Aatonaaton kävelyretki venyi yllättäen lähes koko Helsinginniemen ympäri. Aurinkoisen päivän ensimmäinen etappi oli Musiikkitalon terassi, jonne olen haikaillut useinkin ohikulkumatkalla töistä kotiin. Edellisen päivän pidot mielessäni tyydyin spriteen, jota baarin henkilökunta selvästi paheksui. Ystäväni pelasti tilanteen valkoviinilasillisella. Asiakkaita oli kohtalaisen mukavasti näin juhannuksen alla, mutta mahduimme sentään joukkoon.
Hetken mietiskelyn jälkeen päätimme jatkaa kävelyä Baanaa pitkin. Sekin minulta oli vielä kokematta, vaikka joka päivä taivastelen vanhan ratatunnelin tienoon vaarallista pyörä-jalankulkija-ansaa. Keskuspuistosta Niemen länsi- ja eteläosiin kulkeva sujuva pyöräreitti on ilman muuta hyvä asia - siksihän muun muassa yhdyskuntasuunnittelun seura antoi raitin suunnittelijoille ja toteuttajille Ruusut-tunnustuspalkinnon vuonna 2012. Musiikkitalon - Kiasman - Sanomatalon välinen osuus vain kaipaisi hidasteita. Nyt jalankulkija kokee olonsa koko lailla turvattomaksi eri suunnista singahtelevia pyöräilijöitä väistellessään. Uskon, että moni pyöräilijäkin jakaa saman tunteen.
Baana Eduskuntatalon ja Pikkuparlamentin välissä. Yllättäen koin täsäkin japanilaisen deja-vun: muun muassa Osakassa kanavia ja teitä ylittäviä siltoja riittää.
Poikkesimme Baanalta Mechelinkadun alitse Ruoholahteen ja sieltä edelleen uudehkon Crusellin sillan kautta Jätkäsaareen. Ruoholahdessa muistelimme, kuinka opiskelujen alkuvaiheessa ostimme sieltä lautatavaraa. Ja nyt se näyttää iän myötä vakiintuneelta ja kotoisalta asuntoalueelta. Jätkäsaaren puolella ällistyimme: täälläkin on jo paljon valmista. Vilkkaimman työmaa-alueen ja nosturikeskittymän vierestä Välimerenkadulta löysimme palveluita, kukapa olisi uskonut! Astuimme Alejandra keskuksen viihtyisään kahvilaan, johon myös viereisen kampaamon ja kukkakaupan asiakkaiden oli mukava piipahtaa. Kahvilan tuotteet olivat enimmäkseen Suomenlahden eteläpuolelta. Mukavaa vaihtelua perinteisten suomalaisten joukossa. Tunnelma ja palvelu olivat erinomaisia (ja kakku herkullista)!
Länsilinkki, Mechelinkadun alikulku (2011) Baanalta Ruoholahteen. Alikulun ilmeen on ideoinut taiteilija Martti Aiha ja siltasuunnittelusta vastannut Sami Noponen, Ramboll.
Crusellin silta (2011) Kellosaaresta Jätkäsaareen. Sillan on suunnitellut Pekka Pulkkinen WSPltä ja se on saanut Rakennusinsinöörien liiton Vuoden Silta 2013 -palkinnon.
Uusi uljas maailma syntyy. Nosturikeskittymä Välimerenkadun varrella Jätkäsaaressa.
Jätkäsaaresta palasimme Baanalle ja kuljimme vanhan radan uraa seuraillen aina Eiranrantaan saakka. Tätäkään perieiralaisten keskuudessa vilkasta keskustelua herättänyttä kohdetta en ollut aiemmin tutkaillut tarkemmin. Osa alueesta muistutti kummasti tukholmalaista Hammarby-Sjöstadia, osa oli enemmän kuin "helikopterista pudotettuja" (Guardian-lehden kriitikko Jonathan Glancey Helsingin Sanomissa 12.6.2011)
Nousukauden huumaa Eiranrannassa. Yläkerran kaksikerroksisia maisemahuoneistoja näyttää olevan vielä vapaana. Pekka Helin & Co, 2007-2008.
Noh, kaipa pikkumetropolissa on oltava pikkuisen myös ökyasumista, muuksi tätä tuskin voi kutsua. Mutta: aurinkoisena iltapäivänä ranta oli viihtyisä ja meri oli lumoava. Eikä valiteta, meillä sentään näillä alueilla saa kulkea vapaasti, kun suuremmissa metropoleissa ihanuudet voisivat olla lukittujen porttien takana. Vuokra-asuntojakin alueelta kuulemma löytyy (tuskin kohtuuhintaisia).
Purjehdustapahtuma Eiranrannan edustalla.
Viimein virvokkeiden aika. Aperitiivit Mattolaiturilla.
Merelliseen tunnelmaan sopi piipahdus Mattolaiturilla. Siellä tuntui olevan koko kesäinen Helsinki. Paikka on hyvällä säällä must ja miellyttävä sellainen. Kuohuviinin jälkeen alkoi huikaista ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kaivarin kulmilla kun olimme, jalat veivät kuin itsekseen Sea Horseen . Silakat ja muussi olivat loppuunmyytyjä, ja saimme tyytyä Coeur de filet provencaleen. Kaiken kävelyn jälkeen se todellakin maistui.
Ruokailun kruunaa hyvä digestiivi. Päivän kaari huomioon ottaen vaihtoehtoja oli vain yksi: Tornin yläbaari, infra-kaupunkisuunnittelu-arkkitehtuuri-turistikierroksen ehdoton kulminaatiopiste.
Digestiivit Helsingin katolla. Tornin Ateljeebaarissa oli muutama muukin turisti.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti