjalan kaipuuta. Nekin olivat matkoja, historiaan ja kotiseuduille. Minun varhaisin museoni oli kansakoulun vintti vanhoine kirjoineen, rukkeineen, öljylamppuineen ja muine tarvekaluineen. Karjala, no, se on geeneissä.

Sokeriksi pohjalle jätin Nicholas Carrin kirjan Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme. Carr kuvaa monipuolisesti viestinnän kehitystä: puhetaitoa, suullista perinnettä, kirjapainon keksimistä, puhelinta, radiota, tv:tä, tietokonetta – viimeiseksi verkkoa ja sosiaalista mediaa. Kysymykset ovat yhteiskunnallisia ja sosiaalisia, mutta myös yksilön pään sisäisiä, neuro-fysiologisia ja psyykkisiä.

Carrin pääteesi on, että verkossa sukkuloidessaan ihminen tulee jatkuvasti keskeytetyksi. Linkit, sähköpostimuistutukset, RSS-syötteet ja mainokset houkuttelevat meitä jatkuvasti sivupoluille – ilman että luemme, saati ajattelemme, ensimmäistäkään asiaa loppuun. (Minusta tuntuu, että myös puheemme jää yhä useammin kesken.) Painettu, käsin kosketeltava kirja sen sijaan keskittää huomiomme, houkuttelee syvään lukemiseen ja luovaan ajatteluun.

Carr alkoi kirjoittaa kirjaansa kun epäili, että ei enää sähköpostien, tekstiviestien ja blogien hektisessä maailmassa pysty kirjoittamaan pitkäjänteisesti. Carrin rohkaisemana päätin kokeilla, josko virkatyötä kevyempi kirjoittelu auttaisi löytämään uudelleen kirjoittamisen riemun.