Souda, tyttö, souda!

Enpä arvannut, mihin ryhdyin, kun seitsemän vuotta sitten ilmoittauduin työpaikan kirkkovenesoutujoukkueeseen. Hetken epäröin, kun selvisi, että tarkoituksena oli soutaa Sulkavan yösoudussa kuusikymmentä kilometriä. Kollegat kuitenkin vakuuttivat, että selviän monen vuoden Lapin hiihtokokemuksella ja lähes-säännöllisellä Töölönlahden-ympäri-lenkkeilyllä. Toki olin soutanut monta vuotta Lohjanjärvellä uistelutarkoituksessa ja Tenolla lohta. Mutta ne ovat aivan eri soutuja ne.

 

Kirkkovenesoutu osoittautui kerrassaan mainioksi urheilulajiksi. En ole kaksinen urheilija, en pidä kilpailemisesta enkä ainakaan joukkuelajeista. Soutaminen joukkueessa on kuitenkin aivan eri asia: kaikkien on ehdottomasti soudettava samaan tahtiin eikä sooloilusta ole kuin haittaa. Rivisoutajan ei tarvitse miettiä sen kummempia strategioita tai taktiikoita, sen kun keskittyy soutamaan. Tahtiairon soutajat ja perämies hoitavat homman kotiin.
Hyvi-IF-tiimin leppoisaa soutelua Mommilanjärvellä heinäkuussa 2013. Vastatuulessa sai soutaa tosissaan.






Ensimmäisistä harjoituksista lähtien tiesin, että tässä on minun lajini. Nautintoa sain sekä joukkueen yhteispelistä että yllättävän helposta yksilösuorituksesta: minähän osaan.Seitsemän vuoden takainen Sulkavan soutu in tähän mennessä minulle ainoa pitkä matka, mutta lyhyempiä olen soutanut useamminkin. Ministeriöillä on vuosittain pikasoutukilpa, budjettiruuhi, ja sain soutaa ympäristöministeriön joukkueessa neljänä vuonna. Saldo: kaksi kultaa, hopea ja pronssi. Kyllä, voitto on mahtavaa!
Kun Sulkavalla kiehtoo maisemien kauneus ja joukkueen sitkeys, ylpeys pitkän matkan suorituksesta, budjettiruuhessa kysytään nopeutta ja ketteryyttä käännöksessä. Matka kun on vain 500 metriä suuntaansa ja koko matka on soudettava mahdollisimman kovaa. Ympäristöministeriön voittojen salaisuutena oli loistokas käännöstekniikka - ja pari puoliammattilaista joukkueessa. Hyvässä seurassa heikompikin ylittää itsensä.
Erinäisten työmatkojen ja työpaikan vaihdon vuoksi kirkkovenesoutelussani tuli muutaman vuoden tauko. Kuluneen kesänä sain sitten toimeksi liittyä nykyisen työpaikkani, Hyvinkään kaupungin Mommilanjärvensoutelu-joukkueeseen. Kuinka mukavaa olikaan! Suoritus oli keskitasoa, mutta tapahtuma kaikkineen leppoisa kuin perhejuhla. Tätä lisää!

Soutuendorfiinien, oksitoonien ja muiden hyväolo-hormoonien vallassa aloin soutupäivän illalla surffailla netissä. Olin pitkään haaveillut oman veneen ostosta mökille, lasikuitu-soutuveneemme kun on pyhitetty kalastukseen. Niin somaa ja hyödyllistä kuin uistelusoutu miehen kanssa onkaan, soutu-urheilusta se on kaukana. Kovassa tuulessa toki on jännityksensä, mutta rytmistä ja kehon hallinnasta aalloissa reuhtomisessa ei ole tietoakaan.
Tuliterä mahonkiyksikkö sovittaa venevajaa. Tästä puuttuu vielä luiska, jota pitkin vene solahtaa laiturille.




Google-haku ohjasi minut Sulkavan soutujen venepörssiin. Kuinka ollakaan, silmiin osui ilmoitus myytävästä mahonkiyksiköstä. Lähes liian hyvää ollakseen totta: vene oli upouusi ja kaiken lisäksi sijaitsi Lohjalla. Googlasin myyjän, joka paljastui menestyneeksi kilpasoutajaksi. Kyse ei siis olisi mistään huijauksesta tai varastetun tavaran myynnistä, ja päätin ostaaveneen. Jos se vain mahtuisi pikkuruiselle tontillemme.

Mies ei ollut aluksi kovinkaan innostunut, mutta parin päivän päästä rannassa oli venevaja tekeillä. Nyt, kun talvi tekee tuloaan, on hyvä tietää, että vene on suojassa.
37-kiloisen veneen vesillelasku ja nosto sujuu yhdeltä naiselta. Laituri käy vesillelaskuluiskasta. Pehmustettuna Motonetin laiturinsuojilla ja vanhoilla makuualustoilla.






Vene rantautui - tai siis tuotiin tontillemme heinäkuun puolivälissä. Kiitos kauniin loppukesän ja syksyn, olen saanut soutaa sillä toistakymmentä kertaa, yhteensä yli 80 kilometriä. Alun haparoinnin jälkeen olen jo päässyt yksinsoudun makuun. Soudussa on jotain samaa kuin hiihdossa: saa käyttää koko kehoa, vaihdella nopeutta, nauttia kauniista maisemista.

Viikonlopun lämpö houkutteli ruskasoutuun. Mökkirannasta voi lähteä moneen suuntaan, ja usein köytyy tuuletonkin suunta. Kevyt yksikkö halkoo mukavasti vasta-aallokkoa, mutta myötäisessä suunnanpito on jo vaikeampaa.







Ensi kesän kirkkovenesoudut mielessä olen jo ostanut sarjalipun kuntosalille: ergosoutulaite saa kyytiä, kun silmissä siintävät Sulkavan kauniit maisemat.

Posted with Blogsy