Aamubussilla Otaniemeen - Alvar Aalto at Aalto University

Tiistaina ajoin pitkästä aikaa aamubussilla Otaniemeen. Jonot pysäkillä olivat samanlaiset kuin kolmekymmentä vuotta sitten, mutta odottaminen paljon miellyttävämpää. Silloin ennen oli seistävä ulkona tuiskussa ja viimassa, ainoat palvelut hampurilaiskioski ja kesällä jäätelökiska. Bussejakin tuntuu nyt menevän paljon enemmän.

Puoli kahdeksan bussi oli täpösen täynnä, suomalaisessa mittakaavassa. Kiotossa tämä ei olisi vielä ollut mitään. Ruuhakassa käyttäytyminenkin oli matkustajilta hieman hukassa. Kuljettaja joutui komentamaan kansaa peremmälle ja ahtaudesta huolimatta jotkut kehtasivat istua väliovien tuntumassa olevilla kääntöpenkeillä. Japanissa tämä ei olisi tullut kuuloonkaan. Sitten kun Länsi-Metro valmistuu Otaniemeen, matkustuskokemus muuttuu jälleen, ennen kaikkea nopeammaksi. Ehkäpä henkilauto ei enää sen jälkeen ole teekkareille niin itsestäänselvä ratkaisu.

Otaniemen Aalto-kampus näytti samalta kuin ennenkin. Puut vain olivat kasvaneet ja sorsalammikko täytetty. Olen toki käynyt Otaniemessä tässä välillä useasti, mutta joka kerta, nurmikolla päärakennusta lähestyessäni, mieleeni tulevat muistot 80-luvulta. Aurinkoisimmat muistot liittyvät pääsykokeisiin: oli hienoa syödä eväitä nurmikolla toisten kokelaiden kanssa ja unelmoida hienosta ammatista. Ajatella, jospa minäkin suunnittelisin joskus jotain näin hienoa!

Arkktitehtiosaston aulakin näytti samalta. Yhtä tyhjältä, vaikka tällä kertaa käytävää elävöittämään oli asetettu pöytiä. Muutama vaihto-opiskelija jopa istuskeli niiden ääressä.

Aulan kattoon ripustetut kyltit sen sijaan huvittivat minua, niihin oli kirjattu arkkitehtikillan aktiviteetteja eri vuosikymmeniltä. 1980-luvulla vannottiin Itsenäisen Arkkitehtiosaston nimeen. Muistan minäkin keränneeni adressiin nimiä vastustamaan liittämistä rakennus- ja maanmittausosastoihin. Nyt ei taideta nousta barrikadeille vastustamaan taidekouluun liittymistä.

Energiakaava-hankkeen ohjausryhmän kokous pidettiin vanhassa arvostelusalissa. Samassa, jossa meitä kaikkia on opetettu kestämään kritiikkiä. Vieläkin värisyttää. Luentosaliin, jossa aina tuli päänsärkyä, en tällä kertaa kurkistanut.

Yhtä vapauttavalta kuin silloin ennen, tuntui seistä bussipysäkillä ja palata kaupunkiin. Tällä kertaa ei ollut tungosta.