Järvi on kaunis. Ihailemme sitä loputtomiin ikkunoista, terasseilta, rannalta, veden päältä. Se on erilainen aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Tyynenä kesäpäivänä ja syksyn myrskyissä. Vapaana ja jään peitossa.
Järvi kruunaa saunan. Löylyjen välillä suloista vilvoitella terassilla, katsella ja kuunnella järveä. Siinä on jotain meditatiivista. Toisenlaista hupia on seurata naapurin lasten ilakointia rannassa, hämmästellä kuinka pienokaiset ovat vuosien saatossa kasvaneet oikeiksi vesipedoiksi. Näin heinäkuussa rauhan voivat rikkoa ohi kiitävät veneet tai hurjastelevat vesiskootterit, mutta nekin kuuluvat kesään.
Pimeinä syys- ja talvi-iltoina, himmeän lyhdyn valossa, saunamme terassi on mitä romanttisin. Järveä ei varsinaisesti näe, vain vastarannalta voi tuikkia jonkin mökin valo. Taivaalla voi erottaa tähtiä - tai sitten pilvistä heijastuvat valot kertovat, että kaupunki ei ole kovin kaukana. Pimeydessä äänimaisema korostuu: aaltojen loiske rantakallioihin, tai, järven jo jäädyttyä, jääkannen paukahtelu pakkasessa.
Järvi on kala-aitta. Juhani pyytää mato-ongella ravunsyötit, verkoilla ja uistellen päivälliskalat. Kalakukkotarpeet tulevat talvella pilkkien. Siinä ohessa järvi on mainio kuntosali: soudun lisäksi veneen lasku vesille ja veto takaisin kuiville käy voimaharjoittelusta.
Koska soutuveneemme on kovassa kalastuskäytössä, hankin omaan käyttööni kauniin sulkavalaisyksikön, vanerista valmistetun yhden hengen soutuveneen liukuvine penkkeineen. Sillä saan helposti hien pintaan, vetreyttä hartioihin ja voimaa keskivartaloon. Nuorta polvea varten ostin suppilaudan, joka sekin on osoittautunut yllättävän haastavaksi vekottimeksi. Rannalle ja venevajaan mahtuisi vielä kanootti, mutta purjevenettä ja retkeilyyn sopivaa moottorivenettä varten tarvittaisiin jo uusi laituri ja talvisäilytyspaikka.
Uinti on meillä lähinnä rantavedessä pulikoimista. Vilvoittelua helteellä. Virkistäytymistä aamulla ja juoksulenkin jälkeen. Vesileikkejä isompien ja pienempien lasten kanssa. Veden lämpötilan vaihdellessa elämysten kirjo on suuri. Kun 25 asteen veteen on helppo pulahtaa, alle 15-asteiseen veteen menen vain tytärten painostuksesta: "Äiti, älä ole nössö..."
Naapurimme mukaan uimarantamme kasvoi aikanaan järvikortetta, mutta vesimyyrät, tai saukot, kuulemma söivät kortteet vuosia sitten. Tilalle on alkanut kasvaa ulpukoita, mutta vielä niiden välissä mahtuu uimaan. Kun pohjakin on suhteellisen kova, en ole toistaiseksi alkanut opiskella vesikasvien hävittämistä ja hiekkarannan rakentamista.
Järvi on tavattoman monimuotoinen. Tyyni ja lempeä järvi voi yhtäkkiä muuttua uhkaavaksi. Isolla selällä on pituutta ja leveyttä parhaimmillaan yli kymmenen kilometriä, joten aallot voivat tuulessa nousta merellisiin mittoihin. Paukkuliivit eivät silloin tunnu soutuveneessäkään yhtään liioittelulta. Ukonilma ei usein nouse järven päälle, mutta jos nousee, näky on mahtava.
Järven jäätyminen on oma näytelmänsä. Jää ikäänkuin hiipii pikku hiljaa lahdista kohti suurta selkää, mutta tuuli työntää sen takaisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Kunnes sitten joskus tammikuussa pakkaskausien pidentyessä ja tuulten tyynnyttyä koko järvi jämähtää jäähän. Sitten jännitetään, ehtiikö järvi jäätyä kunnolla ennen lumen tuloa. Joskus ehtii - parhaimpina talvina teräsjäätä on ollut yli puoli metriä. Eräänä tällaisena talvena näin jopa kuorma-auton hiekkakuormineen ylittävän järvenselkää. Yhä useammin, valitettavasti, kunnon jäätä ei oikein tule koko talvena.
Luistelijan ja hiihtäjän järvi vielä useimmiten kantaa. Muistan sellaisenkin talven, jolloin lunta oli tavattoman vähän ja teräsjää niin kirkas, että sen läpi saattoi nähdä, no, jäässä olevia ilmakuplia, pieniä halkeamia ja - syvää mustaa. Huikeaa. Hienoja ovat myös lumidyynit, jotka syntyvät tuulen kinostaessa kevyttä pakkaslunta.
Läpinäkyvä paksu teräsjää on toki harvinaisuus. Useimmiten jäällä on enemmän tai vähemmän lunta ja kohvaista jäätä kerroksissa. Hiihtoon sekin sopii. Joskus sauvat pitävät, joskus eivät, joskus jäälle saa kunnon ladun, joskus ei. Minulle kuitenkin riittää, että edes kerran vuodessa saan hiihtää valkealla järvenselällä kevätauringon paisteessa.
Kuukausi, kaksi aurinkohiihdon jälkeen jää alkaa sulaa. Se irtautuu rannasta ja railot aukeavat selältä kohti lahtien perukoita. Avannon reunat hapertuvat, jäästä tulee pillimäistä. Ja se helisee.
Juhanin maalauksia Järvestä löydät täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti