Elämäni sosiaalisessa mediassa

Tuntuu siltä, kuin olisin ollut somessa aina. Tosiassa aloitin neljä ja puoli vuotta sitten facebookissa. Aluksi kokeilin hassuja "kuka olet Serranojen perheessä" -kyselyjä, mutta pian sovin treffejä ja seurustelin chatissa eri puolilla maailmaa reissaavien tyttärien kanssa. Sisällöntuottajaksi ryhdyin kuvien jakelun myötä. Olin juuri hankkinut ensimmäisen kamerakännykän ja FB:sta sain kätevän kanavan jaella niitä muiden iloksi. Matkakuvien lisäksi harrastin teemoja: taikatalvi, kevättä ilmassa, mökkielämää ja niin edelleen. Vaikka facebook on sittemmin täyttyynyt mainoksista ja kierrätetyistä linkeistä, pysyn mukana niin kauan, kun joukossa on ystävien ja tuttavien kertomuksia omasta elämästä.

Facebookin käyttötapani muuttui, kun 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aloin kirjoittaa blogia, tätä juuri. Kirjeenkirjoittajan, päiväkirjanpitäjän ja valokuva-albumeiden kokoajan unelma. Kukaan ei estä julkaisemasta eikä kukaan pakota lukemaan. Ihana mahdollisuus kirjoittaa ajasta ja paikasta riippumatta. Mobiililaitteiden käyttöönotto oli toki vääjäämätön seuraus - ja syy somehengailun moninkertaistumiseen.

Avasin linkedin- ja twittertilit melko nopeasti facebookin jälkeen, mutta niillä areenoilla oli pitkään hiljaista. Linkedinistä löytyi aluksi vain muutama kollega, ja twitteristä lähinnä erilaisia medioita seurattavaksi. Kielialueen pienuus varmasti näkyi tässä, mutta toistaiseksi olen päättänyt pysytellä suomen kielessä. Pikkuhiljaa rakentamisen ja yhdyskuntasuunnittelun ammattilaiset, tutkijat, suunnittelijat ja virkamiehet ovat löytäneet tiensä linkediniin. Yllättävän pitkään ainoana huvina oli seurata, kuka nyt tuli mukaan ja kenen kanssa hän on verkostoitunut. Nyt sisältöäkin alkaa olla tarjolla, varsinkin kun verkosto on ammatillisesti laajentunut ja monipuolistunut.

Twitteriin päätin tutustua täydellä teholla, kun Saska Saarikoski julkaisi twitter-kirjoituksensa Hesarin kuukausiliitteessä. En liene ainoa. Hauskinta on ollut uuden median opettelu hashtag-asiasanoineen, vastauksineen ja retwiitteineen - ja ennekaikkea ytimekkään kielen kannalta. Ei todellakaan ole helppoa tiivistää sanottavaansa 140 merkkiin. Ja kuinka sen voisi tehdä tyylikkäästi niin, ettei koko tviitti ole vain sanaluetteloa? Seurattavien etsinnässä on vielä hapuilua: erilaisia lehtiä, joitakin julkkiksia, paljon toimittajia, muutamia poliitikkoja ja virkamiehiä, harvakseltaan kollegoita ja tuttavia - toistaiseksi. Koostumus muuttuu varmasti ajan myötä. Twitterin ehdottomasti paras puoli on mahdollisuus seurata eri alojen keskustelua ja osallistuakin niihin, miten nyt kulloinkin huvittaa.

Lopuksi kolme näkökulmaa somessa hengailuun:

Ensinnäkin on hauskaa oppia uutta: sovellusten ominaisuuksia, tekniikkaa (omia tietokoneita ja älylaitteita myöten), kieltä ja etikkaa. Eri ikäryhmien ja sukupolvien tapaa kommunikoida.
Itsehillintää: Jos keittää, nuku yön yli. Avautumisen rajoja ja yksityisyyden suojaa.

Toiseksi on mukava tuottaa sisältöä, oli kyse sitten kuvien jakamisesta, lyhyestä kommentoinnista tai perusteellisemmasta pohdinnasta ammatillisesti tai ihan vaan ihmisenä. Vastaavasti voi törmätä mielenkiintoisiin blogeihin tai artikkeleihin, joita ei muutoin olisi tullut hoksanneeksi.

Kolmanneksi on mahdollisuus seurata ympäröivän maailman menoa ja osallistua yhteiskunnalliseen tai muuhun ajankohtaiseen keskusteluun. Tässä eri mediat täydentävät toisiaan, mutta twitterissä mitä erilaisempien tyyppien seurailu on kätevintä. Myös uutisten selailu on helppoa.

Tietokoneet ja internet ovat muuttaneet maailmaa, mutta some ja mobiililaitteet ovat muuttaneet elämäntapaa. Tai no, antaneet uudet välineet tehdä sitä mitä ennenkin: lukea, kirjoittaa, kuvata ja keskustella, mutta antaneet myös samalla mahdollisuuden pitää koko maailma käden ulottuvilla. Yhtä kuitenkin toivoisin: parempaa kenttäpeittoa pääradan lähijuniin.

Ai niin, kukako olin Serranojen perheessä? No, Diego tietenkin, tuo hyvää tarkoittava mutta helposti kiihtyvä kasvattaja.

Posted with Blogsy